Säveliä kansien kätköistä

Kuva: TMK/Päivi Lönnberg

Kuvassa on laulukirja Piae Cantiones vuodelta 1582 ja etualalla nippu jonkin toisen suunnilleen samanaikaisen laulukirjan sivuja, jotka on löydetty ensin mainitun laulukirjan kansien täytteistä.

Piae Cantiones -laulukirja kertoo Valtapeliä-näyttelyssä yhden esimerkin reformaation vaikutuksesta musiikkiin. Kansien täytteet lisäävät tarinaan toisenkin tason. Tarinaan liittyy myös yliopistomiesten muistivihkojen sivuja 1600-luvulta.

Laulukirja Piae Cantiones

Piae Cantiones eli Hurskaita lauluja on kokoelma latinankielisiä hengellisiä ja moraalisia lauluja. Monet ovat alkuperältään vanhoja, osa jopa ajalta ennen vuotta 1000. Kokoelman laulut lienevät pääosin keskieurooppalaista alkuperää, mutta mukana on myös suomalaisia lauluja. Kirjan on toimittanut Turun katedraalikoulun rehtori, pappi Jaakko Finno. Sen painatti Greifwaldissa suomalainen ylioppilas Theodoricus Petri Rutha, joka maisterintutkinnon jälkeen toimi kuningas Juhana III:n kansliassa. Rutha suosi kappalevalinnoissa katolista aineistoa, kun taas Finno oli vakaumuksellinen protestantti ja muokkasi katolisia tekstejä paremmin protestanttisen opin mukaiseksi. Katoliselta ajalta periytyvien laulujen sanoittaminen uudelleen tai laulujen muuttaminen olivat keinoja muokata laulujen sisältöä heijastamaan paremmin luterilaista oppia.

Kansien täytteet

Mutta mitä kansien täytteenä olevat sivut ovat? Ja miksi ne on sinne pantu? Laulukirjan kuluneet kannet ovat kätkeneet sisäänsä 23 sivua jostakin osiin leikatusta hetkipalvelusten antiphonarium-laulukirjasta, 1500-luvun jälkipuolelta. Laulukirja Piae Cantiones ja sen kansiksi joutuneet toisen laulukirjan sivut ovat siis molemmat alkujaan 1500-luvun jälkipuolelta. Kansien täytteiksi joutuneet sivut on kierrätetty tarpeettomina myöhemmin sidottujen kansien vahvikkeiksi.

Kansien täytteinä käytetyt arkit ovat paperia ja niille on kirjoitettu latinaksi käsin esimerkiksi pääsiäiseen ja sunnuntaipäiviin liittyviä kirkkovuotta rytmittävien päivien lauluja sekä antifoneja, joita on voitu laulaa erilaisissa tilaisuuksissa, kuten kirkkoa vihittäessä. Lauluista löytyy muun muassa psalmitekstejä ja Uuden testamentin jakeita sekä kirkkorukouksia. Nuottikirjoitus on neliönuottikirjoitusta neliviivaisella nuottiviivastolla ja melodiat seuraavat katolisen kirkon eurooppalaista perinnettä.

Vasemmalla kulunut Piae Cantiones ja oikealla sen kansien kätkemät sivut. Kuva: TMK/Mikko Kyynäräinen

Kannet sidottiin 1600-luvulla

Piae Cantiones on saanut nykyiset kantensa 1600-luvulla. Kansien ajoitukseen on päästy kiinni tutkimalla kansien sidonnassa käytettyjä kierrätettyjä muistivihkojen sivuja, jotka ovat olleet liimattuna esilehdiksi kansiin. Muistivihkojen sivujen merkintöjen perusteella kannet on tehty viimeistään 1687. Kansien sidonnassa käytetyissä paperisuikaleissa on myös päivämäärä vuodelta 1605, joten kannet on saatettu sitoa aiemminkin. Kansien ajoituksessa auttaneiden muistivihkojen sivujen alkuperä on myös kiinnostava, sillä latinan ja kreikan kielisissä merkinnöissä on muutamia nimiä, mm. Matthiae Sidaerus Aboensis, mahdollisesti siis Turun akatemian rehtori Matthias Svedereus. Näin on syntynyt kerrostunut kokonaisuus, jossa vuonna 1582 julkaistun laulukirja Piae Cantiones'n kansien liimaamiseen on kierrätetty muistivihkoja 1600-luvulta ja kansien täytteeksi jokin pois käytöstä jäänyt laulukirja 1500-luvun jälkipuolelta.

Kansien täytteinä olleiden arkkien löytöajankohta ei ole tiedossa. Historiantutkijat ryhtyivät avaamaan esimerkiksi tilikirjojen kansiksi kierrätettyjä pergamenttilehtiä jo 1800-luvulla. Ei tiedetä, onko laulukirjan kannet avattu joskus tarkoituksella vai olisivatko huonokuntoisen kirjan kannet rikkoutuneet aikojen saatossa ja siten paljastaneet sisällä olleet sivut. Myös laulukirjan tulo museon kokoelmiin on arvoitus, sillä vanhoissa kokoelmatiedoissa siitä ei ole merkintöjä. Kirja löydettiin ikään kuin uudelleen 1980-luvun alussa. Turun linnasta oli siirretty valtavat määrät kokoelmia museon uusiin tiloihin Kalastajankadulle. Eräänä päivänä kirja oli sattunut arkistonhoitajan käteen hyllystä aivan katon rajasta.

Piae Cantiones ja kansien täytteet on lyhyesti mainittu O.D. Schalinin julkaisussa Kulthistoriska studier till belysande av reformationens genomförande i Finland, vol 1 (1946). Laulukirjaa ja kansien täytteitä on vuosien varrella välillä otettu tutkijoiden nähtäväksi. Viime vuosien aikana täytteet ovat jälleen olleet tutkijoiden mielenkiinnon kohteena. SKS:n hanke Codices Fennici on koonnut Suomessa kirjoitettujen ja käytettyjen keskiaikaisten ja 1500-luvun käsikirjoitusten digitaalisen kokoelman. Kokoelma käsittää yli 200 käsikirjoitusta tai käsikirjoitusfragmenttia, jotka on kerätty yhteen eri maiden kirjastoista ja arkistoista. Hankkeen myötä laulukirjan täytteet otettiin uudelleen tutkimuksen kohteeksi. Arkit on kuvattu ja niiden sisällöstä laadittu tarkempi kuvaus ja litterointi. Kansien täytteitä voi tutkia netissä virtuaalisessa kirjastossa www.codicesfennici.fi.

Kansien täytteitä. Vasemmanpuoleisen sivun keskivaiheilta alkaa laulu Ad te domine levavi animam meam. Kuva: TMK/Mikko Kyynäräinen

Täytteiden lauluja ja käyttökontekstia kirkkovuodessa selviteltiin myös Valtapeliä-näyttelyn valmisteluvaiheessa. Työn lomassa mieleen tuli ajatus konserttien järjestämisestä. Olisipa hienoa, jos voisi kuulla kappaleita Piae Cantiones -laulukirjasta ja sen täytteistä! Linnamuusikko Anneliina Koskinen innostui heti ideasta. Kansien täytteiden laulut ovat fragmentaarisia, mutta kokonaiset laulut kaikuvat tänään Turun linnassa!

Ad te domine levavi animam meam -konsertti
Turun Vanha Musiikki ry
Sunnuntaina 17.9. klo 15 Turun linnan Kuninkaansalissa
Liput: 25/20 €, alle 16-vuotiaat maksutta.

Konsertti on jatkoa viime keväänä pidetylle Anneliina Koskisen konsertille, jossa kuultiin kappaleita laulukirjasta Piae Cantiones.

Päivi Lönnberg
Näyttelykuraattori

Kansien täytteiden sisältöä koskevat tiedot Anneliina Koskinen ja Jesse Keskiaho (Codices Fennici -hanke). Laulukirjan vaiheita on muisteltu myös arkistonhoitaja Henrik Swanljungin ja konservaattori Maarit Hirvilammen kanssa.

Linnamuusikko herättää keskiajan eloon

Tällä kertaa Turun Linnan blogissa syvennytään 23.05.–02.06.2017 Turun linnan Nunnakappelissa esiintyneen linnamuusikko Anneliina Koskisen ammatin taustoihin. Anneliina Koskinen on solistisen laulukoulutuksen Sibelius Akatemiassa saanut muusikko. Tällä hetkellä hän kiertää Suomen Kulttuurirahaston myöntämällä puolivuotisella apurahalla linnoissa soittamassa ja laulamassa itse keksimällään ammattinimikkeellä linnamuusikkona, elvyttämässä noin 500 vuotta vanhaa traditiota, että linnoissa on oma palkattu muusikko. Turun linnassa Anneliina nähdään seuraavan kerran Keskiaikapäivässä 01.07.2017. Linnamuusikko palaa Turun linnaan muutamaksi päiväksi vielä loppukesästä 23.–26.08.2017.

Une Jeune Fillette / Jumalast En Erit Taida

Ondas Do Mar De Vigo

-    Varmaan oopperalaulaja siihen aikaan 80-luvulla Sibelius Akatemiassa opiskelevasta laulajasta pyrittiin tekemään, mutta mulla oli jo silloin vähän toinen ajatus siitä mitä elämässäni tekisin. Olin soittanut nokkahuiluja jo 11-vuotiaasta asti ja sitä ennen ja sen aikana vielä viulua. Vanha musiikki soundina jo jotenkin ihastutti, vaikken tiennyt mitään faktoja tai teoreettisia oppeja, mutta tiesin sen renessanssin ja barokin sävyn joka viehätti. Sibelius Akatemian aikoina hakeuduin vielä vanhan musiikin muusikoiden seuraan, vaikka laulajille ei vielä ollut siihen liittyvää koulutusta siihen aikaan, nykyään on. Vaikka valmistuin ihan klassisen laulajan nimikkeellä, niin enimmäkseen olen tehnyt nimenomaan vanhaa musaa.

Sibelius Akatemian aikoinaan Anneliina soitti nokkahuilua laulamisen ohella, mutta jätti viulun pitkäksi aikaa huomiotta, kunnes löysi suolikieliset instrumentit. Näistä hyvänä esimerkkinä on hänen itse rakentamansa rebec, eräänlainen keskiajalla viulua edeltänyt kolmikielinen jousisoitin.

-    Tämä rebec on tehty puolipakasteena. Se tuli palikoina jotka oli sinnepäin leikattu ja piti sitten itse siitä jatkaa työstämistä, veistämistä, kaivertamista ja hiomista. Halusin kokeilla miten syntyisi tällainen keskiaikainen soitin itsetehtynä. Kyllähän se syntyi. Ei se ehkä ihan maailman paras ole, mutta ainakin se on omatekemä. Sen takia minulla siihen on erityinen suhde. Tuntuu ettei kukaan muu sitä osaisi soittaa kun kielet elävät omilla ehdoillaan. Olen ainoa joka sen kanssa tulee toimeen.

Anneliinalla on sylissään itse koottu rebec ja vieressä harppu. Kuva: Micke Pettersson.

Anneliina toteaa, että kaikkein hauskinta asiassa oli se, että nykyään rebecejä saa tilattua vaivattomasti esimerkiksi saksalaisesta Thomann-musiikkiliikkeestä. Rebecin ohella Anneliinalla on esillä paljon muitakin vanhan musiikin soittimia, joita hän on onnistunut haalimaan ympäri maailmaa. Ensimmäisellä videolla näkyvä kampiliiraa muistuttava laatikon mallinen soitin on nimeltään Sinfonia, ja sen on rakentanut Peter Talve Virossa. Toisella videolla näkyvä harppu on valmistettu Englannissa, jonka hän teetti ihastuttuaan englantilaisen soitinrakentajan Simon Cappin tuotantoon.

-    Suurin osa soittimista, jos haluaa sellaisen hyvin soivan ammattikäyttöön kelpaavan soittimen, täytyy teettää jollakin soitinrakentajalla joka näitä tekee. Kaksoisnokkahuiluni on etsimisen jälkeen löytyneen italialaisen LiVirghi -tehtaan käsityötä. Krumhorn on taas yhden Helsinkiläisen ystävän Jonte Knifin tekemä joka rakentaa myös Knifonium-syntetisaattoreita. Hän on kätevä käsistään ja tehnyt myös cembaloita ja muita soittimia. 

Kaksoisnokkahuilun Anneliina on ostanut Italiasta. Kuva: Heili Kolkkanen.

Hyvän soittimen ei aina kuitenkaan tarvitse olla käsityötä ollakseen kaunissointinen tai hyvälaatuinen. Anneliina kertoo hyvänä esimerkkinä renessanssityylisistä nokkahuiluistaan, jotka ovat tehdastuotantoa. Hän näyttää vielä barokkinokkahuiluaan, joka on tehty puoliksi tehdastuotantona ja puoliksi käsin Japanissa, tunnetulla Takeyaman tehtaalla.

-    Toki jokainen tykkää aina vähän erilaisesta soinnista. Siihen vaikuttaa niin moni asia, puulaji ja malli esimerkiksi.

Monien soittimien joukosta voi olla vaikeaa löytää sitä yhtä suosikkia. Mieluisimmat soittimet ovat vaihdelleet useasti, ja nytkin Anneliina korostaa valintojensa olevan vain tämän hetken mielipiteitä.

-    Tällä hetkellä kaksi joista en osaa sanoa kumpi on lähempänä sydäntä, toinen on kaksoisnokkahuilu. Siinä on jotain siinä sen soundissa ja puhtaudessa mikä hivelee vanhaa nokkahuilistia. Se hämmästys ja ihmetys joka kerta kun voi soittaa kaksiäänisesti, joka ei ole huilistille itsestäänselvyys ollenkaan. Siinäkin aina kestää, että löytää sellaisen kappaleen joka osuu niihin säveliin jotka tuolla on mahdollista soittaa, siinä mielessä se on vähän haastavaa. Sitten toinen on harppu, siinä on ihana ääni ja se on käytännöllinen. Asento jossa sitä soitetaan, ei ole mahdoton sen kanssa laulamiselle. Sinfonia (soitin) vetää ainoastaan pohjaääntä, mutta tämän kanssa on jo mahdollista liikkua laajemmalla alueella. Tämä on monipuolinen vaikka tämä on vielä siinä mielessä varhainen malli jossa ei ole niitä puolisävelaskeleita tai mustia koskettimia kuin ainoastaan yksi. Muista soittimista jotka ei liity tähän ollenkaan, niin tykkään ihan kamalasti mun sähköbassosta. Se on niin suloinen. Se on jotenkin ihanaa kun sopraanona laulaa korkeita ääniä ja sitten pääsee soittamaan oikein murisevaa bassoa.

Linnamuusikko ja sinfonia Turun linnassa.

Kysyessäni musiikin henkilökohtaisesta merkityksestä, Anneliina kertoo asiasta erittäin syväluotaavasti.

-    Näyttäisi merkitsevän aika paljon, kun se on tämä urani. Siinä mielessä olen joskus sanonut jotain jopa niin radikaalia, että itse musiikki ei kiinnosta pätkän vertaa, mikä on hirveän kärjistetty väite. Olen tahtonut vähän provosoida, että ihan yhtä paljon kuin kauniit melodiat ja hieno soinnutukset, niin minua on aina myös kiehtonut se viitekehys mistä se musa tulee, se saundimaailma, mikä se milloinkin on ollut. Nämä vanhat soittimet tietynlaisessa rosoisuudessaan kiehtoo, miten tietynlaisessa olopaikassaan se epätäydellisyys kääntyykin tosi täydelliseksi. Ja sitten tietenkin lisäksi mitkä ovat tärkeitä eli tekstit, laulamisen ollessa se mun pääinstrumentti.

-    Olin kuullut kotona paljon myös laulua, ja sehän lähtee siitä tekstistä liikkeelle. Se mitä vanhempaa musaa, niin ehkä sitä tärkeämmässä asemassa se teksti oli silloin sen musiikin sävellysaikana. Toki kirkollinen musiikki joka oli vahva keskiajalla, sehän ilman muuta oli tekstipainotteista. Kaikki musiikki vain tuki sitä, että se sanoma menisi eteenpäin, että se kuuluisi paremmin kaikuisassa tilassa, kun sitä vähän hitaammin suustaan päästää. Toisaalta maallisen puolen muusikot olivat uutistoimistoja. Truveerit, trubaduurit ja saksalaiset minnelaulajat, he toivat tarinoita, juoruja ja faktauutisia kylistä, naapurimaista ja kauempaakin ja pukivat ne usein musiikilliseen muotoon.

Anneliina kertoo, että musiikin teoriakin on ollut erilaista keskiajan tienoilla. Esimerkiksi nuoteissa ei koskaan merkitty sävelen kestoa, vain pelkkä korkeus. Runouden rytmitysten ollessa kaikille tuttuja aikansa mukaisesti, nuottien kestot ja rytmit musiikkiin löytyivät usein runojen teksteistä. Viritykset ja sävellajitkin ovat olleet erittäin tärkeässä roolissa oikeanlaisen tunnelman luomisessa

-    Ja vielä barokin aikana se tulee ilmi siinä, että esimerkiksi viritysjärjestelmät olivat toisenlaiset, oli sävellajeja jotka soivat hyvin kirkkaasti ja puhtaasti, ja oli sävellajeja jotka soivat korvaan hyvin epävireisesti. Säveltäjät käyttivät niitä tekstin mukaan mikä heille oli annettu sävellettäväksi. Joko kauniisti soivaa puhdasta sävellajia, ja kun tekstissä tuli sydänsuruja tai kun joku kuoli tai sota syttyi, niin säveltäjä moduloi teoksen pahankuuloisen sävellajiin. Niin, että tulee oikea fyysinen yökötys kun sitä kuuntelee ja toivoo, että tämä ristiriita nyt ratkaistaisiin.

Turun linnan Nunnakappelin seinien kaiun kuulee selvästi puhuessa, mutta laulaessa ja soittaessa se korostaa musiikkia ilmiömäisen hienosti. Tämänlaiset tilat varmasti helpottivat musiikin kuuluvuutta aikana, jolloin äänentoistolaitteita ei vielä ollut saatavilla.

Linnamuusikko esiintyy Nunnakappelissa, joka on rakennettu 1400-luvun loppupuolella. Kuva: TMK/Ania Padzik.

 -    Olen omassa elementissäni tällaisessa tilanteessa, että olen autenttisessa ympäristössä vanhassa linnassa ja pystyn tietyllä tavalla elämään, vähän fantasioimaan sitä maailmaa mikä on ollut silloin, ja kuuntelemaan sitä miten tämä tila vastaa. Kirkossa jos vaikka laulaa yksin ilman säestystä, niin miten holvit tavallaan tekee siihen sen toisen äänen kaiullaan. Se musiikki ei ollut ihan täysin yksiäänistä vaan siinä oli myös se kaiku.

Ympäristöön eläytymisestä puheen ollen, kysyin missä linnan osassa Anneliina haluaisi mieluiten asua, jos elettäisiin vielä aikoja, kun Turun linna oli täynnä elämää ja vanhan ajan loistoa.

-    Nuorten herrain kamarissa, siellä olisi tosi jännää! (nauraa) Lähinnä nyt voisi ajatella, että se renessanssiaikainen kerros olisi kivempi kuin keskiaikainen, kun siellä olisi ikkunoita joista näkisi ulos ja siellä oli ehkä vähän muutenkin kehittyneempää kuin siellä keskiaikaisella puolella. Jos ei nyt nuorten herrain kammarissa niin jossain muualla siellä renessanssipuolella.

Nuorten herrain kamarissa on isot ikkunan ulkomuurissa. Kuva: TMK/Ania Padzik.

Turun linnan olemassaolon aikana aina 1280-luvulta tähän päivään, on siellä ehtinyt tapahtua kaikenlaista. Lukuisat tarinat värittävät linnan muureja ja käytäviä. Kysyin mikä monista tarinoista on jäänyt Anneliinalle parhaiten mieleen.

-    Olen ollut paljon tekemässä renessanssijuhlia, niin tämä Katariina Jagellonican tänne linnaan tulo, sehän oli valtava spektaakkeli. Hänen seurueensa saapuminen ja miten mukana oli henkilökuntaa, tekstiilejä, koruja, koristeita ja se haarukka (joidenkin lähteiden mukaan Katariina Jagellonica oli ensimmäinen joka toi haarukan Suomeen). Sen haluisin nähdä kun se tänne tuli ja mitä hän tykkäsi, kun Puolaan verrattuna oltiin aika takapajulassa. Sitten se, miten hän laitatti tätä linnaa, on asia jota usein mietin. Mitä hän näki kun hän tuli portista sisään ja millainen tohina täällä oli kun linnaa koitettiin asettaa soveliaaksi hänen majesteetilleen.

Linnamuusikko kiertää kesän aikana myös Hämeen linnassa, Olavinlinnassa Savonlinnassa ja Kastelholmassa Ahvenanmaalla.
-    Hämeen linnassa on hyvin samankaltainen sali akustiikaltaan kuin tämä Nunnakappeli,  Keskiaikainen kuninkaansali, jossa esiinnyn. Juhannuksen jälkeisellä viikolla olen ennen Turun linnan Keskiaikapäivää vielä esiintymässä Savonlinnan Olavinlinnassa. 

Anneliinan löytää myös netistä, osoitteesta www.anneliinakoskinen.com.

Teksti: Eero Heikkilä
Kuvat: Kuvaajatiedot kuvan yhteydessä.