torstai 2. marraskuuta 2017

Kasvoton Pyhä Dominicus

Valtapeliä-näyttelyn yhtenä tärkeänä teemana on hidas muutos ja toisaalta jatkuvuudet. Nämä ovat keskeisiä näkökulmia kun tarkastellaan reformaation etenemistä ja vaikutuksia. Pyhimysveistokset ja pyhimykset ovat yksi esimerkki hitaasta muutoksesta ja jatkuvuudesta, jossa vallinnut vanhempi kulttuuri painuu hitaasti historiaan, mutta myös muuttaa muotoaan ja sekoittuu uuteen. Pyhimykset eivät ole täysin kadonneet kulttuuristamme, kielestämme tai ympäristöstämme, vaikka reformaation tuomista muutoksista on aikaa 500 vuotta.

Näyttelyssä on esillä Pyhää Dominicusta kuvaava puuveistos Liedon kirkosta. Sen kasvot ja kädet puuttuvat ja veistoksen alkuperäinen maalipinta on rapissut lähes kokonaan pois. Myös veistokseen kuulunut kaappi tai muu veistoskokonaisuus on kadonnut. Veistos näyttää hyvin erilaiselta verrattuna värikkäisiin ja puettuihin pyhimysveistoksiin ja alttareihin, joita olet ehkä nähnyt, jos olet vieraillut katolisissa kirkoissa. Valtaosalle suomalaisista Pyhän Dominicuksen merkityskin lienee nykyään tuntematon. Pahoin vaurioituneenakin veistos on silti säilytetty.


Pyhä Dominicus oli dominikaaniveljestön, mustien veljien, perustaja. Dominikaanit saarnasivat ja opettivat myös Turussa, jossa toimi vuoteen 1536 asti dominikaanikonventti. Pyhä Dominicus kuoli mätäkuussa Koirantähden eli Siriuksen aikaan elokuussa 1221. Dominicuksesta tuli täten mätäkuussa sairastuneiden, erityisesti kuumeisten suojeluspyhimys. Pyhän Dominicuksen tunnuksia ovat rukousnauha, tähti ja koira.

Reformaation myötä pyhimyksiä kuvaavat veistokset jäivät tarpeettomiksi, ja ne kehotettiin poistamaan kirkoista. Veistoksia on kuitenkin säilynyt Suomessa noin 800 eikä kirjallisissa lähteissä ole ainakaan säilynyt tietoja, että Suomessa olisi tuhottu tai vahingoitettu pyhimysveistoksia kuten esimerkiksi Saksassa tai Tallinnassa. Osassa säilyneistä veistoksista näkyy erilaisia vaurioita, mutta on vaikeaa tai mahdotonta arvioida milloin ja millä tavalla ne ovat syntyneet. Olisiko reformaatio kuohauttanut jonkun seurakuntalaisen tunteita vai ovatko veistokset vaurioituneet vuosisatojen mittaisen säilytyksen aikana?

Monet säilyneet veistokset näyttävät erilaisilta kuin millaisia ne olivat katolisen kirkon aikana. Veistoksille puettuja vaatteita, kruunuja ja muita koristeita on riisuttu ja veistoskokonaisuuksia hajotettu osiin. Veistoksia on myös muokattu monin tavoin sopimaan paremmin luterilaiseen kirkkotilaan. Niitä on muutettu kuvaamaan esimerkiksi apostoleja. Myöhemmin veistoksia jopa maalattiin vallitsevien tyylisuuntien mukaan. Monessa seurakunnassa veistoksia siirrettiin syrjään torneihin ja ullakoille. Veistoksia on sittemmin voitu myös palauttaa kirkkotiloihin kertomaan paikallisten kirkkojen historiasta.

Vuosisadat ovat vaihtuneet toisiin, mutta pyhimykset ovat yhä läsnä aivan huomaamatta esimerkiksi sanonnoissa. Katolisena aikana vuotta rytmitti pyhimyskalenteri, jossa jokaisella pyhimyksellä oli omat päivänsä. Pyhimysten päivät jäivät elämään vuodenkiertoon muistisääntöinä ja rytminä tulevan suunnittelulle ja talon töiden tekemiselle. Kalenteriin ja juhlapäivien viettoon on kerrostunut tapoja kauempaakin, katolista aikaa edeltäneeltä esikristilliseltä ajalta. Pyhimyskalenterista juontuu meillä ja Ruotsissa myös yhä käytössä oleva nimipäiväkalenteri.

Pyhimykset ovat ympärillämme läsnä myös lukuisten kirkkojen nimissä, esimerkkinä vaikkapa Pyhän Katariinan kirkko täällä Turussa. Pyhimyksiä kohtaa myös teiden varsilla. Ajellessa kannattaa kiinnittää huomiota vaakunoihin. Turusta Raision puolelle mentäessä Raision vaakunassa ratsastaa Pyhä Martti, Nousiaisten vaakunassa seisoo Pyhä Henrik, Liedon vaakunassa on Pyhä Pietari ja niin edelleen.

Neitsyt Maria on katolisessa kirkossa tärkeimpiä pyhimyksiä ja hänen asemansa säilyi vahvana myös reformaation jälkeen. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, keneltä haet vakuuttavuutta asiallesi, kun tokaiset ”kyl maar” tai ”totta maar”?


Päivi Lönnberg
Näyttelykuraattori

Kuvat Mikko Kyynäräinen / TMK

Pyhimysveistoksista lisää esimerkiksi FT Elina Räsäsen artikkelissa ”Ikonoklasmi Suomessa - Keskiajan puuveistosten muodonmuutokset”, julkaisussa Pohjoinen reformaatio (2016 toim. Meri Heinonen ja Marika Räsänen).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti