tiistai 18. lokakuuta 2016

Yhteisellä reviirillä





 Kuvassa: Supikoira, TMK. Aleks Talve/TMK 2016.


Varhaisimmat arkeologiset esinelöydöt ja ihmisen itsestään luontoon jättämät jäljet, kuten kalliomaalaukset, liittyvät usein eläimiin. Eläimet ovat aina olleet monin tavoin läsnä ihmisten elämässä ja niillä on ollut suuri merkitys koti-, saalis- ja lemmikkieläiminä.
Toiset eläimet, kuten sudet tai uudempana tulokkaana supikoira, taas koetaan ihmisen reviirille ja elintilaan tunkeutuvina petoina tai oman eläimistömme kanssa kilpailevina muukalaisina. Ihmisen halu kontrolloida ja hallita luontoa ja toisaalta halu suojella sitä kilpailevat selvästi keskenään. Näyttelyssä voi siellä täällä nähdä myös näitä kiistanalaisia eläimiä, jotka ihminen toivoisi raivokkaasti pois omasta elintilastaan. Biologian näkökulmasta nähtynä kyse on kilpailusta samoista saaliseläimistä ja samasta elintilasta.




Saalis vai lemmikki?

Taiteilija Tellervo Viitaniemi kuvaa lihahyytelöä muistuttavien, säilykepurkkeihin grafiikanmenetelmin tehtyjen eläinmuotokuviensa kautta ihmisten jopa raadollista ja hyväksikäyttävää tapaa suhtautua eläimiin ja eläinten selvästi alisteista asemaa ihmiseen nähden. Eläinmuotokuvien rinnalle vitriineihin on asetettu monenlaisia museoesineitä. Nämä esineet kertovat omaa tarinaansa ristiriitaisesta suhteestamme eläimiin. Eläimet ovat meille rakastettuja lemmikkejä, toisaalta taas meitä hyödyttäviä kotieläimiä tai metsästettäviä saaliseläimiä.


Kuvassa: Tellervo Viitaniemi – Sian muotokuva (2016), serigrafia, säilykepurkin kansi, hartsi. Keskiaikaisia tiiliä, joissa on eläinten jälkiä, TMK. Kuva: Aleks Talve/TMK 2016.




Siiveniskuja

Taiteilija Miia Rinteen Keskiaikaisen kuninkaansalin holveihin ja seinille heijastettu kolmikanavainen videoteos ”Viesti” (2016) kuvaa viestikyyhkyn matkaa ja vaistoja, joiden avulla lintu osaa aina palata takaisin kotipesäänsä. Toisaalta nykypäivän tapahtumiin rinnastettuna teos voisi herättää ajatuksia myös maahanmuutosta, toiveikkaasta kotiinpaluusta ja kaihoisasta koti-ikävästä. Kuten kaikki näyttelyn teokset, myös Rinteen videoinstallaatio on juuri Turun linnan tiloja varten suunniteltu ja se hyödyntää upeasti linnan arkkitehtuuria.


Kuvassa: Miia Rinne – Viesti (2016), 3-kanavainen videoteos, ääni. Kuvassa näkyy osa teoksesta. Kuva: Aleks Talve / TMK 2016.




Aina rinnallamme

Taiteilija Liisa Kanerva kuvaa Nuorten herrain huoneeseen ripustetussa vanhalle plyysimatolle akryylivärein maalatussa ”Lemmikkigobeliini” (2016) -maalauksessaan ihmisen ja eläinten pitkää yhteistä historiaa ja ihmisen läheistä suhdetta rakastettuihin lemmikkieläimiin. Eksoottisia lemmikkejä, kuten apinoita, pidettiin Euroopan hoveissa ja myös Turun linnassa Juhana herttuan aikana eräänlaisina korkeaan asemaan ja rikkauteen liittyvinä statussymboleina ja kuriositeetteina. Liisa Kanervan Teoksessa onkin kuvattuna monia hyvin varhaisia lemmikkieläimiä, kuten koiria ja hieman eksoottisempia ja harvinaisempia lemmikkieläimiä, kuten riikinkukkoja ja kauluspapukaijoja.



Kuvassa: Liisa Kanerva – Lemmikkigobeliini (2016). Akryylimaalaus plyysimatolle.
Kuva: Aleks Talve / TMK 2016.


 

Taikauskoa


Eläimiin on liittynyt valtavasti erilaisia uskomuksia ja suomalaisessa kansanperinteessä on käytetty esimerkiksi metsästysonnen saavuttamiseksi ja karjaa laitumelle vietäessä erilaisia loitsuja apuna. Toisaalta esimerkiksi harakan näkeminen metsästysretkelle lähdettäessä aiheutti varman metsästysonnen menetyksen. Entisaikoina myös parantamisessa käytettiin apuna paitsi loitsuja, myös taikakaluja ja eläinperäisiä rohdoksia. Näyttelyssä voit nähdä esimerkiksi myös koreita vihreitä espanjankärpäsiä, joiden kuori sisältää myrkyllistä kantaridiiniä, joka pieninä annoksina nautittuna uskomusten mukaan nostattaa lempeä ja aiheuttaa kihelmöivää tunnetta.


Kuvassa: Espanjankärpäsiä, TMK. Kuva: Aleks Talve/TMK 2016.




Outo luontomme

Näyttelyn nimi ”Outo luonto” kertookin paitsi ihmisen suhtautumisesta luontoon ja eläimiin, myös ihmisluonnosta. Taitelijat Tellervo Viitaniemi ja Päivi Häkkinen ottavat ”Äitimaa” -installaatiollaan (2016) kantaa ihmisen ja luonnon väliseen suhteeseen. Teoksessa on mukana myös säkeittäin Turun arkeologisilta kaivauksilta löydettyjä eläinten luita. Teoksen äitimaa-hahmo yrittää epätoivoisesti parhaansa mukaan kerätä poikansa (ihmisen) luita Tuonelanjoesta liittääkseen ne jälleen yhteen parantaakseen poikansa. Teoksessa voi nähdä viitteitä myös kaikkien suomalaisten tuntemaan Akseli Gallen-Kallelan Lemminkäisen äiti -teokseen (1897). Häkkisen ja Viitaniemen teos kuvaa symbolisella tasolla myös murroskautta, kun tieteen kehittyminen ja kristinuskon saapuminen syrjäyttivät hitaasti Suomessa vanhat uskomukset.


Kuvassa: Päivi Häkkinen ja Tellervo Viitaniemi – Äitimaa (2016). Installaatio, serigrafia harsolle, sekatekniikalla toteutettu veistos ja keskiaikaisia eläinten luita.


Outo luonto – Ihmisen ja eläimen yhteinen polku on Turun linnassa esillä vielä lokakuun loppuun saakka. Näyttelyyn on syyslomalla opastuksia ti-su klo 15. Tervetuloa opastukselle kuulemaan lisää!


Teksti: Näyttelyn kuraattori, tutkija Maria Huokkola
Kuvat: Aleks Talve/TMK 2016.


perjantai 7. lokakuuta 2016

Aikuisten salonki -luentosarja: Eläimet heraldiikassa


Viime lauantaina Turun museokeskuksen intendentti Petteri Järvi luennoi Bryggman salissa teemalla Eläimet heraldiikassa. Luento aloitti syksyn 2016 Aikuisten salonki -luentosarjan, jossa kuullaan kiinnostavia luentoja linnan näyttelyihin liittyen. Nyt kuultu luento sekä 15.10. järjestettävä biologi Pekka Käärin luento Aristoteles ja teräväpiirtotelkkari liittyvät linnan Outo luonto - ihmisen ja eläimen yhteinen polku -näyttelyyn, joka on nähtävillä linnassa 30.10.2016 asti. Näyttely johdattaa luontopolun tavoin ihmisen ja eläimen suhteeseen läpi historian keskiajalta nykypäivään. Näyttelyssä käyvät vuoropuhelua nykytaide ja tutkimustieto eri aloilta.

Heraldiikka on lyhyesti sanottuna tieteenala, joka tutkii vaakunoiden käyttöä ja siihen liittyviä asioita. Se on kuitenkin samalla myös taiteenala, joka keskittyy käyttötunnusten suunnitteluun. Yhtenäiseksi, säädellyksi järjestelmäksi heraldiikka muodostui 1100-luvulla, vaikka kuvallisia tunnuksia oli ollut käytössä mm. muinaisten roomalaisten aikaan.

Turussa vuonna 1556 lyödyssä markassa näkyy Ruotsin valtakunnanvaakuna. Vaakunassa on myös Folkunga-suvun leijona. Fredric von Rettig lahjoitti markan Turun museolle 1881 heti museon perustamisen jälkeen. Kuva TMK.

Vaakunoiden yhtenäisen heraldisen järjestelmän luonti liittyy ritareiden tunnistamiseen taistelussa. Keskiaikainen taistelu yleensä päättyi, jos joukkojen johtaja menehtyi. Mistä sitten tunnistaa, onko johtaja vielä hengissä? Taistelun aikana ei ollut kovin terveellistä riisua kypäräänsä, vaan täytyi olla parempi tapa tunnistaa haarniskoitu taistelija. Tämä tarve tunnistaa haarniskoitu ritari oli yksi heraldiikan syntyyn vaikuttaneista tekijöistä. Nouseva ritari-luokka omaksui ensimmäisenä ja hyvin nopeasti vaakunatunnukset käyttöönsä. Taistelujen lisäksi ritarit piti tunnistaa myös turnajaisissa, joista tuli suosittu ajanviete keskiajalla.



Turun linnan turnajaisissa kesällä 2016 taisteiltiin joustingissa.

Turnajaisten myötä tuli keskiaikaiseen yhteiskuntaan uusi suppea ammattiryhmä, nimittäin airueet eli heraldit. Airueiden tehtävänä oli tunnistaa eri vaakunat ja vastata myös uusien vaakunoiden tekemisestä. Juuri airueet loivat nykysinkin käytössä olevat heraldiset säännöt ja esittämistavat.

Vaakunan pitää olla kaukaakin selvästi erotettavissa. Vaakunan pitää lisäksi olla niin erilainen, että se ei sekoitu mihinkään jo käytössä olevaan vaakunaan. Erilaiset keskiaikaiset käyttöesineet kuten kirves, hevoskenkä, avain ja jopa tyyny olivat suosittuja vaakunatunnuksina.
Intendentti Petteri Järven vaakuna on hänen itsensä suunnittelema.
Eläimet ovat hyvin yleisiä ja perinteisiä vaakunoiden tunnuksia.  Vaakunoissa käytettyjen eläinten ei tarvitse olla todellisia tai esiintyä luonnossa. Vaakunoissa esitettävät eläimet esitetään aina petoeläiminä, riippumatta siitä, millainen eläin on kyseessä. Vaakunoiden eläimillä on vakiintuneet asennot, joihin ne aina piirretään. Lisäksi vaakunoiden eläimet ovat aina miespuoleisia ja katsovat aina oikeaan kantajastaan katsottuna.

Yleisimpiä vaakunoissa käytettyjä eläimiä ovat leijona ja kotka. Leijonaan liitetään useita positiivisia merkityksiä, kuten rohkeus, urheus ja voima. Leijona on perinteisesti ollut kuninkaiden ja maallisten hallitsijoiden tunnus. Myös erilaisia taruolentoja on käytetty vaakunoissa kuten griippi (aarnikotka, joka on puoliksi kotka ja puoliksi leijona) ja lohikäärme. Keskiajan ihmisille lohikäärme on voinut olla aivan yhtä todellinen eläin kuin leijonakin – sitä ei ole itse nähty mutta on kuultu erilaisia tarinoita.

Myös kaupungit ovat ottaneet melko varhain vaakunoita käyttöönsä. Suomen vanhimman kaupunkivaakunan eli Turun vaakunan varhaisin esikuva ajoittuu jo 1300-luvun alkuun.
Turun kaupungin vaakunan esikuva tunnetaan jo 1300-luvulta. Kuvassa näkyvän Turun kaupunkilipun on suunnitellut Tom C. Bergroth. Kuva TMK.
Suomalaisessa kunnallisessa heraldiikassa on käytetty paljon eläimiä ja mm. kalat ovat hyvin yleisiä.
Siikaisten vaakunassa on sinisessä kentässä palkeittain asetettu, hyppäävä, hopeinen, punavaruksinen siika. Vaakunan on suunnitellut Pentti Vakkamaa. Kuva Wikipedia.

Suomen valtiovaakunan leijona liittyy Juhana Herttuaan, joka kuninkaaksi tultuaan 1568 tunnettiin nimellä Juhana III. Hän otti itselleen tyhjän arvonimen Suomen suuriruhtinas. Samalla hän antoi suunnitella uuden vaakunan suuriruhtinaskunnalleen. Pääaihe vaakunaan eli leijona lienee johdettu Folkungan leijonasta, leijona tosin oli muutenkin yksi suosituimmista heraldisista tunnuksista.  Ei ole tarkkaa tietoa koska leijonavaakuna suunniteltiin, mutta 1580-luvun alussa se esiintyy jo Kustaa Vaasan hautamonumentissa. Leijonaa täydennettiin Karjalan maakuntavaakunasta otetulla haarniskoidulla käsivarrella ja sapelilla, ja kenttään siroteltiin yhdeksän ruusua koristukseksi. Symboliikka oli selvä: Venäjää symbolisoiva sapeli on uljaan leijonan poljettavana.
Suomen valtion leijonavaakuna nykyisessä asussaan. Kuva Wikipedia.

Teksti: Kaisa Kutilainen

**
Aikuisten salonki -luentosarja Turun linnassa

la 15.10. klo 14 Aristoteles ja teräväpiirtotelkkari
Biologi, filosofian tohtori, Pekka Käär valaisee luennossaan eurooppalaisen luontotiedon ja luontosuhteen kehitystä antiikin ajattelijoista nykypäivän luontodokumentteihin.

la 19.11. klo 14 Yli 100 vuotta Turun linnan arkeologiaa - ja uusi vaihe on juuri käynnistymässä
arkeologi Kari Uotila vie kuulijat Turun linnan arkeologisten kaivausten vaiheisiin. Arkeologit ovat tutkineet Turun linnan rakenteita ja maakerroksia useaan otteeseen yli sadan vuoden aikana. Menetelmät ovat kehittyneet ja linnan historiasta on mahdollista saada selville yhä uutta tietoa.

la 26.11. klo 14 Erik Bryggman ja Turun linnan restaurointi
Rakennustutkija Kaarin Kurri valottaa vuonna 1961 valmistuneen Turun päälinnan restauroinnin periaatteita ja toteutusta sekä kuinka modernistinen restaurointilinjaus vaikutti ja näkyy yhä Turussa. Vuosi 2016 on Bryggman-teemavuosi, sillä arkkitehdin syntymästä tulee 125 vuotta.

Luentomaksu on 3 €.

Luennot liittyvät Outo luonto - ihmisen ja eläimen yhteinen polku sekä Raunioista rakennettu - Erik ja Carin Bryggmanin Turun linna -näyttelyihin. Näyttelyihin pääsee tutustumaan linnan sisäänpäsymaksulla 9 € /5 € opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varusmiehet.

lisätiedot ja ilmoittautumiset:
www.turku.fi/turunlinna

tiistai 4. lokakuuta 2016

Kuka hyvitti nuoruudensyntinsä?

Posti toi Turun linnaan viime kesänä Saksan Altöttingissä leimatun kirjekuoren joka avattuna näytti tältä.


Mukana ollut kirje kertoo miten lähettäjä "N.N." pihisti nimikyltin Turun linnassa olevasta maalauksesta 40 vuotta sitten "matkamuistoksi", mutta haluaa nyt palauttaa sen ja pyytää anteeksi tyhmyyttään.


Kyltti on mukana, mutta kuten taidekonservaattorimme Emilia Kallinen tässä toteaa...


...on se jo ajat sitten vaihdettu uuteen, hieman pienempään nimikylttiin.


Maalauksen nainen, Sofia Magdalena, oli Kustaa III:n puoliso, joten muotokuva on Turun linnan renessanssikerroksen Kuningattaren saliin ihan omiaan. Turun historiallisen museon kokoelmiin maalaus on tullut jo varhain, ennen 1800-luvun loppua. Luettelokortissa se on määritelty kopioksi Lorens Pasch nuoremman maalauksesta, mutta nyttemmin alkuperäisteos näkyy pannun pikemminkin Lorensin sisaren Ulrika Paschin nimiin.

Mutta mitä tehdä tällä 40 vuotta sitten pihistetyllä nimikyltillä? Luulenpa että se saatekirjeineen tallennetaan museon arkistoon osana teoksen historiaa.

Teksti ja kuvat: Kari Hintsala