Yhteisellä reviirillä

 Kuvassa: Supikoira, TMK. Aleks Talve/TMK 2016.

Varhaisimmat arkeologiset esinelöydöt ja ihmisen itsestään luontoon jättämät jäljet, kuten kalliomaalaukset, liittyvät usein eläimiin. Eläimet ovat aina olleet monin tavoin läsnä ihmisten elämässä ja niillä on ollut suuri merkitys koti-, saalis- ja lemmikkieläiminä.

Toiset eläimet, kuten sudet tai uudempana tulokkaana supikoira, taas koetaan ihmisen reviirille ja elintilaan tunkeutuvina petoina tai oman eläimistömme kanssa kilpailevina muukalaisina. Ihmisen halu kontrolloida ja hallita luontoa ja toisaalta halu suojella sitä kilpailevat selvästi keskenään. Näyttelyssä voi siellä täällä nähdä myös näitä kiistanalaisia eläimiä, jotka ihminen toivoisi raivokkaasti pois omasta elintilastaan. Biologian näkökulmasta nähtynä kyse on kilpailusta samoista saaliseläimistä ja samasta elintilasta.

Saalis vai lemmikki?

Taiteilija Tellervo Viitaniemi kuvaa lihahyytelöä muistuttavien, säilykepurkkeihin grafiikanmenetelmin tehtyjen eläinmuotokuviensa kautta ihmisten jopa raadollista ja hyväksikäyttävää tapaa suhtautua eläimiin ja eläinten selvästi alisteista asemaa ihmiseen nähden. Eläinmuotokuvien rinnalle vitriineihin on asetettu monenlaisia museoesineitä. Nämä esineet kertovat omaa tarinaansa ristiriitaisesta suhteestamme eläimiin. Eläimet ovat meille rakastettuja lemmikkejä, toisaalta taas meitä hyödyttäviä kotieläimiä tai metsästettäviä saaliseläimiä.

Kuvassa: Tellervo Viitaniemi – Sian muotokuva (2016), serigrafia, säilykepurkin kansi, hartsi. Keskiaikaisia tiiliä, joissa on eläinten jälkiä, TMK. Kuva: Aleks Talve/TMK 2016.

Siiveniskuja

Taiteilija Miia Rinteen Keskiaikaisen kuninkaansalin holveihin ja seinille heijastettu kolmikanavainen videoteos ”Viesti” (2016) kuvaa viestikyyhkyn matkaa ja vaistoja, joiden avulla lintu osaa aina palata takaisin kotipesäänsä. Toisaalta nykypäivän tapahtumiin rinnastettuna teos voisi herättää ajatuksia myös maahanmuutosta, toiveikkaasta kotiinpaluusta ja kaihoisasta koti-ikävästä. Kuten kaikki näyttelyn teokset, myös Rinteen videoinstallaatio on juuri Turun linnan tiloja varten suunniteltu ja se hyödyntää upeasti linnan arkkitehtuuria.

Kuvassa: Miia Rinne – Viesti (2016), 3-kanavainen videoteos, ääni. Kuvassa näkyy osa teoksesta. Kuva: Aleks Talve / TMK 2016.

Aina rinnallamme

Taiteilija Liisa Kanerva kuvaa Nuorten herrain huoneeseen ripustetussa vanhalle plyysimatolle akryylivärein maalatussa ”Lemmikkigobeliini” (2016) -maalauksessaan ihmisen ja eläinten pitkää yhteistä historiaa ja ihmisen läheistä suhdetta rakastettuihin lemmikkieläimiin. Eksoottisia lemmikkejä, kuten apinoita, pidettiin Euroopan hoveissa ja myös Turun linnassa Juhana herttuan aikana eräänlaisina korkeaan asemaan ja rikkauteen liittyvinä statussymboleina ja kuriositeetteina. Liisa Kanervan Teoksessa onkin kuvattuna monia hyvin varhaisia lemmikkieläimiä, kuten koiria ja hieman eksoottisempia ja harvinaisempia lemmikkieläimiä, kuten riikinkukkoja ja kauluspapukaijoja.

Kuvassa: Liisa Kanerva – Lemmikkigobeliini (2016). Akryylimaalaus plyysimatolle.

Kuva: Aleks Talve / TMK 2016.

 

Taikauskoa

Eläimiin on liittynyt valtavasti erilaisia uskomuksia ja suomalaisessa kansanperinteessä on käytetty esimerkiksi metsästysonnen saavuttamiseksi ja karjaa laitumelle vietäessä erilaisia loitsuja apuna. Toisaalta esimerkiksi harakan näkeminen metsästysretkelle lähdettäessä aiheutti varman metsästysonnen menetyksen. Entisaikoina myös parantamisessa käytettiin apuna paitsi loitsuja, myös taikakaluja ja eläinperäisiä rohdoksia. Näyttelyssä voit nähdä esimerkiksi myös koreita vihreitä espanjankärpäsiä, joiden kuori sisältää myrkyllistä kantaridiiniä, joka pieninä annoksina nautittuna uskomusten mukaan nostattaa lempeä ja aiheuttaa kihelmöivää tunnetta.

Kuvassa: Espanjankärpäsiä, TMK. Kuva: Aleks Talve/TMK 2016.

Outo luontomme

Näyttelyn nimi ”Outo luonto” kertookin paitsi ihmisen suhtautumisesta luontoon ja eläimiin, myös ihmisluonnosta. Taitelijat Tellervo Viitaniemi ja Päivi Häkkinen ottavat ”Äitimaa” -installaatiollaan (2016) kantaa ihmisen ja luonnon väliseen suhteeseen. Teoksessa on mukana myös säkeittäin Turun arkeologisilta kaivauksilta löydettyjä eläinten luita. Teoksen äitimaa-hahmo yrittää epätoivoisesti parhaansa mukaan kerätä poikansa (ihmisen) luita Tuonelanjoesta liittääkseen ne jälleen yhteen parantaakseen poikansa. Teoksessa voi nähdä viitteitä myös kaikkien suomalaisten tuntemaan Akseli Gallen-Kallelan Lemminkäisen äiti -teokseen (1897). Häkkisen ja Viitaniemen teos kuvaa symbolisella tasolla myös murroskautta, kun tieteen kehittyminen ja kristinuskon saapuminen syrjäyttivät hitaasti Suomessa vanhat uskomukset.

Kuvassa: Päivi Häkkinen ja Tellervo Viitaniemi – Äitimaa (2016). Installaatio, serigrafia harsolle, sekatekniikalla toteutettu veistos ja keskiaikaisia eläinten luita.

Outo luonto – Ihmisen ja eläimen yhteinen polku on Turun linnassa esillä vielä lokakuun loppuun saakka. Näyttelyyn on syyslomalla opastuksia ti-su klo 15. Tervetuloa opastukselle kuulemaan lisää!

Teksti: Näyttelyn kuraattori, tutkija Maria Huokkola

Kuvat: Aleks Talve/TMK 2016.

Aikuisten salonki -luentosarja: Eläimet heraldiikassa

Viime lauantaina Turun museokeskuksen intendentti Petteri Järvi luennoi Bryggman salissa teemalla Eläimet heraldiikassa. Luento aloitti syksyn 2016 Aikuisten salonki -luentosarjan, jossa kuullaan kiinnostavia luentoja linnan näyttelyihin liittyen. Nyt kuultu luento sekä 15.10. järjestettävä biologi Pekka Käärin luento Aristoteles ja teräväpiirtotelkkari liittyvät linnan Outo luonto - ihmisen ja eläimen yhteinen polku -näyttelyyn, joka on nähtävillä linnassa 30.10.2016 asti. Näyttely johdattaa luontopolun tavoin ihmisen ja eläimen suhteeseen läpi historian keskiajalta nykypäivään. Näyttelyssä käyvät vuoropuhelua nykytaide ja tutkimustieto eri aloilta.

Heraldiikka on lyhyesti sanottuna tieteenala, joka tutkii vaakunoiden käyttöä ja siihen liittyviä asioita. Se on kuitenkin samalla myös taiteenala, joka keskittyy käyttötunnusten suunnitteluun. Yhtenäiseksi, säädellyksi järjestelmäksi heraldiikka muodostui 1100-luvulla, vaikka kuvallisia tunnuksia oli ollut käytössä mm. muinaisten roomalaisten aikaan.

Turussa vuonna 1556 lyödyssä markassa näkyy Ruotsin valtakunnanvaakuna. Vaakunassa on myös Folkunga-suvun leijona. Fredric von Rettig lahjoitti markan Turun museolle 1881 heti museon perustamisen jälkeen. Kuva TMK.

Vaakunoiden yhtenäisen heraldisen järjestelmän luonti liittyy ritareiden tunnistamiseen taistelussa. Keskiaikainen taistelu yleensä päättyi, jos joukkojen johtaja menehtyi. Mistä sitten tunnistaa, onko johtaja vielä hengissä? Taistelun aikana ei ollut kovin terveellistä riisua kypäräänsä, vaan täytyi olla parempi tapa tunnistaa haarniskoitu taistelija. Tämä tarve tunnistaa haarniskoitu ritari oli yksi heraldiikan syntyyn vaikuttaneista tekijöistä. Nouseva ritari-luokka omaksui ensimmäisenä ja hyvin nopeasti vaakunatunnukset käyttöönsä. Taistelujen lisäksi ritarit piti tunnistaa myös turnajaisissa, joista tuli suosittu ajanviete keskiajalla.

Turun linnan turnajaisissa kesällä 2016 taisteiltiin joustingissa.

Turnajaisten myötä tuli keskiaikaiseen yhteiskuntaan uusi suppea ammattiryhmä, nimittäin airueet eli heraldit. Airueiden tehtävänä oli tunnistaa eri vaakunat ja vastata myös uusien vaakunoiden tekemisestä. Juuri airueet loivat nykysinkin käytössä olevat heraldiset säännöt ja esittämistavat.

Vaakunan pitää olla kaukaakin selvästi erotettavissa. Vaakunan pitää lisäksi olla niin erilainen, että se ei sekoitu mihinkään jo käytössä olevaan vaakunaan. Erilaiset keskiaikaiset käyttöesineet kuten kirves, hevoskenkä, avain ja jopa tyyny olivat suosittuja vaakunatunnuksina.

Intendentti Petteri Järven vaakuna on hänen itsensä suunnittelema.

Eläimet ovat hyvin yleisiä ja perinteisiä vaakunoiden tunnuksia.  Vaakunoissa käytettyjen eläinten ei tarvitse olla todellisia tai esiintyä luonnossa. Vaakunoissa esitettävät eläimet esitetään aina petoeläiminä, riippumatta siitä, millainen eläin on kyseessä. Vaakunoiden eläimillä on vakiintuneet asennot, joihin ne aina piirretään. Lisäksi vaakunoiden eläimet ovat aina miespuoleisia ja katsovat aina oikeaan kantajastaan katsottuna.

Yleisimpiä vaakunoissa käytettyjä eläimiä ovat leijona ja kotka. Leijonaan liitetään useita positiivisia merkityksiä, kuten rohkeus, urheus ja voima. Leijona on perinteisesti ollut kuninkaiden ja maallisten hallitsijoiden tunnus. Myös erilaisia taruolentoja on käytetty vaakunoissa kuten griippi (aarnikotka, joka on puoliksi kotka ja puoliksi leijona) ja lohikäärme. Keskiajan ihmisille lohikäärme on voinut olla aivan yhtä todellinen eläin kuin leijonakin – sitä ei ole itse nähty mutta on kuultu erilaisia tarinoita.

Myös kaupungit ovat ottaneet melko varhain vaakunoita käyttöönsä. Suomen vanhimman kaupunkivaakunan eli Turun vaakunan varhaisin esikuva ajoittuu jo 1300-luvun alkuun.

Turun kaupungin vaakunan esikuva tunnetaan jo 1300-luvulta. Kuvassa näkyvän Turun kaupunkilipun on suunnitellut Tom C. Bergroth. Kuva TMK.

Suomalaisessa kunnallisessa heraldiikassa on käytetty paljon eläimiä ja mm. kalat ovat hyvin yleisiä.

Siikaisten vaakunassa on sinisessä kentässä palkeittain asetettu, hyppäävä, hopeinen, punavaruksinen siika. Vaakunan on suunnitellut Pentti Vakkamaa. Kuva Wikipedia.

Suomen valtiovaakunan leijona liittyy Juhana Herttuaan, joka kuninkaaksi tultuaan 1568 tunnettiin nimellä Juhana III. Hän otti itselleen tyhjän arvonimen Suomen suuriruhtinas. Samalla hän antoi suunnitella uuden vaakunan suuriruhtinaskunnalleen. Pääaihe vaakunaan eli leijona lienee johdettu Folkungan leijonasta, leijona tosin oli muutenkin yksi suosituimmista heraldisista tunnuksista.  Ei ole tarkkaa tietoa koska leijonavaakuna suunniteltiin, mutta 1580-luvun alussa se esiintyy jo Kustaa Vaasan hautamonumentissa. Leijonaa täydennettiin Karjalan maakuntavaakunasta otetulla haarniskoidulla käsivarrella ja sapelilla, ja kenttään siroteltiin yhdeksän ruusua koristukseksi. Symboliikka oli selvä: Venäjää symbolisoiva sapeli on uljaan leijonan poljettavana.

Suomen valtion leijonavaakuna nykyisessä asussaan. Kuva Wikipedia.

Teksti: Kaisa Kutilainen

**
Aikuisten salonki -luentosarja Turun linnassa

la 15.10. klo 14 Aristoteles ja teräväpiirtotelkkari
Biologi, filosofian tohtori, Pekka Käär valaisee luennossaan eurooppalaisen luontotiedon ja luontosuhteen kehitystä antiikin ajattelijoista nykypäivän luontodokumentteihin.

la 19.11. klo 14 Yli 100 vuotta Turun linnan arkeologiaa - ja uusi vaihe on juuri käynnistymässä
arkeologi Kari Uotila vie kuulijat Turun linnan arkeologisten kaivausten vaiheisiin. Arkeologit ovat tutkineet Turun linnan rakenteita ja maakerroksia useaan otteeseen yli sadan vuoden aikana. Menetelmät ovat kehittyneet ja linnan historiasta on mahdollista saada selville yhä uutta tietoa.

la 26.11. klo 14 Erik Bryggman ja Turun linnan restaurointi
Rakennustutkija Kaarin Kurri valottaa vuonna 1961 valmistuneen Turun päälinnan restauroinnin periaatteita ja toteutusta sekä kuinka modernistinen restaurointilinjaus vaikutti ja näkyy yhä Turussa. Vuosi 2016 on Bryggman-teemavuosi, sillä arkkitehdin syntymästä tulee 125 vuotta.

Luentomaksu on 3 €.

Luennot liittyvät Outo luonto - ihmisen ja eläimen yhteinen polku sekä Raunioista rakennettu - Erik ja Carin Bryggmanin Turun linna -näyttelyihin. Näyttelyihin pääsee tutustumaan linnan sisäänpäsymaksulla 9 € /5 € opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varusmiehet.

lisätiedot ja ilmoittautumiset:
www.turku.fi/turunlinna

Keskiaikapäivä tulee taas!

Yksi kesän kohokohdista on jälleen täällä, kun Keskiajan Turku -tapahtumakokonaisuus valloittaa Turun 30.6.–3.7. Turun linnassa Keskiaikapäivää vietetään lauantaina 2.7. Tänä vuonna tapahtumassa päästään oudon luonnon pariin. Tarjolla on ohjelmaa koko perheelle.

Tervetuloa linnaan lauantaina klo 10–17! Tarkempi ohjelma-aikataulu löytyy linnan nettisivuilta.
Liput: 11 € aikuiset, 5 € lapset, 28 € perhelippu, museokortilla maksutta.

Keskiajan Turku -tapahtumakokonaisuuteen kuuluvat myös Keskiaikaiset markkinat Vanhalla Suurtorilla,  Turun Tuomiokirkon ohjelmisto, Rohan tallien turnajaiset ja Aboa Vetus & Ars Nova -museon tarjonta. Lisätietoa Keskiajan Turun nettisivuilla.

Outo luonto on avattu!

 

Linnan kesänäyttely "Outo luonto - Ihmisen ja eläimen yhteinen polku" on nyt auki!

Näyttely tarjoaa tieteellisiä ja taiteellisia näkökulmia ihmisen ja eläimen yhteiseen historiaan. Näyttelyn nimi viittaa erityisesti meihin ihmisiin ja suhtautumiseemme luontoon eri aikoina. Aihetta lähestytään monipuolisesti arkeologian, historian, biologian sekä nykytaiteen kautta. 

Näyttelyssä on mukana Päivi Häkkisen, Liisa Kanervan, Tellervo Viitaniemen ja Miia Rinteen taideteoksia, jotka kommentoivat osuvasti ihmisen ja eläimen välistä suhdetta eri aikoina. Outo luonto -näyttelyn läpäisevänä vahvana punaisena lankana kulkee myös biologian näkökulma ja se tuo mukanaan hyvin yllättäviäkin yksityiskohtia näyttelyyn ja Turun linnan tiloihin.

Tulkaahan katsomaan! 

Keskiaikaisen kuninkaansalin rakenteiden viimeistelyä.

Nallelapsi, Liisa Kanerva 2016

 Näyttelyn koordinaattori, tutkija Maria Huokkola esittelee näyttelyä henkilökunnan kierroksella. 

Luunappien valmistuksesta syntynyttä jätettä Turun linnasta.

Mehiläistenhoitajat, Päivi Häkkinen 2016

Näyttelystä voi lukea lisää blogin aiemmista jutuista:

Outo luonto -näyttelyssä kuuluu kesäkuussa mehiläisen surinaa

http://turunlinna.blogspot.fi/2016/05/outo-luonto-nayttelyssa-kuuluu.html

Outo luonto - Ihmisen ja eläimen yhteinen polku 16.6.-30.10.2016

http://turunlinna.blogspot.fi/2016/04/outo-luonto-ihmisen-ja-elaimen-yhteinen.html 

Kuvat: Aleks Talve ja Päivi Lönnberg

Outo luonto -näyttelyssä kuuluu kesäkuussa mehiläisen surinaa

Tänään 20.5. vietetään kansainvälistä Maailman mehiläispäivää. Kesällä Turun linnassakin on mahdollisuus kuulla mehiläisen surinaa, sillä 16.6. linnassa avautuu nykytaidetta ja historiaa yhdistävä näyttely ”Outo luonto – Ihmisen ja eläimen yhteinen polku”, joka kertoo ihmisen ja eläimen yhteisestä historiasta. Outo luonto näyttelyn taiteilijat Päivi Häkkinen, Liisa Kanerva, Miia Rinne ja Tellervo Viitaniemi kommentoivat ja ottavat taideteoksillaan kantaa ihmisen ja eläimen väliseen historiaan ja nykytilanteeseen paikoin empaattisesti ja jopa runollisesti, paikoin terävästi ja rajusti. Outo luonto -näyttelyssä vahvasti läsnä oleva nykytaide avaa kulttuurihistorialliselle näyttelylle uudenlaisen kerronnan ja kokemisen tason. 

Päivi Häkkinen suunnittelee Turun linnan Kivikamariin sijoittuvan Mehiläistenhoitajat -veistosinstallaationsa juuri tätä näyttelyä ja Kivikamarin tilaa varten. Teoksessa tullaan näkemään kammiomaisessa huoneessa kaksi dramaattisen näköistä, kasvotonta mehiläistenhoitajaa. Hämärään tilaan kantautuu syvästä kuiluvankilasta maailman viimeisen mehiläisen surina. Inspiraation taideteokseensa Häkkinen sai Pieter Bruegelin varhaisesta mehiläistenhoitajia kuvaavasta teoksesta ”Beekeepers and the Birdnester” (1568). Häkkisen kautta tähän päivään päivitettyinä teoksen kasvottomat mehiläistenhoitajat antavat taiteilijan mukaan kasvot meidän aikanamme tapahtuneelle mehiläisten kuolemaan johtaneelle ympäristön myrkyttämiselle. Taiteilija itse kertoo teokestaan:

”Kokonaisuutta oli hauska suunnitella juuri kyseiseen tilaan ja tämä onkin tyypillistä työskentelylleni. Linna itsessään antaa kiinnostavat puitteet teokselle ja vankikuilu suorastaan huusi maailman viimeisen mehiläisen ääntä. Fyysisesti aloitin hahmojen rakentamisen tammikuussa ja työ onkin edennyt niin, että se valmistuu juuri näinä päivinä. Oleellinen osa installaatiota on autenttinen, sata vuotta vanha mehiläisten olkipesä, jonka Suomen maatalousmuseo Sarka lainasi näyttelyä varten ja joka mielestäni sopii mainiosti teoksen absurdiin, mutta samalla ajankohtaiseen maailmaan.”

Ihmisen mielikuvitus eläinten hyödyntämisessä on ollut rajaton. Moni ei ole tullut ajatelleeksi, että mehiläinenkin on toiminut ihmisen kumppanina jo vuosituhansien ajan. Ensin opittiin hyödyntämään villimehiläisten pesiä ja myöhemmin mehiläisille valmistettiin pesiä ontoista puunrungoista, saviruukuista ja oljista. Keskiajalla hunajaa käytettiin myös kasvilääkinnässä sideaineena. Mehiläiset ovat todella ansainneet oman päivänsä, sillä ilman niiden jatkuvaa uurastusta ja ahkerointia myös meidän ruokapöydästämme katoaisivat monet elintarvikkeet. Esimerkiksi suomessa kasvatettavien omenoiden, rypsin, pensasmustikoiden ja herukoiden sato on riippuvainen mehiläisten pölytyksestä. Erilaisten ympäristömyrkkyjen ja erityisesti neonikotinoidien käytön seurauksena maailman mehiläisten määrä on kuitenkin suorastaan romahtanut meidän elinaikanamme.

Teksti: tutkija Maria Huokkola

Kuvat Mehiläistenhoitajat -teoksen tekovaiheista: taiteilija Päivi Häkkinen (2016).

Outo luonto – Ihmisen ja eläimen yhteinen polku 16.6.–30.10.2016

Kesäkuun 16. päivä Turun linnan keskiaikaisen Päälinnan valtaa Outo luonto – Ihmisen ja eläimen yhteinen polku -näyttely. Näyttely tarjoaa tieteellisiä ja taiteellisia näkökulmia ihmisen ja eläimen yhteiseen historiaan. Aihetta lähestytään monipuolisesti arkeologian, historian, biologian sekä nykytaiteen kautta. Näyttelyssä on mukana Päivi Häkkisen, Liisa Kanervan, Tellervo Viitaniemen ja Miia Rinteen taideteoksia, jotka kommentoivat osuvasti ihmisen ja eläimen välistä suhdetta eri aikoina. Outo luonto -näyttelyn läpäisevänä vahvana punaisena lankana kulkee myös biologian näkökulma ja se tuo mukanaan hyvin yllättäviäkin yksityiskohtia näyttelyyn ja Turun linnan tiloihin.

Näyttelyn monialaiseen tutkimustyöhön on osallistunut niin historian, arkeologian, biologian kuin taidehistorian alojen tutkijoita ja näyttelyn tarjoama tutkimustieto punoutuu ennakkoluulottomasti yhteen nykytaiteen kanssa. Ensimmäinen muistiinmerkitty tieteellinen eläinhavainto Turun linnan alueelta on vuodelta 1605, kun Sigfridus Aronius Forsius (1560–1624) merkitsi muistiin pelikaanihavainnon linnan edustalta. Tämäkin Turun linnaan liittyvä eläinhavainto on toiminut inspiraation lähteenä myös näyttelyn taiteilijoille. Idea näyttelyyn tuli alun perin taiteilijoilta ja he ovat suunnitelleet teoksensa erityisesti Turun linnan tiloihin ja tätä näyttelyä varten. Mukana on grafiikkaa, maalauksia, veistoksia, videotaidetta ja installaatioita.

Rakastettuja lemmikkejä ja vaarallisia petoja

Näyttelyn nimi ”Outo luonto” kertoo siitä, miten ihminen on ennen saattanut kokea luonnon ja eläimet. Nykyaikanakin monet kaupunkilaiset ovat vieraantuneita luonnosta. Emme voi tarkalleen tietää, miten keskiajan Turussa asunut piikatyttö tai kauppias kokivat luonnon ja esimerkiksi metsän eläimet, mutta sitä on mielenkiintoista pohtia. Ennen elettiin pitkälle tarinoiden ja suullisen perimätiedon maailmassa. Meillä on usein romanttinen käsitys, jonka mukaan ennen elettiin luonnon keskellä ja luonnosta; kuitenkaan entisajan kaupunkilaiset eivät välttämättä olleet yhtään sen läheisempiä villin luonnon kanssa kuin nykypäivänkään urbaanit ihmiset. Kaikkia metsän eläimiä ei varmastikaan päässyt helposti elinaikanaan luonnossa näkemään ja niinpä ihmisten ymmärrystä ympäröivästä luonnosta ja sen eläimistä muokkasivat varmasti lukemattomat eri eläimistä kuullut tarinat ja kaupunkiin kauppaa tekemään tulleiden metsästäjien kertomukset. 

Kenties jotkut Turun oppineista pääsivät näkemään myös merkillisten eläinten kuvia kartoissa ja kirjoissa. Niissä oikeiden eläinten rinnalla kuvattiin usein mitä mielikuvituksellisempia taruolentoja. Näyttelymme suurimmaksi aarteeksi esineiden puolesta nouseekin Conrad Gessnerin (1516-1565) upea värikuvin kuvitettu eläinensyklopedia ”Thierbuch, Vogelbuch, Fischbuch, Schlangenbuch” eli alkuperäisellä nimellään Historiae animalium tunnettu eläintieteellinen jättiläisteos vuodelta 1551.  Turun museokeskuksen kirja lienee saksankielisen laitoksen toinen painos vuodelta 1583 ja se on ilmeisesti melko harvinainen teos. 

Toisaalta näyttelyn nimi ”Outo luonto” kertoo myös ihmisen luonteesta ja ihmisen usein hyvin ristiriitaisesta ja äärilaidasta toiseen liikkuvasta suhtautumisesta eläimiin  –  ne ovat yhä meille toisaalta rakastettuja lemmikkejä ja vaarallisia petoja. Suhteemme esimerkiksi hylkeeseen on edelleen hyvin ristiriitainen: toisaalta se koetaan kalastajien verkkoja verottavaksi haittaeläimeksi ja jopa kiusankappaleeksi, toisaalta se taas kaipaa pienenevän kantansa vuoksi ihmisen välitöntä suojelua selviytyäkseen. Ihmisen toimien seurauksena monet eläinlajit ovat hävinneet sukupuuttoon ja sukupuutto on yhä todellinen uhka monille eläinlajeille, kuten mehiläisille. Onneksi kuitenkin lisääntynyt tutkimustieto ihmisen toimien vaikutuksista ja eläinten tilanteesta on lisännyt ymmärrystämme ja suunta on vielä käännettävissä. Outo luonto – Ihmisen ja eläimen yhteinen polku -näyttely myös pysähdyttää hetkeksi miettimään näitä tärkeitä kysymyksiä.

Teksti: Tutkija Maria Huokkola 

Kuvat:

Näyttelyn juliste, jossa yksityiskohta teoksesta Liisa Kanerva: Lemmikkigobeliini (2016. Maalaus vanhalle plyysimatolle.)

Kari Hintsala 2016: kuvia Conrad Gessnerin (1516-1565) kirjoittamasta teoksesta  ”Thierbuch, Vogelbuch, Fischbuch, Schlangenbuch”, alkuperäiseltä nimeltään Historiae animalium. Eläintieteellinen teos vuodelta 1551. Turun kirja lienee saksankielisen laitoksen toinen painos vuodelta 1583.

16.6.–30.10.2016 Turun linnassa ”Outo luonto – Ihmisen ja eläimen yhteinen polku”