Syyskuun viimeisenä päivänä Turun linnan pihaan kokoontui joukko innokkaita ja hyväkäytöksisiä koululaisia odottamaan pääsyä opastetulle kierrokselle linnan uumeniin. Odottava tunnelma oli havaittavissa kun 21 oppilaan joukko saapui linnan sisääntuloaulaan opettajansa Marita Helavuoren kanssa.
Kyseessä oli Porin Cygnaeuksen koulun 5b-luokan oppilaat, jotka
olivat nyt jo toista kertaa tulossa tutustumaan Turun linnaan. Edellisen kerran
oppilaat kävivät linnassa vierailulla joka keväisen luokkaretkisesongin aikana
toukokuussa. Edellinen vierailu oli jäänyt hyvin mieleen oppilaille, mutta
erityisen hyvin myös heidän silloiselle oppaalle Heidi Aallolle, joka tuolloin
kiinnitti huomiota oppilaiden mainioon museokäyttäytymiseen sekä innokkuuteen
kuulla linnan historiasta.
Kyseessä oli viides vuosi kun Turun linnassa on valittu
keväällä linnassa käyneistä luokkaretkeläisistä koululuokka, jonka oppilaat
ovat osoittaneet äärimmäisen hienoa museokäytöstä sekä kiinnostusta historiaa
kohtaan. Valituksi tulleet voittajaluokat on kutsuttu Hyvällä käytöksellä huipulle -palkintokierrokselle, jossa oppaan
johdolla koululaiset ovat päässeet tutustumaan myös sellaisiin linnan tiloihin,
jotka eivät yleensä ole yleisölle avoimina. Ja tänä vuonna oli Cygnaeuksen
koulun oppilaiden vuoro. Tuolloin vielä neljäsluokkalaiset porilaiset olivat
saaneet tiedon ansaitsemastaan palkinnosta jo keväällä, joten takana oli kesän
yli kestänyt pitkä odotus joka nyt vihdoin päättyi.
Oppaaksi kierrokselle lähti Turun linnan pääopas Hilkka
Kauppinen, jonka avainnipusta löytyi oikeat avaimet usean suljetunkin oven taakse.
Päälinnan portilta aloitetulla kierroksella kuultiin heti ensimmäisenä
portinvartijan tärkeästä tehtävästä. Kiinnostusta oppilaissa tuntui herättävän
niin portin holvikatosta löytyvät reiät, portilla aikoinaan sijainnut ansalattia
kuin karhukoppikin, jonka lukon opas uskaltautui myös avaamaan.
Tykinkuulien bongailua päälinnan sisäpihalla. |
Salakäytävän kautta muurien ulkopuolelle. Onkos tuossa privetin tyhjennysluukku? |
Hyvällä käytöksellä huipulle -kierros huipentui vierailuun linnan länsitornin huipulla puolustuskerroksessa, jonka tykeille tarkoitetuista luukuista koululaiset pääsivät ihailemaan maisemia niin kaupungin kuin joenkin suuntaan. Muistoksi napattujen valokuvien ottamisen jälkeen oppilaat kävivät vielä tutustumassa esilinnan Ritarisaliin, jossa koululaiset saivat päästää valloilleen sisäisen hovineitonsa tai ritarinsa pukeutumalla asianmukaisiin varusteisiin.
Aika lensi kuin siivillä kiertäessä linnan pihoja ja
käytäviä oppilaiden kanssa. Suuret kiitokset Cygnaeuksen koulun 5b-luokka,
kanssanne oli jälleen kerran ilo kiertää linnassa. Me oppaat jäämme innolla odottamaan
seuraavaa huippuluokkaa vierailulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti