sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Turun linna hohtaa itsenäisyyden väreissä

Suomi 100 -juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään, jota juhlitaan tänä vuonna kahtena päivänä. Juhlan kunniaksi on kannustettu valaisemaan keskeisiä kohteita sinivalkoisin valoin. Valotaiteilija Kari Kola on tarttunut haasteeseen todella isossa mittakaavassa,  ja hänen luomastaan Luminous Finland 100 -valotaideteoskokonaisuudesta on putkahdellut kuvia uutisissa ja somessa jo viikon ajan eri paikkakunnilta. Kolan teoskokonaisuus huipentuu Turun linnassa ja linnan puistossa 5.-6.12. Luvassa on ainutlaatuinen koko linnan ja linnan puiston valaiseva valotaideteos, jota kannattaa tulla katsomaan ja kokemaan kauempaakin! 
Turun linnan sisäpihojen ja linnan muurien lukuisat ikkunat tulevat hohtamaan sini-valkoisissa sävyissä kahtena päivänä 5.-6.12. Valot alkavat näkyä päivän hämärtyessä ja auringon laskiessa. Valot ovat päällä klo 24 asti molempina päivinä. Teokseen tutustutaan ulkona kulkemalla linnan sisäpihojen kautta linnan puistoon.

Itsenäisyyspäivänä 6.12. teosta täydentää useita eri taidemuotoja yhdistävä Suomen luonto -teos linnan sisäpihalla ja puistossa kello 17–22. Teoksessa on mukana yhteensä noin 130 sirkustaitelijaa, tanssijaa, ilma-akrobaattia ja kuorolaista. Kuusituntinen, kameleonttimainen ja eri taidemuotoja yhdistävä teos tulee olemaan elämys, joka hakee varmasti vertaistaan. Esittävän taiteen kokonaisuuden on suunnitellut turkulainen sirkustaitelija, SirkusUnionin taiteellinen johtaja Antti Kulmala

Valoteoksen rakentaminen alkoi linnassa perjantaina. Teoksen toteuttaminen museotiloihin on vaatinut paljon työtunteja ja suunnittelua jo ennen varsinaista rakentamista. Ikkunoille ja ulos puistoon tulee noin 600 lamppua. Sähköjohtoa tarvitaan muutamia kilometrejä.  Tässä muutamia kuvia sisältä päin koettuna kun valoja perjantaina testattiin. Linna on normaalisti yleisölle auki ti 5.12., joten iltapäivän puolella linnan tilat on mahdollista nähdä myös sisältä kirjaimellisesti uudessa valossa. Itsenäisyyspäivänä linna on kiinni.

Kari Kola kertoilee, että Luminous Finland 100 -teoskokonaisuus huipentuu ehdottoman oikeutetusti juuri Turun linnaan. Turku on Suomen entinen pääkaupunki ja 1200-luvun lopulla rakennettu linna kuuluu Suomen historian kivijalkaan. ”Olemme tehneet Luminouksen työryhmän kanssa uskomattoman matkan ja se on hienoa päättää Turun linnaan”, hehkuttaa Kola. Juhlitaan Suomen sadatta itsenäisyyspäivää - Yhdessä!
Luminous Finland 100 valaisee Turun linnan 5.-6.12.2017.
Turun linnan alueelle odotetaan tuhansia kävijöitä, joten paikalle kannattaa saapua paikallisbussilla nro 1, joka lähtee sataman suuntaan kauppatorilta Hansakorttelin edestä. Linnan ympäristössä on rajallinen määrä parkkipaikkoja. Tapahtumaan (linnan sisäpihat ja puisto) on vapaa pääsy. Valot ovat päällä klo 16-24.

Turun linna on normaalisti avoinna 5.12 klo 10-18, mutta suljettu itsenäisyyspäivänä 6.12.

Lisätietoa: Luminous Finland 100 -valotaidekokonaisuus kaupungin tapahtumakalenterissa.
Toteutuksesta ja tuotannosta vastaa Valoparta Oy ja valotaiteilija Kari Kola.

Kuvat:
Luminous Finland 100 / Tiia Pulkkinen
Päivi Lönnberg / TMK

perjantai 1. joulukuuta 2017

Tomtegubben som räddade sitt slott

I Zachris Topelius berättelse om Tomtegubben på Åbo slott sköter tomten om sitt slott som sakta vittrar sönder, det har varit hans hem i över 700 år. Då sagan skrevs år 1849 var slottet i ett ganska bedrövligt skick och tomten hade mycket att stå i med. Topelius var med sin saga en av de första som uppmärksammade slottet och det skick som det var i. Samtidigt lyfte sagan också upp slottets långa historia och stora betydelse för hela landet. Topelius tomtegubbe beskriver såväl krig och bedrövligheter som kungabesök och renässanshovets lyx. Tomten hjälpte faktiskt till att bevara sitt slott, hans saga väckte ett allmänt intresse för det gamla och förfallna slottet. Tiden började vara mogen för ett för att intressera sig för och forska i landets historia och för bevarande av kulturhistoriskt viktiga byggnader. Mot mitten och slutet av 1800-talet började diskussionen om vad som skulle göras med Åbo slott ta fart. Idag är slottet sedan länge restaurerat och ett av de mest kända minnesmärkena i Finland. Tomten har också blivit en viktig del av slottets historia, för många minst lika bekant och verklig som de riktiga personerna och händelserna ur historien. 
Under helgerna i december ordnar vi tomterundor på både finska och svenska. Under denna visning för barn och familjer får besökaren bekanta sig med slottet utgående från berättelsen om slottstomten. Slottets historia och personerna som bott, besökt eller belägrat slottet skildras genom tomten, han har ju vistats här i 700 år och personligen bevittnat allt som hänt på slottet. Genom tomten kan berättelserna göras mer lättbegripliga och roliga för barnen. Det är just detta som tomterundorna handlar om, historia och fakta blandas in i sagan om tomten. Tomten är både fiktiv, men på samma gång en viktig del av slottets långa och fascinerande historia.


  • på svenska 9–10.12 och 16–17.12 kl. 14
  • suomeksi 9.–10.12. ja 16.–17.12. klo 11, 12 ja 13

Text och bild:
Bengt Selin
Forskare

torstai 16. marraskuuta 2017

Tonttupäivä 2017 kuvina

Viime lauantaina linnan ovella oli ennen kymmentä perheitä aivan jonoksi asti. Ovet avattiin ja riemukas ja hieman jännittäväkin tapahtumapäivä saattoi alkaa!

Linnassa vietettiin siis Turun linnan tonttu-ukolle ja muille haltiatontuille omistettua Tonttupäivää. Opastetuilla kierroksilla, haltiametsässä ja satutuokioilla pienille museokävijöille tulivat tutuiksi haltiatontut ja niihin liittyvä kansanperinne monenlaisine uskomuksineen. Päivän aikana etsittiin myös Murri-kissaa ja Tonttu-ukon kultaiseksi muuttamia esineitä. Pajassa kirjoitettiin kirjeitä tontulle ja Ritarisalissa soviteltiin ylle linnaan sopivaa vaatetusta. Ja mikä tärkeintä, haltiatontut pitivät lupauksensa ja olivat ihmisille näkyväisiä!

Turun linnan 700-vuotias Tonttu-ukko on nyt kääntänyt lakkinsa nurin eikä häntä ole lauantain jälkeen enää nähty. Ehkäpä lakki kääntyy toisin päin taas joulukuussa, kun Tonttu-ukon kierrokset alkavat...

Kuvat: Ville Härmä & Päivi Lönnberg

torstai 9. marraskuuta 2017

Haltiatontuista metsänpeittoon – Ajatuksia Tonttupäivän valmisteluista

Tonttupäivä lähestyy, mutta tapahtuma ei synny tuosta vain. Se vaatii paljon taustatyötä, sillä Tonttupäivää varten pitää käydä neuvotteluja Turun linnan Tonttu-ukon kanssa, pohtia haltiatonttujen vaatetusta, miettiä monipuolista ohjelmaa, suunnitella markkinointia, koluta kokoelmien kätköistä tonttumaisia esineitä ja jopa ideoida metsän rakentamista kokoustilaan. Mikään ei kuitenkaan ole mahdotonta, kun koolla on porukka luovia, innostuneita ja osaavia ihmisiä.

Haltiatontut valtaavat isänpäivän aattona 11.11. Turun linnan jo seitsemättä kertaa. Linnan käytävillä voit törmätä mitä erilaisimpiin haltiatonttuihin askareitaan toimittamassa. Tonttujen houkutteleminen linnaan ei kuitenkaan ole aina helppo juttu. Joskus täällä Turun linnassa on ihan kriisi, tonttukriisi. Saammeko Turun linnan Tonttu-ukkoa houkuteltua paikan päälle? Tonttu-ukko on tottunut kulkemaan linnan holvien alla omissa oloissaan ja tapahtumapäivänä käy aikamoinen vilske. Tonttupäivää vietetään kuitenkin Tonttu-ukon kunniaksi, joten pitäähän päähenkilön olla paikalla. Turun linnan Tonttu-ukkoa ehkä jopa hieman hivelee se suuri kunnia ja huomio, jota hän tapahtumassa saa osakseen. Helppo ei tapahtumapäivä Tonttu-ukolle kuitenkaan ole, sillä vastuuntuntoisena olentona hän haluaa tavata kaikki museokävijät ja se tarkoittaa kokonaista päivää ilman taukoja.


 Bryggman-sali muuntuu vaikka Haltiametsäksi. Pystytyspuuhissa Suski. Haltiatonttujakin on jo selvästi paikalla...

Tapahtuman kunniaksi linnaan saapuu myös muita haltiatonttuja, joiden värväämiseen on käytettävä erilaisia keinoja. Mielelläänhän moni toki tulee, Tonttupäivänä kun on aina paljon iloisia museokävijöitä kohdattavana. Konservaattoritonttu, kotitonttu, saunatonttu ja tallitonttu ovat olleet mukana aiemminkin ja kehuneet kovin tapahtumaa. Tästä hauskuudesta ei halunnut jäädä paitsi käsityötonttukaan, joka innokkaana tarjoutui avuksi Tonttupäivään. Hänellä vaan oli pula sopivasta vaatetuksesta. Onneksi linnan pukuhuollossa on ammattitaitoista väkeä töissä ja sopivat pukimet löytyivätkin helposti. Käsityötonttu ei osaa hetkeäkään olla toimettomana, joten päänsä ympärille hän aikoo kieputtaa kaulahuivin, jota on hyvä taukoamatta neuloa.

Haltiatontuille tuottaa toisinaan päänvaivaa tapahtuman pukukoodi. Haltiatonttujen garderobi on toki laaja, ovathan he nähneet monien tyylien vaihtuvan vuosien varrella. He ovat koonneet muotivillityksistä ne eniten itseään miellyttävät asiat ja muokanneet niitä hieman tonttumaisemmiksi. Haltiatontut kuitenkin joskus pohtivat, että ovatko he pukeutuneet sellaisiin vaateparsiin, joista museovieraat heidät haltiatontuiksi tunnistavat. Joulutontuilla taitaa olla helpompaa, he tuumivat, sillä heidät tunnistaa aina punaisista nutuista ja tonttulakeista. Haltiatonttujen tunnistusta helpottaa heidän työvälineensä ja muut attribuutit, joita he kanniskelevat mukanaan.

Linnaan on saatu houkuteltua myös hieman kärttyinen haltiatonttu, joka ei ole aiemmin osallistunut Tonttupäivään. Tällä tontulla on usein kovasti kiireitä, mutta pohjimmiltaan hän lempeä ja hyväsydäminen. Kärttyisyyden hän näyttää museokävijöille vain, jos he menevät koskemaan museoesineisiin, sillä sellaista käytöstä tonttu ei siedä. Tonttu kirjaakin kaikenlaisen huonon käytöksen pieneen vihkoonsa.

Haltiat ovat näkymättömiä, mutta halutessaan ne saattavat näyttäytyä ihmisille. Onneksi Tonttupäivänä kaikki linnaan vierailulle tulleet haltiatontut ovat luvanneet olla näkyväisiä, ja Turun linnan Tonttu-ukkokin on kääntänyt lakkinsa nurin.


Haltiametsätöissä on mukana myös tutkija Bengt. Metsäneläimiä on saatu tapahtumaan lainaan Biologisesta museosta.

Suomalaisille metsä on aina ollut monella tavalla tärkeä paikka ja sen vuoksi Tonttupäivään on haluttu tänä vuonna lisätä ripaus kansanperinnettä Haltiametsän muodossa. Turun linnaan loihditaan pieni palanen metsää, jossa pääsee ihastelemaan talvisen luonnon tunnelmaa ja kuulemaan metsään liittyvistä uskomuksista. Luonnossa on uskottu elävän monenlaista väkeä, yliluonnollista voimaa, jota ajateltiin olevan elollisissa olennoissa ja elottomissa kappaleissa. Väkeä ei kannattanut suututtaa, sillä silloin saattoi saada niiden vihat ylleen. Varomaton kulkija saattoi joutua myös metsänpeittoon, jos ei osannut käyttäytyä metsässä oikeaoppisesti. Tonttupäivänä Haltiametsä on taianomainen paikka, jossa voi viettää hetken metsässä tunnelmoiden ja sen asukkaita katsellen. Kannattaa siis suunnata lauantaina Turun linnaan.

Tapahtuman koko ohjelma on luettavissa tapahtumakalenterista.

Susanna Lahtinen
Tutkija (ma.)

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Reformaatioajan uutuus: virsikirjat

Viimeisenä reformaatioviikon esinevalintana ovat vuorossa virsikirjat. Turun tuomiokirkossa pidetään tänään reformaation merkkivuoden juhlajumalanpalvelus. Virsikirjat avataan ja kirkkosalissa kaikuu yhteislaulu.

Virret ja virsien laulaminen yhdessä on reformaatioaikana syntynyt kirkkomusiikin uutuus. Kansankielelle kirjoitetut virret oli tarkoitettu kirkkokansan laulettaviksi. Martin Luther uskoi musiikin kasvatuksellisiin vaikutuksiin ja hänen kynästään ovat peräisin monet nykyäänkin virsikirjasta löytyvät virret. Enkeli taivaan tai Jumala ompi linnamme lienevät tunnetuimpia jo 1500-luvulla kirjoitettuja virsiä.

Ensimmäisen suomenkielisen virsikirjan tekeminen tapahtui kuningas Juhana III:n aloitteesta. Hän antoi turkulaiselle Jacobus Petri Finnolle tehtäväksi kääntää "muutamia tarpeellisia kirjoja suomeksi". Finno ryhtyi työhön, ja hänen laatimansa ensimmäinen suomenkielinen virsikirja valmistui todennäköisesti vuonna 1583. Virsikirja sisälsi 101 virttä, joista seitsemän lienee Finnon käsialaa. Virsikirjan seuraava versio syntyi 1600-luvun alussa Hemminki Maskulaisen työnä.

Kuvan virsikirjat ovat 1700-luvun puolelta. Kyseessä on uusi suomalainen virsikirja, josta otettiin lukuisia painoksia vuoteen 1886 asti. Virsien lisäksi kirja sisälsi luettelon historian tärkeimmistä tapahtumista, katekismuksen, rukouskirjan ja tärkeimpien kirkollisten toimitusten kaavat. Virsikirja oli pitkään ainoa suomalaiskodeista löytyvä kirja.

Valtapeliä-näyttelyssä voi myös kuulla reformaation vaikutuksen musiikkiin. Kosketusnäytöiltä voi valita kuunneltavaksi latinankielistä katolisen ajan kirkkolaulua ja suomenkielisiä versioita, joita kappaleista tehtiin reformaation jälkeen. Kuunnella voi myös Lutherin kirjoittamia virsiä.

 
Teksti ja kuvat
Päivi Lönnberg
Näyttelykuraattori

lauantai 4. marraskuuta 2017

Pois valittuja esineitä

Valmista näyttelyä voisi verrata jäävuoren huippuun. Se on kävijöille ja kokijoille näkyvä osa näyttelyn eteen tehdystä työstä. Keskeinen osa näyttelysuunnittelua on valintojen tekeminen. Näyttelyn aihe ja näkökulma rajataan harkitusti, ja valituilla esineillä on perusteltu paikkansa juuri kyseisessä näyttelyssä. Valitseminen tarkoittaa myös pois valitsemista. Näyttelyä varten kartoitetaan yleensä enemmän esineitä kuin mitä esille lopulta tulee. Merkityksellisiä ja kiinnostavia esineitä jää matkan varrella pois monista eri syistä. Tänään näyttelykuraattorin valintoina nähdään esineitä, joita Valtapeliä-näyttelyssä ei nähdä.

Näyttelysuunnittelussa kuraattorin tehtävänä on ajatella kokonaisuutta. Miten näyttelyn tarina hahmottuu ja millä tavalla esineet sijoitellaan. Osa esineistä on näyttelyn tähtiä ja niillä on näyttelyn tarinassa suurempi rooli, esineet voivat saada toisistaan tehoa pareina, ryhminä tai vastakohtina. On myös mietittävä, millaista tunnelmaa näyttelyllä halutaan viestiä. Pienet yksityiskohdat ja isot linjat ja kaikki siltä väliltä on järjestettävä toimivaksi kokonaisuudeksi näyttelytilaan. Suunnitelmaa täytyy rakentaa ja miettiä myös kolmiulotteisesti: miten vitriinit sijoitellaan tilaan, millaisia näkymiä ja toisaalta katveita tilaan halutaan, miten esineet sijoitellaan vitriineihin, millä tavalla tekstit, kuvat, äänet, videot ja muu sisältö toteutetaan. Miten kävijöiden ja ryhmien halutaan tilassa liikkuvan. Lisäksi suunnitteluun vaikuttavat mm. esineiden materiaalit. Konservaattoreiden kanssa on punnittava erilaisia valaistus- tai kosteusolosuhteita tarvitsevien esineiden sijoittelua. Kokonaisuuden toteutumiseen vaikuttavat myös käytettävissä olevat vitriinit, tekniikka ja muut tarvikkeet. Muun muassa tällaista taustaa vasten jokainen esine käy valintakierroksella ehkä useitakin kertoja.

Valtapeliä-näyttelyssä on nähtävänä noin 250 esinettä. Noin määrä siksi, etten ole tarkasti laskenut ihan kaikkia arkeologisia löytöjä. Näyttelystä pois jätettyjen esineiden määrästä ei ole tallella tarkkaa dokumentaatiota, mutta esinelistojen ja ideoiden aiempia versioita selailemalla sain laskettua ainakin kolmisen kymmentä esinettä tai asiakirjaa, jotka olen valinnut jättää näyttelystä pois. Osa on karsiutunut helposti jo alkuvaiheessa, toiset ovat olleet mukana ehkä-sarakkeessa ja jokunen esine hyvin pitkällekin suunnittelussa. Ehkäpä jokin seuraavista pois valituista esineistä valitaan johonkin toiseen näyttelyyn?

Graduale-laulukirjan lehti
Näyttelyn yksi osio käsittelee reformaation vaikutusta kirkolliseen musiikkiin. Tämä katolisessa jumalanpalveluksessa käytetty suurikokoinen graduale-laulukirjan lehti on 1400–1500-lukujen taitteesta. Se sisältää osan messusta, joka todennäköisesti oli käytössä sellaisina pyhimysten juhlapäivinä, joille ei ollut omaa nimikkomessua. Laulukirjan lehti on todennäköisesti kopioitu Italiassa. Toisella puolella on lahjoituksesta kertova merkintä ”Gåva till Åbo Hist. Museum av Doktor Jünkelmann, München”.

Miksi laulukirjan lehti jäi pois näyttelystä, vaikka sen sisältö selvitettiin ja sen alkuperästäkin on tietoa? Kirkolliseen musiikkiin liittyvässä vitriinissä on useita esineitä, joten halusin tiivistää sisältöä. Näyttelyssä ei tarvitse olla esillä kaikkea, mikä aiheeseen liittyy. Gradualen lehti on myös hyvin suuri, 60 x 40 cm, joten sen asettelu mitoiltaan tarkentuneeseen 50 cm syvään vitriiniin olisi ollut hankalaa. Tämän lehden sijasta näyttelyssä on nähtävänä upea, mahdollisesti Naantalin luostarissa kopioitu antiphonaurium-laulukirjan sivu, joka on reformaation jälkeen tarpeettomana kierrätetty tilikirjan kansiksi. 

Arkut Pyhän Hengen kirkosta
Arkut ja niihin liittyvä taustatarina olisi sopinut Valtapeliä-näyttelyyn monestakin näkökulmasta. Arkut ovat peräisin Pyhän Hengen kirkosta, jota alettiin rakentaa suomenkielisen seurakunnan käyttöön vuonna 1588 kuningas Juhana III:n käskystä. Juhana ei enää kuningaskaudellaan palannut Turkuun, mutta hän oli kiinnostunut kaupungin kehittämisestä ja määräsi toteutettavaksi muutamia kirkollisia rakennushankkeita. Aninkaisten kortteliin rakenteilla ollut Pyhän Hengen kirkko paloi keskeneräisenä, ja 1600-luvun puolivälissä se purettiin. Kaupunkilaisia haudattiin kirkkoon vielä tulipalon jälkeenkin. Kirkon arkeologisissa tutkimuksissa on löydetty yli 600 vainajaa, jotka haudattiin uudelleen kirkon raunioihin rakennettuun Pyhän Hengen kappeliin. Museon kokoelmiin on talletettu kolme arkkua. 

Painiskelin näiden arkkujen kanssa kauan ja pidin ne mukana suunnitelmissa pitkään, mutta lopulta ne oli valittava esinekokonaisuudesta pois. Näyttelytila on rajallinen ja tarvittavan tilan piirtäminen arkuille ei olisi onnistunut ilman työlästä vitriinien uudelleen miettimistä, ja ehkä joidenkin toisten esineiden jättämistä pois. Arkut ovat olleet näytteillä useita kertoja, joten tämäkin vaikutti ratkaisuun. Arkkujen kohtalona oli siis tällä kertaa jäädä esinevaraston hyllylle.


Apostolilusikka
Myös apostolilusikka oli aika pitkään mukana esinelistalla. Tällaisia lusikoita alettiin pohjoisessa Euroopassa antaa vastasyntyneille lapsille lahjaksi 1400-luvun lopulla. Lusikoiden suosio väheni 1600-luvun lopulla ja niille main osuu myös tämä Turusta Hämeenkadun alueen tutkimuksista löydetty lusikka. Valtapeliä-näyttelyn suunnitelmissa lusikalle ei tuntunut löytyvän sopivaa paikkaa ja se painui projektin edetessä yhä enemmän taka-alalle, kunnes valitsin sen pois.
 


Samettinen kasukka Turun linnan kirkosta
Näyttelyssä nähtävästä, linnan kirkossa käytetystä kasukasta kirjoitin eilen. Kokoelmissa on kolme kasukkaa ja alun perin ajatuksena oli laittaa esille ne kaikki. Kasukoiden konservointi osoittautui kuitenkin niin työlääksi, että tekstiilikonservaattorin toiveesta eniten konservointia vaatinut kasukka jätettiin näyttelystä pois. Esineen kunto onkin yksi tekijä, joka voi vaikuttaa siihen, ettei esinettä voida laittaa esille. Konservointiin ei ehkä ole riittävästi aikaa tai esine ei kestäisi liikuttelua ja esillepanoa. Pitkäkestoisempien näyttelyiden kohdalla pohditaan myös aina valon vaikutusta esimerkiksi tekstiilien väreihin. Näyttelystä jätettiin esineiden kunnon vuoksi pois myös joitakin arkeologisia löytöjä.

Valtapeliä-näyttelyssä ei siis nähdä yllä kuvattuja esineitä. Jokaisen esineen kohdalla on hieman erilainen syy, miksi ne valittiin pois lopullisesta kokoonpanosta. Samoista esineistä saisi luotua monenlaisia erilaisia näyttelyitä valintaperusteista ja näkökulmista riippuen. Se onkin tässä työssä parasta!


Päivi Lönnberg
Näyttelykuraattori

Kuvat
Raakkel Närhi, Mikko Kyynäräinen, Otto Holmborg ja Päivi Lönnberg / TMK

perjantai 3. marraskuuta 2017

Punainen kasukka Turun linnan kirkosta

Tiesitkö, että Turun linnassa on vuosisatojen aikana ollut 2 kirkkoa, ainakin 4 kappelia ja synagoga? Osa näistä tiloista on edelleen olemassa, ja niissä järjestetään kirkollisia tilaisuuksia, erityisesti vihkimisiä. Turun linnan seurakunta sai alkunsa keskiajalla. Linnan kirkko kokosi yhteen linnan väen lisäksi Iso-Heikkilän ja Vähä-Heikkilän sekä Ruissalon ja Pikisaaren asukkaat. Tässä vaiheessa kirkkona toimi 1480-luvulla rakennettu Sturen kirkko (edelleen olemassa), jota edelsivät paikalla sijainneet vanhemmat kappelit. Sturen kirkon seinät ovat nähneet muutoksen katoliselta ajalta luterilaiseen, sillä uusi, suurempi linnan kirkko (edelleen olemassa) rakennettiin vuonna 1706 herttua Juhanan vanhaan pitosaliin. Kirkon sakaristo sijaitsi herttuan vanhassa makuukamarissa.

Halusin tuoda Valtapeliä-näyttelyssä esille Turun linnan historiaa hieman myös kirkollisen toiminnan näkökulmasta. Olemassa olevat kirkot ja kappelit näkee linnan kierroksen varrella, mutta Turun linnan kirkoissa käytettyjä esineitä yleisö on saanut nähdä harvemmin. Valtapeliä-näyttelyyn on valittu esille 1600–1700-luvuille ajoittuvista esineistä kalkki ja pateeni, öylättirasia, kalkkiliina, Raamattu ja kasukka. Linnan kirkon kasukoita on säilynyt kolme, kaksi mustaa ja yksi punainen, joka komeilee tämän päiväisenä esinevalintana.

Aateliston ja säätyläisten tekemillä lahjoituksilla on ollut suuri merkitys kirkollisten tekstiilien ja arvoesineiden saamisessa kirkkoihin. Lahjoitus saattoi olla esimerkiksi muodista mennyt puku, josta voitiin valmistaa liturgisia vaatteita. Tällainen on kenties tarina myös linnan kirkon punaisen kasukan takana. Silkkidamastikangas on todennäköisesti peräisin 1600-luvun lopulta, mutta kasukka on valmistettu vasta 1700-luvun puolivälin jälkeen.

Kasukan etupuoli on valmistettu yhdeksästä ja takapuoli kahdesta osasta. Kasviaiheisessa kankaassa erottuu jäänteitä kultaisesta metallilankakirjonnasta. Etupuolella on vihreät silkkinauhat ja kultakaluunanauhoista valmistettu ruusuke. Kasukan takapuolella on samanlaisista koristenauhoista ommeltu risti. Vuori on siniseksi värjättyä pellavaa.

Pappi sonnustautui kasukkaan ehtoollisjumalanpalveluksia varten. Reformaatio vaikutti ehtoolliskäytäntöihin siten, että ehtoollisviiniä saivat nyt myös seurakuntalaiset, aiemmin kansalle jaettiin vain ehtoollisleipä. Kuori avattiin yhteiseksi ehtoollistilaksi ja ehtoollinen pidettiin kansankielellä latinan sijaan. Myös ehtoollisen merkitys muuttui muistoaterian suuntaan.

Keskiajalla ja 1600-luvulla kirkkotekstiilit olivat värikkäitä ja taidokkaasti valmistettuja. Kirkkotekstiilien tyyli alkoi yksinkertaistua 1700–1800-luvuilla. Suosituiksi tulivat mustat ja punaiset sametista valmistetut kasukat, joissa oli hopea- ja kultalankakoristelua, vähimmillään vain selkäpuolen risti. Tällainen yksinkertaisempi kasukka, toinen linnankirkon mustista kasukoista, on tulossa näytteille linnaan ensi vuoden puolella.

Tekstiilikonservaattorin kanssa tarkastamassa Turun linnan kirkon kasukoiden kuntoa kesäkuussa 2016. Kasukoiden konservointi näytteilleasettamista varten on vaatinut kymmeniä tunteja.

Kirkkotekstiilien uusi nousukausi alkoi 1900-luvun alussa. Suomalaisten kirkkojen tekstiilit ovat huolella suunniteltuja ja taitavasti valmistettuja. Turun linnan restauroinnin valmistumisen yhteydessä 1961 linnan kirkkoon tilattiin uudet tekstiilit tekstiilitaiteilija Dora Jungilta.


Päivi Lönnberg
Näyttelykuraattori

Kuvat
Mikko Kyynäräinen / TMK

Lisää luettavaa esim.

torstai 2. marraskuuta 2017

Kasvoton Pyhä Dominicus

Valtapeliä-näyttelyn yhtenä tärkeänä teemana on hidas muutos ja toisaalta jatkuvuudet. Nämä ovat keskeisiä näkökulmia kun tarkastellaan reformaation etenemistä ja vaikutuksia. Pyhimysveistokset ja pyhimykset ovat yksi esimerkki hitaasta muutoksesta ja jatkuvuudesta, jossa vallinnut vanhempi kulttuuri painuu hitaasti historiaan, mutta myös muuttaa muotoaan ja sekoittuu uuteen. Pyhimykset eivät ole täysin kadonneet kulttuuristamme, kielestämme tai ympäristöstämme, vaikka reformaation tuomista muutoksista on aikaa 500 vuotta.

Näyttelyssä on esillä Pyhää Dominicusta kuvaava puuveistos Liedon kirkosta. Sen kasvot ja kädet puuttuvat ja veistoksen alkuperäinen maalipinta on rapissut lähes kokonaan pois. Myös veistokseen kuulunut kaappi tai muu veistoskokonaisuus on kadonnut. Veistos näyttää hyvin erilaiselta verrattuna värikkäisiin ja puettuihin pyhimysveistoksiin ja alttareihin, joita olet ehkä nähnyt, jos olet vieraillut katolisissa kirkoissa. Valtaosalle suomalaisista Pyhän Dominicuksen merkityskin lienee nykyään tuntematon. Pahoin vaurioituneenakin veistos on silti säilytetty.


Pyhä Dominicus oli dominikaaniveljestön, mustien veljien, perustaja. Dominikaanit saarnasivat ja opettivat myös Turussa, jossa toimi vuoteen 1536 asti dominikaanikonventti. Pyhä Dominicus kuoli mätäkuussa Koirantähden eli Siriuksen aikaan elokuussa 1221. Dominicuksesta tuli täten mätäkuussa sairastuneiden, erityisesti kuumeisten suojeluspyhimys. Pyhän Dominicuksen tunnuksia ovat rukousnauha, tähti ja koira.

Reformaation myötä pyhimyksiä kuvaavat veistokset jäivät tarpeettomiksi, ja ne kehotettiin poistamaan kirkoista. Veistoksia on kuitenkin säilynyt Suomessa noin 800 eikä kirjallisissa lähteissä ole ainakaan säilynyt tietoja, että Suomessa olisi tuhottu tai vahingoitettu pyhimysveistoksia kuten esimerkiksi Saksassa tai Tallinnassa. Osassa säilyneistä veistoksista näkyy erilaisia vaurioita, mutta on vaikeaa tai mahdotonta arvioida milloin ja millä tavalla ne ovat syntyneet. Olisiko reformaatio kuohauttanut jonkun seurakuntalaisen tunteita vai ovatko veistokset vaurioituneet vuosisatojen mittaisen säilytyksen aikana?

Monet säilyneet veistokset näyttävät erilaisilta kuin millaisia ne olivat katolisen kirkon aikana. Veistoksille puettuja vaatteita, kruunuja ja muita koristeita on riisuttu ja veistoskokonaisuuksia hajotettu osiin. Veistoksia on myös muokattu monin tavoin sopimaan paremmin luterilaiseen kirkkotilaan. Niitä on muutettu kuvaamaan esimerkiksi apostoleja. Myöhemmin veistoksia jopa maalattiin vallitsevien tyylisuuntien mukaan. Monessa seurakunnassa veistoksia siirrettiin syrjään torneihin ja ullakoille. Veistoksia on sittemmin voitu myös palauttaa kirkkotiloihin kertomaan paikallisten kirkkojen historiasta.

Vuosisadat ovat vaihtuneet toisiin, mutta pyhimykset ovat yhä läsnä aivan huomaamatta esimerkiksi sanonnoissa. Katolisena aikana vuotta rytmitti pyhimyskalenteri, jossa jokaisella pyhimyksellä oli omat päivänsä. Pyhimysten päivät jäivät elämään vuodenkiertoon muistisääntöinä ja rytminä tulevan suunnittelulle ja talon töiden tekemiselle. Kalenteriin ja juhlapäivien viettoon on kerrostunut tapoja kauempaakin, katolista aikaa edeltäneeltä esikristilliseltä ajalta. Pyhimyskalenterista juontuu meillä ja Ruotsissa myös yhä käytössä oleva nimipäiväkalenteri.

Pyhimykset ovat ympärillämme läsnä myös lukuisten kirkkojen nimissä, esimerkkinä vaikkapa Pyhän Katariinan kirkko täällä Turussa. Pyhimyksiä kohtaa myös teiden varsilla. Ajellessa kannattaa kiinnittää huomiota vaakunoihin. Turusta Raision puolelle mentäessä Raision vaakunassa ratsastaa Pyhä Martti, Nousiaisten vaakunassa seisoo Pyhä Henrik, Liedon vaakunassa on Pyhä Pietari ja niin edelleen.

Neitsyt Maria on katolisessa kirkossa tärkeimpiä pyhimyksiä ja hänen asemansa säilyi vahvana myös reformaation jälkeen. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, keneltä haet vakuuttavuutta asiallesi, kun tokaiset ”kyl maar” tai ”totta maar”?


Päivi Lönnberg
Näyttelykuraattori

Kuvat Mikko Kyynäräinen / TMK

Pyhimysveistoksista lisää esimerkiksi FT Elina Räsäsen artikkelissa ”Ikonoklasmi Suomessa - Keskiajan puuveistosten muodonmuutokset”, julkaisussa Pohjoinen reformaatio (2016 toim. Meri Heinonen ja Marika Räsänen).