Näytetään tekstit, joissa on tunniste Työpaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Työpaja. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Ritaripäivien tunnelmia

Loppiaisviikonloppuna linnassa vietettiin jälleen perinteisiä Ritaripäiviä. Ohjelmassa oli kohtaamisia historian elävöittäjien kanssa, tutkijoiden tietovartteja ja puuhaa pajassa. Nähtävää ja koettavaa riitti helposti useammaksi tunniksi. Museoväen mieltä lämmittivät kovasti havainnot lapsista, joita aikuisten oli vaikea saada lähtemään kotiin...
Linnamuusikko Anneliina Koskinen soitti ja lauloi Kuningattaren salissa. Vanhan musiikin instrumentit, kuten harppu ja sinfonia, soivat tilassa upeasti!

 Elävöittäjät ylläpitävät vanhoja käsityötaitoja. Näin syntyy kenkä nahasta.
Taitavan oppaan kanssa on mukava sukeltaa linnan vaiheisiin. Tässä tutkitaan Portinvartijan kamarin maalauksia. 

Kierroksen varrella kohdattiin salaperäinen alkemisti, joka kertoi taikakeinoista ja yllytti lapsia nappaamaan voimaa sian kallosta.

Tämän vuoden uutuutena ohjelmassa olivat tietovartit. Tutkija Bengt Selin kertoi pyhimysveistoksista. Tiesitkös, että hulluilla koirillakin on oma suojeluspyhimyksensä? 

Katariina Jagellonican puvuista, asusteista ja koruista kertoi Nina Manninen. Maahan asti ulottuva huntu, arvokkaat kankaat ja kulta- ja helmikirjailut kuuluivat prinsessojen garderoobiin renessanssiaikana. 

Piparkakkumestari Petrus esitteli koristeellisten piparkakkujen valmistusmenetelmää. Taikinan painelu ja irrottaminen muotista vaatii oikean tekniikan.

Pajassa tutustuttiin arkkitehtuuriin valmistamalla tikuista siltoja.

Tunnelma ja lämpötila olivat korkealla Ritarisalissa, jossa sai sovittaa varusteita ja pukuja.

Näin käynnistyi linnan vuosi 2018! Kiitos kaikille kävijöille - teitä oli 2296! Kiitos myös kymmenille talkoolaisille ja linnan väelle ikimuistoisesta tapahtumasta!

Kuvat: TMK/Päivi Lönnberg

torstai 16. marraskuuta 2017

Tonttupäivä 2017 kuvina

Viime lauantaina linnan ovella oli ennen kymmentä perheitä aivan jonoksi asti. Ovet avattiin ja riemukas ja hieman jännittäväkin tapahtumapäivä saattoi alkaa!

Linnassa vietettiin siis Turun linnan tonttu-ukolle ja muille haltiatontuille omistettua Tonttupäivää. Opastetuilla kierroksilla, haltiametsässä ja satutuokioilla pienille museokävijöille tulivat tutuiksi haltiatontut ja niihin liittyvä kansanperinne monenlaisine uskomuksineen. Päivän aikana etsittiin myös Murri-kissaa ja Tonttu-ukon kultaiseksi muuttamia esineitä. Pajassa kirjoitettiin kirjeitä tontulle ja Ritarisalissa soviteltiin ylle linnaan sopivaa vaatetusta. Ja mikä tärkeintä, haltiatontut pitivät lupauksensa ja olivat ihmisille näkyväisiä!

Turun linnan 700-vuotias Tonttu-ukko on nyt kääntänyt lakkinsa nurin eikä häntä ole lauantain jälkeen enää nähty. Ehkäpä lakki kääntyy toisin päin taas joulukuussa, kun Tonttu-ukon kierrokset alkavat...

Kuvat: Ville Härmä & Päivi Lönnberg

tiistai 15. marraskuuta 2016

Tonttupäivänä linnassa vilisi tonttuja ja asiakkaita

Turun linnan Tonttupäivää vietettiin lauantaina 12.11. Kauniin kirkas talvinen päivä houkutteli linnaan ennätysyleisön tutustumaan Turun linnan Tonttu-ukkoon ja muihin linnan haltiatonttuihin, kuten kotitonttuun, Fatabur-tonttuun ja saunatonttuun.




Väkeä riitti ihan vilinäksi asti ja tapahtumassa kävi ennätykselliset yli 2 000 asiakasta.
Ohjelmassa oli opastettuja tonttukierroksia, keskiaikaista musiikkia ja tanssia, satutuokioita, leikkiä, Tonttu-ukon piilottamien kultaisten esineiden etsimistä ja paljon muuta.
Ja voi että olikin hauskaa ja vauhdikasta!



Turun linnan tapahtumien järjestämiseen osallistuu kymmeniä ihmisiä - museon asiakaspalvelun väki, tutkijoita, tuottajia, oppaita, konservaattoreita, historian elävöittäjiä ja harrastajia, keikkatyöntekijöitä ja talkoolaisia. Kiitos heille kaikille onnistuneesta tapahtumasta! Ja kiitos kaikille tapahtumassa käyneille! Toivottavasti teillä oli hauskaa!

terveisin,

Turun linnan väki ja Tonttu-ukko

teksti: Kaisa Kutilainen
kuvat: Turun museokeskus/Henri Luomala

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Tunnelmia Turun linnan Keskiaikapäivästä

Turun linnan Keskiaikapäivää vietettiin  upean aurinkoisessa säässä viime lauantaina 2.7. Tapahtuma houkutteli paikalle liki 1 800 keskiajan ystävää. Ohjelmassa oli mm. opastettuja kierroksia, hiekkalinnan veistämistä, keskiaikaista musiikkia, jousiammuntaa, soturin varusteiden esittelyä, käsityöläisiä, tanssia, lasten turnajaiset...

Keskiaikapäivä on linnan kesän suurin tapahtuma. Tapahtuman järjestäminen on iso ponnistus, jonka mahdollistaa niin museon oma väki kuin talkoolaiset ja keskiajan elävöittäjät. Suuri kiitos heille kaikille!

Tässä vielä muutamia kuvia lauantain tunnelmasta. Kuvaaja Päivi Lönnberg, Turun museokeskus.
Tämän kesän uutuus on hiekkalinna, jota pääsee veistämään koko kesän ajan päivittäin klo 12-16. Tule ja veistä unelmiesi linna!

Päälinnan pihalla taitojaan harjoittelivat Kaarle Knuutinpojan jousiampujat. Ja hyvät harjoittelivatkin.


Lasten turnajaisissa sai kilpailla viidessä eri lajissa, joita olivat mm. keppihevoskisat, kirveenheitto ja turnajaishevosella ratsastus.

 Opastetut kierrokset kiinnostivat useita kävijöistämme.
 Hiekkalinnalla oli välillä kova vilinä.

 Linnan varusväki oli myös paikalla ja leppoisissa tunnelmissa, sillä tällä kertaa vieraat olivat ystäviä eivätkä vihamiehiä.

Narrien taituruutta sai ihailla esilinnan pihassa.
Kiitos kaikille ja tervetuloa taas ensi vuonna! Seuraavan kerran Keskiaikapäivää vietetään lauantaina 1.7.2017.





torstai 23. kesäkuuta 2016

Nähdä maailma hiekanjyvässä?

Tiistaina 21.6. Turun linnan kävijät saattoivat ihmetellä, että mitä ihmettä esilinnan pihalla tapahtuu, kun pihalle tuotiin kauhakuormaajalla 6 kuutiota hiekkaa.

Kyseessä on aivan uudenlainen taideprojekti joka rakentuu esilinnan pihassa koko kesän ajan. Esilinnan pihalle kaivon viereen kohoaa ympäristö- ja yhteisötaideteoksena hiekkalinna.

Ympäristötaide tarkoittaa rakennettuun kulttuuriympäristöön, eli tällä kertaa Turun linnassa esilinnan pihaan, tehtävää taidetta. Ympäristötaideteos voi olla myös teko, tapahtuma tai prosessi, tässä tapauksessa rakentaminen on prosessi jossa taideteos eli hiekkalinna muodostuu. Yhteisötaide puolestaan tarkoittaa taidetta, jota tehdään yleisön kanssa ja yleisön ehdoilla. Hiekanjyvä on linnan muurin kivi pienoiskoossa:

"Nähdä maailma hiekanjyvässä ja taivas kedon kukassa, kannattaa kädessään loputtomuutta ja viettää ikuisuutta tunnissa." William Blake

Turun linnan hiekkalinna rakentuukin kesän aikana yhdessä kävijöiden kanssa, sillä museovieraat pääsevät osallistumaan linnan rakentamiseen ja veistämiseen. Linnaa rakentaessa saa päästää mielikuvituksensa lentoon tai mallia voi ottaa Turun linnan arkkitehtuurista.

Hiekkalinnaa veistetään tavallisesta hienosta hiekasta, joka kostutetaan, jotta sitä pysyy muotoilemaan. Valmis linna saadaan pysymään kasassa 10 % Erikeeperin ja veden seoksella. Kesän aikana hiekkalinna myös tuhotaan useamman kerran ja rakennetaan taas uudestaan. Pitkin kesää rakennetaan siis monta erilaista museokävijöiden suunnittelemaa ja toteuttamaa linnaa.

Hiekkalinnaa rakennetaan päivittäin 2.7.–12.8. klo 12–16.

Tavoitteena hiekkalinnassa on ohjata ihmisiä hiekan veiston riemuihin sekä lisätä hiekanveistoa harrastuksena läheisillä rannoilla. Hiekanveisto on ihmisiä yhdistävää mielikuvituksen leikkiä, jännittäviä tarinoita sekä pienoismaailmojen rakentamista. Turun linnan hiekkalinnan kautta kerrataan myös linnan rakentamisen historiaa sekä arkkitehtuurin peruskäsitteitä tekemällä itse. Hiekkalinnoja on rakennettu erilaisilla teemoilla aikaisemmin mm. Lappeenrannassa ja Helsingissä Korkeasaaressa, mutta Turun linnan hiekkalinna on ensimmäinen laatuaan Turussa.
Hiekkalinnan vieressä kaivon kannella voi myös tehdä käpylohikäärmeitä sekä -yksisarvisia, joiden tekeminen vaatii tarkkuutta saada otus seisomaan oikeassa asennossa. Tämän lisäksi on tarjolla katapultteja, joilla valmis linna tuhotaan. Seuraavan päivänä rakennetaan taas uusi linna uusilla tarinoilla.
Vapaa pääsy!

Jos osallistut kesän aikana hiekkalinnan rakentamiseen ja sometat asiasta, käytäthän #TurkuSandCastle hastagia.

Huom! Sadesäällä hiekkalinnaa ei voi rakentaa, vaan sateisina päivinä tehdään pahvisia linnaveistoksia  linnan pajassa. Pajaan pääsee maksamalla linnan sisäänpääsymaksun.


Hiekkalinnan pohjaa varten rakennetaan kehikko.
 

Hiekka kuljetetaan linnaan kuorma kerrallaan.
 
Hiekkaa siirretään kehikkoon.
 
Tutkijat ryntäävät tutkailemaan uutta rakennelmaa.

Väylä on kapea, pääseekö pois lainkaan?

 Kirjoittajat: Satu Musakka & Kaisa Kutilainen