Yhteisellä reviirillä

 Kuvassa: Supikoira, TMK. Aleks Talve/TMK 2016.

Varhaisimmat arkeologiset esinelöydöt ja ihmisen itsestään luontoon jättämät jäljet, kuten kalliomaalaukset, liittyvät usein eläimiin. Eläimet ovat aina olleet monin tavoin läsnä ihmisten elämässä ja niillä on ollut suuri merkitys koti-, saalis- ja lemmikkieläiminä.

Toiset eläimet, kuten sudet tai uudempana tulokkaana supikoira, taas koetaan ihmisen reviirille ja elintilaan tunkeutuvina petoina tai oman eläimistömme kanssa kilpailevina muukalaisina. Ihmisen halu kontrolloida ja hallita luontoa ja toisaalta halu suojella sitä kilpailevat selvästi keskenään. Näyttelyssä voi siellä täällä nähdä myös näitä kiistanalaisia eläimiä, jotka ihminen toivoisi raivokkaasti pois omasta elintilastaan. Biologian näkökulmasta nähtynä kyse on kilpailusta samoista saaliseläimistä ja samasta elintilasta.

Saalis vai lemmikki?

Taiteilija Tellervo Viitaniemi kuvaa lihahyytelöä muistuttavien, säilykepurkkeihin grafiikanmenetelmin tehtyjen eläinmuotokuviensa kautta ihmisten jopa raadollista ja hyväksikäyttävää tapaa suhtautua eläimiin ja eläinten selvästi alisteista asemaa ihmiseen nähden. Eläinmuotokuvien rinnalle vitriineihin on asetettu monenlaisia museoesineitä. Nämä esineet kertovat omaa tarinaansa ristiriitaisesta suhteestamme eläimiin. Eläimet ovat meille rakastettuja lemmikkejä, toisaalta taas meitä hyödyttäviä kotieläimiä tai metsästettäviä saaliseläimiä.

Kuvassa: Tellervo Viitaniemi – Sian muotokuva (2016), serigrafia, säilykepurkin kansi, hartsi. Keskiaikaisia tiiliä, joissa on eläinten jälkiä, TMK. Kuva: Aleks Talve/TMK 2016.

Siiveniskuja

Taiteilija Miia Rinteen Keskiaikaisen kuninkaansalin holveihin ja seinille heijastettu kolmikanavainen videoteos ”Viesti” (2016) kuvaa viestikyyhkyn matkaa ja vaistoja, joiden avulla lintu osaa aina palata takaisin kotipesäänsä. Toisaalta nykypäivän tapahtumiin rinnastettuna teos voisi herättää ajatuksia myös maahanmuutosta, toiveikkaasta kotiinpaluusta ja kaihoisasta koti-ikävästä. Kuten kaikki näyttelyn teokset, myös Rinteen videoinstallaatio on juuri Turun linnan tiloja varten suunniteltu ja se hyödyntää upeasti linnan arkkitehtuuria.

Kuvassa: Miia Rinne – Viesti (2016), 3-kanavainen videoteos, ääni. Kuvassa näkyy osa teoksesta. Kuva: Aleks Talve / TMK 2016.

Aina rinnallamme

Taiteilija Liisa Kanerva kuvaa Nuorten herrain huoneeseen ripustetussa vanhalle plyysimatolle akryylivärein maalatussa ”Lemmikkigobeliini” (2016) -maalauksessaan ihmisen ja eläinten pitkää yhteistä historiaa ja ihmisen läheistä suhdetta rakastettuihin lemmikkieläimiin. Eksoottisia lemmikkejä, kuten apinoita, pidettiin Euroopan hoveissa ja myös Turun linnassa Juhana herttuan aikana eräänlaisina korkeaan asemaan ja rikkauteen liittyvinä statussymboleina ja kuriositeetteina. Liisa Kanervan Teoksessa onkin kuvattuna monia hyvin varhaisia lemmikkieläimiä, kuten koiria ja hieman eksoottisempia ja harvinaisempia lemmikkieläimiä, kuten riikinkukkoja ja kauluspapukaijoja.

Kuvassa: Liisa Kanerva – Lemmikkigobeliini (2016). Akryylimaalaus plyysimatolle.

Kuva: Aleks Talve / TMK 2016.

 

Taikauskoa

Eläimiin on liittynyt valtavasti erilaisia uskomuksia ja suomalaisessa kansanperinteessä on käytetty esimerkiksi metsästysonnen saavuttamiseksi ja karjaa laitumelle vietäessä erilaisia loitsuja apuna. Toisaalta esimerkiksi harakan näkeminen metsästysretkelle lähdettäessä aiheutti varman metsästysonnen menetyksen. Entisaikoina myös parantamisessa käytettiin apuna paitsi loitsuja, myös taikakaluja ja eläinperäisiä rohdoksia. Näyttelyssä voit nähdä esimerkiksi myös koreita vihreitä espanjankärpäsiä, joiden kuori sisältää myrkyllistä kantaridiiniä, joka pieninä annoksina nautittuna uskomusten mukaan nostattaa lempeä ja aiheuttaa kihelmöivää tunnetta.

Kuvassa: Espanjankärpäsiä, TMK. Kuva: Aleks Talve/TMK 2016.

Outo luontomme

Näyttelyn nimi ”Outo luonto” kertookin paitsi ihmisen suhtautumisesta luontoon ja eläimiin, myös ihmisluonnosta. Taitelijat Tellervo Viitaniemi ja Päivi Häkkinen ottavat ”Äitimaa” -installaatiollaan (2016) kantaa ihmisen ja luonnon väliseen suhteeseen. Teoksessa on mukana myös säkeittäin Turun arkeologisilta kaivauksilta löydettyjä eläinten luita. Teoksen äitimaa-hahmo yrittää epätoivoisesti parhaansa mukaan kerätä poikansa (ihmisen) luita Tuonelanjoesta liittääkseen ne jälleen yhteen parantaakseen poikansa. Teoksessa voi nähdä viitteitä myös kaikkien suomalaisten tuntemaan Akseli Gallen-Kallelan Lemminkäisen äiti -teokseen (1897). Häkkisen ja Viitaniemen teos kuvaa symbolisella tasolla myös murroskautta, kun tieteen kehittyminen ja kristinuskon saapuminen syrjäyttivät hitaasti Suomessa vanhat uskomukset.

Kuvassa: Päivi Häkkinen ja Tellervo Viitaniemi – Äitimaa (2016). Installaatio, serigrafia harsolle, sekatekniikalla toteutettu veistos ja keskiaikaisia eläinten luita.

Outo luonto – Ihmisen ja eläimen yhteinen polku on Turun linnassa esillä vielä lokakuun loppuun saakka. Näyttelyyn on syyslomalla opastuksia ti-su klo 15. Tervetuloa opastukselle kuulemaan lisää!

Teksti: Näyttelyn kuraattori, tutkija Maria Huokkola

Kuvat: Aleks Talve/TMK 2016.