Pavlovskin palatsimuseon kokoelmissa on paljon keisariperheen
saamia lahjoja. Lahjat olivat olennainen osa niin hallitsijaperheen virallista
kuin yksityistäkin elämää. Pavlovskin palatsimuseon kokoelmissa on lahjoja erityisesti
palatsin emännän keisarinna Maria Fjodorovnan (syntyjään Württembergin prinsessa Sophia Dorothea) ajalta, mutta
kokoelmiin kuuluu runsaasti myös muiden keisarillisten eri aikoina ja eri
palatseihin saamia lahjoja.
Otsikon 150 valintaa viittaa näyttelyssä nähtävien esineiden
määrään. Vaihtoehtoja oli runsaasti ja tämä noin 150 esinettä on tarkan
rajaamisen tulos. Lopullista
esinelistaa työstettiin puolisen vuotta yhteistyössä Pavlovskin palatsin tutkijoiden kanssa. Paikan päällä käytyjen neuvottelujen lisäksi
esinelistat ovat kulkeneet sähköpostilla edestakaisin ja ristiin rastiin Turun,
Lappeenrannan ja Pietarin välillä. Tässä näyttelyprojektissa ilmeisiä haasteita
ovat olleet kieli ja välimatka. Googlen käännöskone venäjästä englanniksi oli alkuvaiheessa
ahkerassa käytössä, kun alustavia esinelistoja ja ehdotuksia käytiin läpi. Kaikkea
ei millään voinut käännättää käännöstoimistoissa, joten alkuvaihe sujui yllättävän hyvin toimivan käännöskoneen avulla. Näin sain nopeasti selville tietoja esineistä, lahjoittajista ja lahjoitustilanteista.
Ammattikääntäjät tulivat työryhmän avuksi vasta hieman myöhemmin esineiden valintaprosessissa.
Pavlovskin kokoelmissa olevien lahjojen määrä on tosiaankin valtava. Tutkijoiden kanssa kierrellessä ja esinelistojen äärellä paljastui, että lahjat muodostavat merkittävän osa palatsin sisustuksesta. Neuvottelujen päätteeksi solmittuun sopimukseen kirjattiin toinen toistaan upeampia lahjoja. Monia ihania lahjaesineitä jäi myös palatsin saleihin ja kokoelmatilojen hyllyille erilaisista syistä. Jotkut olivat menossa toisaalle lainaan, toiset esineet olivat liian hauraita tai suuria näytteille asettamista ajatellen tai esineistä oli liian vähän tietoa. Näissä kuvissa näkyvät esineet nähdään myös pian avattavassa näyttelyssä.

Teksti ja kuvat: Päivi Lönnberg
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti