Joulukuussa elokuvateattereihin tulevan Mika Kaurismäen Tyttökuningas-elokuvan puvustaja Marjatta Nissinen luennoi viime viikonloppuna Turun linnassa elokuvapuvustuksesta. Luento oli osa Turun linnan Pajan aikuisille suunniteltua Aikuisten salonki -luentosarjaa. Tänä syksynä on pureuduttu erityisesti kuningatar Kristiinan aikakauteen, 1600-lukuun. Marjatta Nissisen luento keräsi paikalle runsaan joukon kuulijoita.
Elokuvaa katsoessa ja tarinan maailmaan uppotuessa ja
eläytyessä ei tule ajatelleeksi, miten valtava työ elokuvapuvustuksessa oikein
on. Erityisesti historiallisten elokuvien, kuten Tyttökuningas-elokuvan
puvustuksen taustalla on suunnittelijan lisäksi valtava joukko erilaisia
käsityöläisiä ja alan huippuosaajia kengäntekijöistä pitsinnyplääjään. Kaikkea tekemistä
edeltää kuitenkin suunnittelijan tekemä perinpohjainen tutkimustyö aikakauden
asuista ja asusteista.
Kaksi esimerkkiä Marjatta Nissisen suunnittelemista puvuista Tyttökuningas-elokuvaan.
Tyttökuningas-elokuvan puvustus vaati lukemattomia
työtunteja; yhteen naisen asuun saattoi esimerkiksi mennä peräti 20 metriä
kangasta ja aikakauden tapaan myös elokuvan asujen koristeelliset
yksityiskohdat tehtiin käsin ompelemalla. Elokuvaan
valmistettujen asujen määrä oli valtava, sillä yksin Kuningatar Kristiinan
roolia varten valmistetiin 32 asua. Tärkeänä apuna puvustuksen valmistamisessa
olivat esimerkiksi Turun ammattikorkeakoulun Mynämäen yksikön vaatetusmuotoilun
suuntautumisvaihtoehdon opiskelijat.
Jäämme mielenkiinnolla odottamaan pian elokuvateattereihin
saapuvaa elokuvaa, jossa voi ihailla puvustuksen lisäksi upeaa näyttelijäntyötä
sekä taustalla komeilevaa Turun linnaa. Ja muistattehan, että elokuvan pukuja on mahdollista nähdä vielä 10.1.2016 asti jatkuvassa Tyttökuningas-näyttelyssä Turun linnassa!
Teksti: Maria Huokkola
Kuvat: Maria Huokkola ja Martti Puhakka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti