Kasvoton Pyhä Dominicus

Valtapeliä-näyttelyn yhtenä tärkeänä teemana on hidas muutos ja toisaalta jatkuvuudet. Nämä ovat keskeisiä näkökulmia kun tarkastellaan reformaation etenemistä ja vaikutuksia. Pyhimysveistokset ja pyhimykset ovat yksi esimerkki hitaasta muutoksesta ja jatkuvuudesta, jossa vallinnut vanhempi kulttuuri painuu hitaasti historiaan, mutta myös muuttaa muotoaan ja sekoittuu uuteen. Pyhimykset eivät ole täysin kadonneet kulttuuristamme, kielestämme tai ympäristöstämme, vaikka reformaation tuomista muutoksista on aikaa 500 vuotta.

Näyttelyssä on esillä Pyhää Dominicusta kuvaava puuveistos Liedon kirkosta. Sen kasvot ja kädet puuttuvat ja veistoksen alkuperäinen maalipinta on rapissut lähes kokonaan pois. Myös veistokseen kuulunut kaappi tai muu veistoskokonaisuus on kadonnut. Veistos näyttää hyvin erilaiselta verrattuna värikkäisiin ja puettuihin pyhimysveistoksiin ja alttareihin, joita olet ehkä nähnyt, jos olet vieraillut katolisissa kirkoissa. Valtaosalle suomalaisista Pyhän Dominicuksen merkityskin lienee nykyään tuntematon. Pahoin vaurioituneenakin veistos on silti säilytetty.

Pyhä Dominicus oli dominikaaniveljestön, mustien veljien, perustaja. Dominikaanit saarnasivat ja opettivat myös Turussa, jossa toimi vuoteen 1536 asti dominikaanikonventti. Pyhä Dominicus kuoli mätäkuussa Koirantähden eli Siriuksen aikaan elokuussa 1221. Dominicuksesta tuli täten mätäkuussa sairastuneiden, erityisesti kuumeisten suojeluspyhimys. Pyhän Dominicuksen tunnuksia ovat rukousnauha, tähti ja koira.

Reformaation myötä pyhimyksiä kuvaavat veistokset jäivät tarpeettomiksi, ja ne kehotettiin poistamaan kirkoista. Veistoksia on kuitenkin säilynyt Suomessa noin 800 eikä kirjallisissa lähteissä ole ainakaan säilynyt tietoja, että Suomessa olisi tuhottu tai vahingoitettu pyhimysveistoksia kuten esimerkiksi Saksassa tai Tallinnassa. Osassa säilyneistä veistoksista näkyy erilaisia vaurioita, mutta on vaikeaa tai mahdotonta arvioida milloin ja millä tavalla ne ovat syntyneet. Olisiko reformaatio kuohauttanut jonkun seurakuntalaisen tunteita vai ovatko veistokset vaurioituneet vuosisatojen mittaisen säilytyksen aikana?

Monet säilyneet veistokset näyttävät erilaisilta kuin millaisia ne olivat katolisen kirkon aikana. Veistoksille puettuja vaatteita, kruunuja ja muita koristeita on riisuttu ja veistoskokonaisuuksia hajotettu osiin. Veistoksia on myös muokattu monin tavoin sopimaan paremmin luterilaiseen kirkkotilaan. Niitä on muutettu kuvaamaan esimerkiksi apostoleja. Myöhemmin veistoksia jopa maalattiin vallitsevien tyylisuuntien mukaan. Monessa seurakunnassa veistoksia siirrettiin syrjään torneihin ja ullakoille. Veistoksia on sittemmin voitu myös palauttaa kirkkotiloihin kertomaan paikallisten kirkkojen historiasta.

Vuosisadat ovat vaihtuneet toisiin, mutta pyhimykset ovat yhä läsnä aivan huomaamatta esimerkiksi sanonnoissa. Katolisena aikana vuotta rytmitti pyhimyskalenteri, jossa jokaisella pyhimyksellä oli omat päivänsä. Pyhimysten päivät jäivät elämään vuodenkiertoon muistisääntöinä ja rytminä tulevan suunnittelulle ja talon töiden tekemiselle. Kalenteriin ja juhlapäivien viettoon on kerrostunut tapoja kauempaakin, katolista aikaa edeltäneeltä esikristilliseltä ajalta. Pyhimyskalenterista juontuu meillä ja Ruotsissa myös yhä käytössä oleva nimipäiväkalenteri.

Pyhimykset ovat ympärillämme läsnä myös lukuisten kirkkojen nimissä, esimerkkinä vaikkapa Pyhän Katariinan kirkko täällä Turussa. Pyhimyksiä kohtaa myös teiden varsilla. Ajellessa kannattaa kiinnittää huomiota vaakunoihin. Turusta Raision puolelle mentäessä Raision vaakunassa ratsastaa Pyhä Martti, Nousiaisten vaakunassa seisoo Pyhä Henrik, Liedon vaakunassa on Pyhä Pietari ja niin edelleen.

Neitsyt Maria on katolisessa kirkossa tärkeimpiä pyhimyksiä ja hänen asemansa säilyi vahvana myös reformaation jälkeen. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, keneltä haet vakuuttavuutta asiallesi, kun tokaiset ”kyl maar” tai ”totta maar”?

Päivi Lönnberg

Näyttelykuraattori

Kuvat Mikko Kyynäräinen / TMK

Pyhimysveistoksista lisää esimerkiksi FT Elina Räsäsen artikkelissa ”Ikonoklasmi Suomessa - Keskiajan puuveistosten muodonmuutokset”, julkaisussa Pohjoinen reformaatio (2016 toim. Meri Heinonen ja Marika Räsänen).

Uunikaakeleista löytyy viesti reformaation puolesta

Reformaatioviikko käynnistyi tänään ja sen merkeissä linnan blogissa tutustutaan seitsemään näyttelykuraattorin valitsemaan esineeseen Valtapeliä-näyttelystä. Ensimmäisenä valintana ovat uunikaakelit, jotka ovat löytöjä Turun linnasta. Kaakelit kytkevät Turun ja Turun linnan reformaation laajempaan mittakaavaan Itämeren alueella.

Reformaatio käynnistyi 500 vuotta sitten Martin Lutherin julkaisemista teeseistä, joissa hän kritisoi anekauppaa. Lutherin tarkoituksena oli herättää keskustelua eikä tarkoituksena ollut perustaa uusia kirkkokuntia. Keskustelu kuitenkin leimahti ennennäkemättömällä voimalla ja sen vaikutukset levisivät Ruotsiinkin. Kustaa Vaasa nousi Ruotsin valtaistuimelle 1523 ja aloitti valtakunnassa reformaation. Yhteydet katoliseen kirkkoon katkaistiin ja valtakunnan ohjaaminen uuden opin mukaiseen uskoon alkoi.

Miten nämä kaakelit sitten liittyvät reformaatioon? Renessanssityylisissä levykaakeleissa on kuvattuna Saksin vaaliruhtinas Johann Friedrich I (1503–1554) ja hänen puolisonsa Sibilla Kleveläinen. Friedrich I oli yksi tunnetuimmista reformaation maallisista kannattajista ja reformaatiota puolustavan Schmalkaldenin liiton johtohahmo. Hän oli hyvin suosittu aihe reformaatiopropagandassa, ja säilytti asemansa esikuvallisena reformaation puolustajana 1600-luvulle asti.
 

Kaakelit on löydetty Turun linnasta ja ne ovat koristaneet linnan edustustilojen uuneja. Friedrichin ja hänen puolisonsa muotokuvien valitseminen kaakeleiden koristeaiheiksi viestii politiikan ja uskonnon vahvoista kytköksistä. Kaakelit voidaan nähdä kannanottona reformaation puolesta ja merkkinä herttua Juhanan luterilaisesta uskosta. Kaakelit ajoittuvat 1560-luvulle aikaan, jolloin Juhana avioitui Puola-Liettuan prinsessa Katariina Jagellonican kanssa. Katariina oli katolilainen ja avioliittosopimukseen hänelle kirjattiin oikeus säilyttää uskonsa. Juhanan kytkökset katoliseen kirkkoon puolisonsa kautta herättivät epäluuloja, ja myöhemmin Ruotsissa supatettiin jopa epäilyksiä Juhanan uskonnollisen vakaumuksen laadusta.

Kaakeleille löytyy toinenkin linkki Saksin ruhtinaskuntaan. Kaakelien valmistajaksi on arveltu Turun linnassa vuosina 1560–1563 työskennellyttä savenvalaja Abraham von Wittenbergiä. Nimensä mukaisesti hän lienee tuonut kaakelien muotit mukanaan kotiseudultaan Wittenbergistä, Saksin ruhtinaskunnan pääkaupungista. Kaakeleiden koristeaihe ei ole erikoinen, sillä Ruotsin 1500-luvun hallitsijat ja valtaeliitti käyttivät taidetta luterilaisuutensa korostamiseen. Esimerkiksi kuningas Kustaa Vaasa tilasi Wittenbergin tunnetuimman taiteilijan Lucas Cranachin verstaalta taideteoksia osoittaakseen yhtäältä kuningashuoneen loistoa mutta toisaalta myös luterilaista vakaumusta. Samanlainen tarkoitus liittyy näihin Juhana-herttuan aikaisiin Turun linnan kaakeleihin. Tällaisia kaakeleita on löydetty myös Turun keskustan varakkaiden talojen raunioista. Ovatkohan kaakeleiden koristeet olleet kuuma puheenaihe 1500-luvun linnan juhlissa tai kaupunkilaisten saleissa?

Päivi Lönnberg

Näyttelykuraattori

Kuvat

Mikko Kyynäräinen / TMK

Kaakelit kuuluvat Turun museokeskuksen kokoelmiin

Lähteenä käytetty FT Kirsi Majantien artikkelia ”Saksin vaaliruhtinas Johann Friedrichin muotokuvat Turun linnan kaakeliuuneissa”, julkaisussa Pohjoinen reformaatio (2016 toim. Meri Heinonen ja Marika Räsänen).

Turun linna virtuaalisesti - lisättyä todellisuutta ja tietoa

Kun minulle kaksi vuotta sitten soitettiin Turun linnaan tekeillä olevasta lisätyn todellisuuden (AR, Augmented Reality) sovelluksesta, lähdin uteliaana ja innostuneena vetämään projektia museon puolesta. Projekti oli kaksivuotinen Turun yliopiston ja Turun AMK:n EU-rahoitteinen kehityshanke.

Hanke oli jo aluillaan ja pääsin vauhdista hyppäämään mukaan liikkuvaan laivaan. Viime hetkellä sain ruorista pitävän otteen, eli pääsin mukaan kehitystyön kannalta juuri oikeaan aikaan ja pystyin vielä vaikuttamaan sovelluksen sisältöön. On äärimmäisen tärkeää, että museo pääsee alkumetreiltä saakka mukaan museoon liittyvän AR-sisällön kehittelyyn ja ideointiin. Sisällön tulee lähteä museon pedagogisista tarpeista, jotta sovelluksesta olisi käytännön hyötyä museolle. Hankkeen edetessä hämmästyin, miten paljon sovelluksen kehittely ja kaari muistuttivat näyttelyprosessia. Tällä kertaa rakentajien ja puuseppien sijaan käytettävissäni oli Game Labin pelisuunnittelija, graafikko ja joukko koodareita. Sovellus tarvitsee samanlaisen taustatyön, tutkimus- ja kirjoitustyön sekä lukuisat tarkistus- ja oikolukukierrokset, kuin tekeillä oleva näyttely.

Projektin tuloksena syntyi Turun linnan pedagogiikan ja asiakaspalvelun käyttöön sovellusdemo Turku Castle in Your Hands, joka antaa vihdoin kauan kaivattua lisätietoa linnan hallitsijamuotokuvista. Sovellus antaa historiaan liittyvää tietoa maalauksista: kuka hallitsija muotokuvassa on ja mitkä olivat hänen aikanaan tärkeimmät tapahtumat. Sovellus tarjoaa lisäksi taidehistorian ja kulttuurihistorian tietoa esimerkiksi maalauksen sommittelusta, symboliikasta, maalausten jäljentämisen traditiosta ja muotokuvamaalauksen perinteestä. Sovelluksessa on myös pelillinen ja viihteellinen taso, joka antaa mahdollisuuden kokeilla maalauksen konservointia tai pelata pakopeliä Eerikin vankilassa. Sivutuotteena syntyi myös kosketusnäytöllä liikuteltava 360 asteen 3d-kartta päälinnasta. Kaksi vuotta oli lopulta hieman liian lyhyt aika aika tällaiselle hankkeelle ja sovelluksesta ei saatu täysin valmista tuotetta asiakkaiden käyttöön. Siitä tuli kuitenkin käyttökelpoinen demoversio, jota voidaan käyttää opetuksen tukena.

Todellisuuden uudet tasot – virtuaalitodellisuus ja lisätty todellisuus uutena mediana ja työvälineinä  

”Virtual reality is a medium, a means by which humans can share ideas and experiences.” –Alan B. Graig, Developing Virtual Reality 

Vielä 2000-luvun alussa virtuaalitodellisuus (VR) ja lisätty todellisuus (AR) olivat meille vain tieteiselokuvista ja -sarjoista tuttuja, täysin epärealistisilta tuntuvia tieteisunelmia. Tekniikka on kehittynyt tällä vuosikymmenellä kiihtyvällä nopeudella ja yhtäkkiä virtuaalitodellisuudesta tulikin totta. Suomen kansa heräsi AR-tekniikan olemassaoloon ja mahdollisuuksiin lähes yhdessä yössä viime kesänä, kun lenkkipoluille, kaduille, kauppakeskuksiin ja museoihin ilmestyi tablettiaan keskittyneesti tuijottavia Pokémon Go -pelistä innostuneita lapsia ja nuoria. Uusi tekniikka innosti nopeasti myös aikuiset liikkumaan pelin parissa. Nyt aika on vihdoin kypsä virtuaalitodellisuudelle.

Virtuaalitodellisuus (VR) ja lisätty todellisuus (AR) voidaan ymmärtää jo olemassa olevien medioiden ja viestintäteknologioiden jatkumona. Aikoinaan myös radio-, puhelin- ja televisiotekniikka, langaton puhelinliikenne sekä internet olivat ensin täysin uskomattomalta tuntuvia ideoita, joista kehittyi lopulta meille täysin arkipäiväistä tekniikkaa. Aluksi uusi tekniikka on aina harvinaista ja kallista koska kehitystyö ja tuotanto maksavat, mutta vähitellen tekniikka arkipäiväistyy ja lopulta myös laitteiden hinnat laskevat. Tutkijoiden mukaan virtuaaliteknologia yleistyy tulevaisuudessa ja se tulee korvaamaan vanhoja medioita. 

Koettu elämyksellisyys, vuorovaikutuksellisuus ja valinnan mahdollisuudet tutkitusti lisäävät oppimista. AR:n ja VR:n avulla pystymme havainnollistamaan historiaa uusin keinoin. Tekniikka mahdollistaa uudenlaisen visuaalisen kerronnan ja elämyksellisyyden. Lisäksi sen avulla voidaan parantaa saavutettavuutta. Tekniikka mahdollistaa kävijälle täysin uudenlaisen osallistumisen ja mukana olemisen kokemuksen. Esimerkiksi Turun linnan historiaan kuuluvat piiritystilanteet pystyttäisiin pelkän kuullun tai luetun kertomuksen sijasta esittämään siten, että kävijä pääsisi konkreettisesti näkemään ja kokemaan linnassa elettyä elämää piirityksen aikaan, olemaan itse mukana tapahtumassa.

Museokäynti on vierailijoille parhaimmillaan kokonaisvaltainen elämys, jossa museorakennus ja huoneet tunnelmineen, museon historia, näyttelyt, esineet ja opastuskierroksella saatu tieto kietoutuvat yhteen. Lisätty todellisuus on nimensä veroinen – se ei tuo museoon mitään, mitä museo itsessään ei sisältäisi, vaan se antaa meille mahdollisuuden kertoa museon tarinan uudella tavalla.

”Virtual reality promises a kind of transcendence of the limits of physical reality.” –Frank Biocca, Taeyong Kim & Mark R. Levy, Communication in the Age of Virtual Reality-

Teksti ja kuvat: Maria Huokkola