keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Pääsi sittenkin Olaus Suuri näyttelyymme

Olaus Magnuksen (1490–1557), Carta marinan tekijän ja Pohjoisten kansojen historian kirjoittajan piirroksiin törmää jokaisessa pohjoisen kansojen 1500-lukua esittelevissä näyttelyissä, mutta näillä näkymin ei tämä Kustaa Vaasan lähettilään aikaansaannoksia tulla näkemään linnan uudessa näyttelyssä lukuun ottamatta koostetta, joka on yhdistelty useammasta kuvasta.

Olaus Magnuksen kuvien pohjalta koosteen piirsi Maija Nordqvist, graafisen alan opiskelija, joka on harjoittelijana Turun museokeskuksessa.

Kuva tulee maailmankuvaosioon ja esittää astrologi Johannes Coppin sekavaa mielentilaa. Euroopan hoveissa, kaupungeissa ja kurjilla kujilla työskennellyt Copp päätyi Turun linnaan Juhana herttuan henkilääkäriksi. Rohkeasti voisi kuvitella, että ainakin osa Olaus Magnuksen kuvista oli Coppille tuttuja tai ainakin hän oli kuullut niistä. Kustaa Vaasan kirjastoon oli ostettu vuonna 1548 ”mappa”, mutta ei tiedetä, mistä kartasta oli kysymys. Ruotsiin Johannes Copp tuli vuonna 1555.

Kuvan oikeassa yläkulmassa puhaltaa suuri tuuli, jonka on voinut saada aikaan taikaköyttä käyttävä suomalainen noita köyden kolmannen solmun avattuaan. Kuvassa alhaalla loimottaa tuli, joka on kaskituli tai merkkituli, jonka Magnus piirsi karttaansa Pohjanmaan rannikolle. Alhaalla polskivat merten paholaiset ja maailmanlaidan hirviökalat, joista riitti juttua, vaikka meren olisi saanut kuohumaan ystävällinen pyöriäinen, merisiaksi nimetty. Sitten tulevat käärmeet, jotka lipovat kaksihaaraisella kielellään.

Kuvakoosteessa yhdistyy neljä elementtiä, joiden merkityksen teologi, astrologi ja lääkäri Johannes Copp varsin hyvin tiesi. Tuli edustaa tulta, meri ihmekaloineen vettä, käärmeet maata ja tuuli ilmaa. Astrologi tähyää tähtien ja planeettojen liikkeitä ja rakentaa horoskooppia. Olisiko suoneniskun aika?

Salme

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Päivä kuninkaana

Museotutkijan työ on monipuolista ja usein mukavaakin. Palkka ei päätä huimaa, mutta työtehtävien vaihtelevaisuus antaa pientä ekstraa. Turun linnassa oli 1997 näyttely ”Turku ja Kalmarin Unioni”. Kyseisen yhteispohjoismaisen liiton syntymisestä oli tuolloin kulunut 600 vuotta.

Ruotsin kuninkaaksi 1523 kruunattu Kuningas Kustaa Vaasa teki lopun liitosta ja tässä roolissa oli myös yksi linnan näyttelyn henkilöhahmoista. Jo aikaisemmin mainittu yhteistyö Turun museokeskuksen (silloinen Turun maakuntamuseo) ja eri alojen oppilaitosten välillä sai vaatetuksen osalta alkunsa juuri em. näyttelyn valmistelun yhteydessä.

Lounais-Suomen taide- ja käsityöoppilaitoksen opiskelija Sirkka-Liisa Vanhanen otti vastaan haastavan lopputyöaiheen. Puku valmistettiin tutkija Markku Ikäheimon mitoilla, se valmistui ajallaan ja kaikki hankkeen osapuolet olivat tyytyväisiä.

1550-luvun hallitsijan vaatetukseen kuuluvat pluderhousut, vartalonmukainen röijy ja sen päälle puettu renessanssitakki. Kaikki silkkiä ja samettia, kullalla ja jalokivillä koristeltua.  Komeuden kruunaavat strutsinsulka päähineessä, kuusipeurannahasta käsin ommellut saapaat ja käsineet, joissa on tilaa kuninkaallisillle pitkille kynsille.

Nina

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Kovaa valuuttaa


Kupari oli 1600-luvulla Ruotsin tärkeimpiä luonnonvaroja, jopa ylituotantoon asti. Tämä kuparirunsaus oli kimmokkeena yhdelle numismatiikan historian erikoisimmista ilmiöistä, plootuille. Näitä usein valtavankokoisia "kolikoita" valmistettiin Ruotsissa vuosina 1644-1768.

Suurimmat plootut lähentelivät 20 kg painoa, mutta kuvamme 2 taalarin plootu vuodelta 1679 on vielä kohtuullista kokoa: pisin sivu on 24,5 cm pitkä ja painoa kuparilevyllä on hieman alle 2,6 kg. Keskelle on lyöty arvoa osoittava pyöreä leima, jossa teksti 2 DALER Sölff:Mynt. Kulmissa olevissa leimoissa on kruunu, vuosiluku ja Ruotsia tuolloin hallinneen Kaarle XI:n nimi.

Plootu kuuluu Turun museokeskuksen numismaattisiin kokoelmiin ja tulee esille uuden perusnäyttelyn 1600-luvusta kertovaan osioon.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Hilpareita



Hilpari on myöhäiskeskiajalla käyttöön tullut jalkaväen salkoase, jossa yhdistyivät keihään ja kirveen ominaisuudet. Se antoi jalkaväen sotilaalle mahdollisuuden torjua haarniskoidun ratsuväen sotilas, vetää alas satulasta ja surmata hänet. Sveitsiläinen talonpoikaisarmeija saavutti sillä ensimmäiset voittonsa ja säilytti sen käytössä vielä omaksuttuaan pitkän jalkaväen pistokeihään.

Taistelukentällä hilparilla oli roolinsa vielä 1500-luvullakin, mutta lopulta se fossiloitui vartiokaartien aseeksi, jollaisen ehkä tunnetuimpana käyttäjänä nykyään on paavin sveitsiläiskaarti. Populaarikulttuurissa aseella on myös vankka sijansa, ja jotain sen tapaista piirretään usein vaikkapa "vanhan ajan sotilaiden" käsiin sarjakuvissa.

Kuvamme hilparit kuuluvat Turun museokeskuksen kokoelmiin, ja tulevat esille Turun linnan uuden perusnäyttelyn puolustuksesta kertovaan osioon, tarkemmin sanoen pyöreään torniin, jonka moni vielä muistaa paikkana, jossa museon asekokoelmaa aikoinaan esiteltiin.

Näiden, kuten monien muidenkin kokoelmien alkupään esineiden alkuperätiedot ovat niukat. Vasemmanpuoleisen hilparin lahjoittajaksi mainitaan Turun maistraatti  ja oikeanpuoleisen seppämestari Wulff. Oman osansa korroosiosta nekin ovat aikojen saatossa saaneet, mutta kunto on vielä kohtalainen, mm. vartta suojanneet vahvikekiskot ovat molemmissa tallella.

Museossamme vieraillut tarttolainen asiantuntija kertoi vasemmanpuoleista tyyppiä löytyneen Virosta n. 20 kpl, ja liitti ne 1500-luvun lopulla käytyyn Liivinmaan sotaan.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Kreivi Pietari Brahe palaa Turun linnaan

Turun linnan esilinnan puolella kuljetaan toistaiseksi tyhjissä saleissa, mutta merkkejä tulevasta näyttelystä on siellä täällä. Pyöreän tornin kupeessa esilinnan toisen kerroksen huoneessa vieraat törmäävät pahvilinnaan, jonka avulla hahmottuu rakenteilla olevan Pietari Brahen ajan pienoismalli.

Näyttelyn Pietari Brahe-osion ideoija tutkija-Seija on selvittänyt linnanrakentajille, millainen huonejako oli esilinnan itäsiivessä 1600-luvun alkupuolella, millaisia kalusteita kreivillä oli käytössä ja millä tavalla hoviväki, virkamiehet, sotilaat ja palvelijat pukeutuivat. Tietoja on kerätty yhteisiin tiedostoihin ja ripeimmät ovat tekemässä jo pieniä esineitä ohjeiden mukaan.

Pienoismalli toteutetaan mittakaavaan 1:24 ja se tarkoittaa sitä, että aikuisille henkilöille tulee mittaa noin 7 cm. Se ei ole ihan tavallisin pienoismallien mittakaava, mutta käytössä oleva huonetila ei anna tilaa suurikokoisempaan toteutukseen.
Kuva: Mikko Kyynäräinen
Pietari Brahen ruokapöytään tarkoitetut kananmunat ovat jo valmistuneet. Ne ovat niin pieniä, että silmä ne nippa nappa erottaa. Keräkaalit ovat sentään vähän isompia. Ruokatuotteita massasta valmistanut Tuula huokaa, että isojahan ne, isojahan ne ovat, mutta "voi niistä kaaleista sitten repiä uloimpia lehtiä pois".

Tutkija Seija pidättää itsellään oikeuden valita pienoismalliin tulevat esineet, mutta hukkaan eivät aikakauteen sopimattomat tai eri mittakaavan tehdyt esineet joudu, sillä linnassa on työpaja, jossa pikkuruisia esineitä tarvitaan. Pienoismalliharrastus nousee kukoistukseen kreivillisen linnan siivittämänä.

Mutta kuka tekee nuket ja pukee ne? Sitä tässä pohdimme.

Salme

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Hämeenlinnasta Turun linnaan

Turun museokeskuksen ja eri alojen oppilaitosten välisessä yhteistyössä pisimmät perinteet ovat vaatetusalan opiskelijoiden valmistamilla pukurekonstruktioilla. Niitä ja muita historiallisia pukuja on ommeltu useampaan Turun linnan näyttelyyn. Hyöty on molemminpuolista: vaatetusalan opiskelija saa kokemusta eri aikakausien vaatetuksesta ja sen valmistukseen liittyvistä tekniikoista ja yksityiskohdista. Tilaaja puolestaan saa lähes materiaalien hinnalla valmiin vaatteen nuken päälle pantavaksi. Valmistusprosessi etenee yhteistyössä opiskelijan, opettajan ja museon tutkijan kanssa. Aloitetaan vaatteen mallin suunnittelulla ja kankaiden valinnalla ja lopetetaan valmiin työn hyväksymiseen ja luovutukseen.

Hämeen ammattikorkeakoulun Wetterhoffin vaatetuksen/muotoilun koulutusohjelma on 12 opiskelijan ja kolmen opettajan voimin mukana toteuttamassa linnan uutta perusnäyttelyä. Hämeenlinnassa on suunniteltu, tehty kaavoja, leikattu ja ommeltu. On perehdytty 1500-luvun nahkakukkaron valmistukseen ja majavannahkakaulusten asettelemiseen. On myös tutkittu silkkilangasta neulottujen housusukkien valmistusta. Ensimmäiset luonnokset ovat valmiina esiteltäviksi.


Mari valmistaa puvun itselleen Juhana-herttualle
Sini ja kauppiaan takki
Emma ja Sarah pukevat hovinarrin
Pikkuruinen marakatin puku ja Riikka
Kuvat Hanna Partanen

Nina

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Melkein mestarinäyte

Turun museokeskuksen näyttelyyksiköllä on pitkäaikainen yhteistyöhistoria Suomen eri oppilaitosten kanssa. Mynämäen taide- ja käsityöopiston opiskelijoiden kädenjälki on näkynyt useassa linnan näyttelyssä. Monenlaiset materiaalit ovat taipuneet taitavissa käsissä milloin huonekaluiksi tai astioiksi, milloin vaatteiksi tai koruiksi. Linnan uusi perusnäyttely saa sekin täydennystä rekvisiitasta, joka on valmistunut opiskelijoiden työssäoppimisjaksojen aikana tai näyttö- tai harjoitustöinä.

Penkki ja sen tekijä.


Uudistettavan näyttelyn ”hovikohtauksessa” linnan isäntäväki on saanut kaksi vierasta. Ei vielä paljasteta keitä he ovat, mutta se paljastetaan, että he tulevat istumaan penkillä, jonka Mynämäellä puualan artesaaniksi opiskeleva Susanna Laaksonen on valmistanut. Tammipenkki luovutettiin eilen ja komealta näyttää, kelpaa tässä arvovieraiden istuskella seuraavat kymmenen vuotta.

Nina

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Yksi esine – monta valokuvaa

Ennen kuin museoesineet viedään näyttelyyn, toimitetaan ne valokuvattaviksi. Kuvat päätyvät esinetiedoin varustettuihin luetteloihin, joita yleisö saa tarkasteltaviksi kosketusnäytöiltä. Harvoin riittää yksi valokuva esineestä, sillä museovieraille halutaan esitellä yksityiskohtia, ornamentteja ja puumerkkejä.  Esineen pohjasta voi löytyä ajoitusta helpottava leima tai tieto valmistajasta ja valmistuspaikasta. Näyttelyyn tulevien esineitten lopullista määrää ei kukaan vielä ole laskenut, mutta varovaisenkin arvion mukaan reilusti yli tuhat, ainakin jos lasketaan pienoismallien pikkuruiset esineet mukaan. Valokuvaajalle riittää töitä viikkokausiksi näyttelyesineitten parissa.

Valokuvausstudiossa tutkija valokuvaaja Martti Puhakka asettelee kuvattavaksi koristeellisia höyliä. Kuva  Mikko Kyynäräinen.


Useimmiten esine on otettu näyttelyyn löytöpaikan tai käyttötarkoituksen vuoksi, mutta varsinkin näyttelyn ”karkkiseinään” on valittu esineitä esteettisyyden perusteella. Monet käsityötuotteet ovat todellisia taideteoksia. Kotiseutumuseoiden kokoelmiin on päätynyt kaiverruksin ja maalauksin koristettuja rukinlapoja, mutta niitä löytyy myös Turun museokeskuksen varastoista. Ei ihme, että esineiden koristeet ovat mykistävän kauniita, sillä onhan niistä monet valmistettu morsiuslahjoiksi ja sulhasmies on pannut parastaan. Taidokkaasti tehtyjä yksityiskohtia saattaa olla myös ihan tavallisissa arkisissa työkaluissa. Mukavampi oli timpurin työskennellä, kun työkalu oli kokonaan itse valmistettu ja viimeistelty sydämin ja kukkaornamentein.

Salme

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Agricolan Rucouskirja täyttää ensi vuonna 470 vuotta

Museokeskuksen arkiston metallikaapista on kaivettu esiin aarteita, jotka tulevat näyttelyyn. Yksi niistä on Mikael Agricolan Rucouskirja, jota meillä tutkijoilla on mahdollista selailla ennen kuin teos laitetaan lukittuun vitriiniin. Kirjassa on ollut puukannet, mutta jäljellä on enää vain pieni osa takakannesta. Selkämyksen nyöritykset on kiinnitetty kanteen puuntapein. Kirjan alkulehdet puuttuvat, mutta muutoin lumppupaperista valmistetut sivut, jopa kuvasivut, ovat säilyneet hyvin. Näyttelyyn kirjan voisi laittaa avoimeksi siltä kohtaa, jossa on sivun kokoinen kuva aiheesta laupias samarialainen. Rukouskirja on tarkoitettu hartauskäyttöön ja sen on ollut määrä kulua suomalaisten käsissä. Teoksen lopussa on Isä meidän rukous ja katolisen kirkon messuista tuttu Terve Maria armahainen.


Kuva: Mikael Agricolan Rucouskirja, joka on painettu Tukholmassa 1544. Kuva: Martti Puhakka
Huolellisesti suorittamansa kirjoitustyön päätteeksi Agricola arveli, että kirjaan on saattanut lipsahtaa joitain virheitä. Työ onkin ollut vaativa, sillä Agricola on kääntänyt ja yhdistellyt myöhäiskeskiajan ja uuden ajan alun saksaksi ja latinaksi julkaistujen rukouskirjojen tekstejä. Agricola sanoo kirjan lukijalle tiukkaan sävyyn: Älä polje kirjaa kuin sika, vaikka siinä on jokunen vika.

Kirjoitan tätä Kalevalan päivänä, joten pitääkö näyttelytekstiin kirjoittaa: Ellei Mikael Agricola olisi tehnyt käännöstyötä läntisten lähteitten vaikutuspiirissä luoden meille kirjakielen, vieläkin olisi käytössä silloisen puhekielen kalevalaiset riimitykset, joiden kohtaloksi tuli väistyä 1600-1700-luvuilla. En taida kirjoittaa, vaikka mieleni minun tekevi.

Salme