Loppiaisviikonloppuna linnassa vietettiin jälleen perinteisiä Ritaripäiviä. Ohjelmassa oli kohtaamisia historian elävöittäjien kanssa, tutkijoiden tietovartteja ja puuhaa pajassa. Nähtävää ja koettavaa riitti helposti useammaksi tunniksi. Museoväen mieltä lämmittivät kovasti havainnot lapsista, joita aikuisten oli vaikea saada lähtemään kotiin...
Linnamuusikko Anneliina Koskinen soitti ja lauloi Kuningattaren salissa.
Vanhan musiikin instrumentit, kuten harppu ja sinfonia, soivat tilassa
upeasti!
Elävöittäjät ylläpitävät vanhoja käsityötaitoja. Näin syntyy kenkä nahasta.
Taitavan oppaan kanssa on mukava sukeltaa linnan vaiheisiin. Tässä tutkitaan Portinvartijan kamarin maalauksia.
Kierroksen varrella kohdattiin salaperäinen alkemisti, joka kertoi taikakeinoista ja yllytti lapsia nappaamaan voimaa sian kallosta.
Tämän vuoden uutuutena ohjelmassa olivat tietovartit. Tutkija Bengt
Selin kertoi pyhimysveistoksista. Tiesitkös, että hulluilla koirillakin
on oma suojeluspyhimyksensä?
Katariina Jagellonican puvuista, asusteista ja koruista kertoi Nina
Manninen. Maahan asti ulottuva huntu, arvokkaat kankaat ja kulta- ja
helmikirjailut kuuluivat prinsessojen garderoobiin renessanssiaikana.
Piparkakkumestari Petrus esitteli koristeellisten piparkakkujen
valmistusmenetelmää. Taikinan painelu ja irrottaminen muotista vaatii
oikean tekniikan.
Tunnelma ja lämpötila olivat korkealla Ritarisalissa, jossa sai sovittaa varusteita ja pukuja.
Näin käynnistyi linnan vuosi 2018! Kiitos kaikille kävijöille - teitä oli 2296! Kiitos myös kymmenille talkoolaisille ja linnan väelle ikimuistoisesta tapahtumasta!
Ensi viikolla käynnistyy valtakunnallinen reformaatioviikko.
Turussa on runsaasti tapahtumia reformaation merkkivuoden teemaan liittyen, ja
Turun linna on tietysti viikon ohjelmassa mukana Valtapeliä-näyttelyn, näyttelyopastusten
ja Ruhtinasreformaatio-pienoisnäytelmän muodossa.
Reformaatioviikkoon liittyen täällä linnan blogissa julkaistaan
maanantaista alkaen joka päivä viikon ajan yksi näyttelykuraattorin valinta.
Luvassa on tietoa ja tarinoita valikoiduista Valtapeliä – Reformaatio Suomessa
-näyttelyssä nähtävistä esineistä. Näyttelyn kaikki noin 250 esinettä kantavat
kertomuksia luterilaisen reformaation vaikutuksesta maassamme. Näyttelyssä
reformaatiota käsitellään kulttuuria hitaasti muuttavana ilmiönä. Näkökulma
lähtee valtakunnan hallinnon tasolta. Näyttelyssä selviää, miten uskonto ja
politiikka kietoutuivat yhteen Vaasa-suvun kuninkaiden valtapelissä läpi
1500-luvun. Esineet kertovat, miten valtapeli ja reformaatio näkyivät ja
vaikuttivat Turussa ja lähiseudulla tavallisen kansan arjessa ja ympäristössä. Ei
ollut aivan selvää tulisiko Ruotsista lopulta katolinen vai luterilainen maa.
Otetaan jo pieni varaslähtö reformaatioviikkoon shakkipelin muodossa. Kuvan
shakkinappulat on löydetty Turun keskiaikaisen keskustan alueelta, Åbo Akademin
tontilta läheltä tuomiokirkkoa. Strateginen lautapeli shakki oli alkuun
yläluokan peli, mutta se levisi ajan myötä eri yhteiskuntaryhmiin. Shakissa
pelaajan armeija pyrkii voittamaan vastapuolen armeijan. Shakkinappulat on
valittu näyttelyyn kuvastamaan valtapeliä ja sen lopputulosta Ruotsin
valtakunnassa. Voittajien puolelle päätyivät kruunu ja aateli, jotka hyötyivät
reformaatiosta monin tavoin mm. omaisuuttaan ja valtaansa kartuttamalla. Valtapelin tätä
puolta kuvastavat kuningatar ja ritari (nykyshakissa hevonen). Häviäjien
puolelle jäivät kirkko ja luostarilaitos, joita edustaa näyttelyssä piispanhiipan muotoinen
piispa (nykyshakissa lähetti).
Shakkinappulat 1300-1400-luvulta. Vasemmalla kuningatar, takana ritari
(nyk. hevonen) ja etualalla piispa (nyk. lähetti). Löydöt kuuluvat Turun museokeskuksen kokoelmiin.
Shakkinappulat valmisti ja maalasi käsin Janne Aakko. Hieno toteutus, eikö!
Shakkipeli toteutettiin myös toiminnallisena kohteena näyttelyyn.
Projektityöntekijä Janne Aakko keksi mahtavan idean shakista, jossa pelaajat
voisivat valita joukkojensa kokoonpanon itse. Pelin lomassa pelaajat voivat miettiä,
miten historia olisikaan mennyt, jos jokin historian kulkuun vaikuttanut tapahtuma
tai siirto olisi toteutunut eri tavoin. Kuninkaat, kuningattaret, piispat, linnat,
ritarit ja sotilaat ovat valmiina peliin...
Historian käänteet saavat vaihtoehtoisia muotoja tässä shakkipelissä.
Englantilainen Lucy Burrows kauhistuu sisarensa Alexin siirrosta.
Muistutan vielä lopuksi, että näyttelyn oheisohjelmaa järjestetään tänä vuonna vielä
kahtena viikonloppuna.
Näyttelyopastukset:
la 28.10. klo 15
su 29.10. klo 15
la 4.11. klo 15
su 5.11. klo 15
Pienoisnäytelmä Ruhtinasreformaatio:
su 29.10. klo 14.30 ja klo 16
su 5.11. klo 14.30 ja klo 16
Reformaatioviikon ohjelma löytyy kokonaisuudessaan tästä linkistä.
Tällä kertaa Turun Linnan blogissa syvennytään 23.05.–02.06.2017 Turun linnan Nunnakappelissa esiintyneen linnamuusikko Anneliina Koskisen ammatin taustoihin. Anneliina Koskinen on solistisen laulukoulutuksen Sibelius Akatemiassa saanut muusikko. Tällä hetkellä hän kiertää Suomen Kulttuurirahaston myöntämällä puolivuotisella apurahalla linnoissa soittamassa ja laulamassa itse keksimällään ammattinimikkeellä linnamuusikkona, elvyttämässä noin 500 vuotta vanhaa traditiota, että linnoissa on oma palkattu muusikko. Turun linnassa Anneliina nähdään seuraavan kerran Keskiaikapäivässä 01.07.2017. Linnamuusikko palaa Turun linnaan muutamaksi päiväksi vielä loppukesästä 23.–26.08.2017.
Une Jeune Fillette / Jumalast En Erit Taida
Ondas Do Mar De
Vigo
- Varmaan oopperalaulaja siihen aikaan 80-luvulla Sibelius Akatemiassa opiskelevasta laulajasta pyrittiin tekemään, mutta mulla oli jo silloin vähän toinen ajatus siitä mitä elämässäni tekisin. Olin soittanut nokkahuiluja jo 11-vuotiaasta asti ja sitä ennen ja sen aikana vielä viulua. Vanha musiikki soundina jo jotenkin ihastutti, vaikken tiennyt mitään faktoja tai teoreettisia oppeja, mutta tiesin sen renessanssin ja barokin sävyn joka viehätti. Sibelius Akatemian aikoina hakeuduin vielä vanhan musiikin muusikoiden seuraan, vaikka laulajille ei vielä ollut siihen liittyvää koulutusta siihen aikaan, nykyään on. Vaikka valmistuin ihan klassisen laulajan nimikkeellä, niin enimmäkseen olen tehnyt nimenomaan vanhaa musaa.
Sibelius Akatemian aikoinaan Anneliina soitti nokkahuilua laulamisen ohella, mutta jätti viulun pitkäksi aikaa huomiotta, kunnes löysi suolikieliset instrumentit. Näistä hyvänä esimerkkinä on hänen itse rakentamansa rebec, eräänlainen keskiajalla viulua edeltänyt kolmikielinen jousisoitin.
- Tämä rebec on tehty puolipakasteena. Se tuli palikoina jotka oli sinnepäin leikattu ja piti sitten itse siitä jatkaa työstämistä, veistämistä, kaivertamista ja hiomista. Halusin kokeilla miten syntyisi tällainen keskiaikainen soitin itsetehtynä. Kyllähän se syntyi. Ei se ehkä ihan maailman paras ole, mutta ainakin se on omatekemä. Sen takia minulla siihen on erityinen suhde. Tuntuu ettei kukaan muu sitä osaisi soittaa kun kielet elävät omilla ehdoillaan. Olen ainoa joka sen kanssa tulee toimeen.
Anneliinalla on sylissään itse koottu rebec ja vieressä harppu. Kuva: Micke Pettersson.
Anneliina toteaa, että kaikkein hauskinta asiassa oli se, että nykyään rebecejä saa tilattua vaivattomasti esimerkiksi saksalaisesta Thomann-musiikkiliikkeestä. Rebecin ohella Anneliinalla on esillä paljon muitakin vanhan musiikin soittimia, joita hän on onnistunut haalimaan ympäri maailmaa. Ensimmäisellä videolla näkyvä kampiliiraa muistuttava laatikon mallinen soitin on nimeltään Sinfonia, ja sen on rakentanut Peter Talve Virossa. Toisella videolla näkyvä harppu on valmistettu Englannissa, jonka hän teetti ihastuttuaan englantilaisen soitinrakentajan Simon Cappin tuotantoon.
- Suurin osa soittimista, jos haluaa sellaisen hyvin soivan ammattikäyttöön kelpaavan soittimen, täytyy teettää jollakin soitinrakentajalla joka näitä tekee. Kaksoisnokkahuiluni on etsimisen jälkeen löytyneen italialaisen LiVirghi -tehtaan käsityötä. Krumhorn on taas yhden Helsinkiläisen ystävän Jonte Knifin tekemä joka rakentaa myös Knifonium-syntetisaattoreita. Hän on kätevä käsistään ja tehnyt myös cembaloita ja muita soittimia.
Kaksoisnokkahuilun Anneliina on ostanut Italiasta. Kuva: Heili Kolkkanen.
Hyvän soittimen ei aina kuitenkaan tarvitse olla käsityötä ollakseen kaunissointinen tai hyvälaatuinen. Anneliina kertoo hyvänä esimerkkinä renessanssityylisistä nokkahuiluistaan, jotka ovat tehdastuotantoa. Hän näyttää vielä barokkinokkahuiluaan, joka on tehty puoliksi tehdastuotantona ja puoliksi käsin Japanissa, tunnetulla Takeyaman tehtaalla.
- Toki jokainen tykkää aina vähän erilaisesta soinnista. Siihen vaikuttaa niin moni asia, puulaji ja malli esimerkiksi.
Monien soittimien joukosta voi olla vaikeaa löytää sitä yhtä suosikkia. Mieluisimmat soittimet ovat vaihdelleet useasti, ja nytkin Anneliina korostaa valintojensa olevan vain tämän hetken mielipiteitä.
- Tällä hetkellä kaksi joista en osaa sanoa kumpi on lähempänä sydäntä, toinen on kaksoisnokkahuilu. Siinä on jotain siinä sen soundissa ja puhtaudessa mikä hivelee vanhaa nokkahuilistia. Se hämmästys ja ihmetys joka kerta kun voi soittaa kaksiäänisesti, joka ei ole huilistille itsestäänselvyys ollenkaan. Siinäkin aina kestää, että löytää sellaisen kappaleen joka osuu niihin säveliin jotka tuolla on mahdollista soittaa, siinä mielessä se on vähän haastavaa. Sitten toinen on harppu, siinä on ihana ääni ja se on käytännöllinen. Asento jossa sitä soitetaan, ei ole mahdoton sen kanssa laulamiselle. Sinfonia (soitin) vetää ainoastaan pohjaääntä, mutta tämän kanssa on jo mahdollista liikkua laajemmalla alueella. Tämä on monipuolinen vaikka tämä on vielä siinä mielessä varhainen malli jossa ei ole niitä puolisävelaskeleita tai mustia koskettimia kuin ainoastaan yksi. Muista soittimista jotka ei liity tähän ollenkaan, niin tykkään ihan kamalasti mun sähköbassosta. Se on niin suloinen. Se on jotenkin ihanaa kun sopraanona laulaa korkeita ääniä ja sitten pääsee soittamaan oikein murisevaa bassoa.
Linnamuusikko ja sinfonia Turun linnassa.
Kysyessäni musiikin henkilökohtaisesta merkityksestä, Anneliina kertoo asiasta erittäin syväluotaavasti.
- Näyttäisi merkitsevän aika paljon, kun se on tämä urani. Siinä mielessä olen joskus sanonut jotain jopa niin radikaalia, että itse musiikki ei kiinnosta pätkän vertaa, mikä on hirveän kärjistetty väite. Olen tahtonut vähän provosoida, että ihan yhtä paljon kuin kauniit melodiat ja hieno soinnutukset, niin minua on aina myös kiehtonut se viitekehys mistä se musa tulee, se saundimaailma, mikä se milloinkin on ollut. Nämä vanhat soittimet tietynlaisessa rosoisuudessaan kiehtoo, miten tietynlaisessa olopaikassaan se epätäydellisyys kääntyykin tosi täydelliseksi. Ja sitten tietenkin lisäksi mitkä ovat tärkeitä eli tekstit, laulamisen ollessa se mun pääinstrumentti.
- Olin kuullut kotona paljon myös laulua, ja sehän lähtee siitä tekstistä liikkeelle. Se mitä vanhempaa musaa, niin ehkä sitä tärkeämmässä asemassa se teksti oli silloin sen musiikin sävellysaikana. Toki kirkollinen musiikki joka oli vahva keskiajalla, sehän ilman muuta oli tekstipainotteista. Kaikki musiikki vain tuki sitä, että se sanoma menisi eteenpäin, että se kuuluisi paremmin kaikuisassa tilassa, kun sitä vähän hitaammin suustaan päästää. Toisaalta maallisen puolen muusikot olivat uutistoimistoja. Truveerit, trubaduurit ja saksalaiset minnelaulajat, he toivat tarinoita, juoruja ja faktauutisia kylistä, naapurimaista ja kauempaakin ja pukivat ne usein musiikilliseen muotoon.
Anneliina kertoo, että musiikin teoriakin on ollut erilaista keskiajan tienoilla. Esimerkiksi nuoteissa ei koskaan merkitty sävelen kestoa, vain pelkkä korkeus. Runouden rytmitysten ollessa kaikille tuttuja aikansa mukaisesti, nuottien kestot ja rytmit musiikkiin löytyivät usein runojen teksteistä. Viritykset ja sävellajitkin ovat olleet erittäin tärkeässä roolissa oikeanlaisen tunnelman luomisessa
- Ja vielä barokin aikana se tulee ilmi siinä, että esimerkiksi viritysjärjestelmät olivat toisenlaiset, oli sävellajeja jotka soivat hyvin kirkkaasti ja puhtaasti, ja oli sävellajeja jotka soivat korvaan hyvin epävireisesti. Säveltäjät käyttivät niitä tekstin mukaan mikä heille oli annettu sävellettäväksi. Joko kauniisti soivaa puhdasta sävellajia, ja kun tekstissä tuli sydänsuruja tai kun joku kuoli tai sota syttyi, niin säveltäjä moduloi teoksen pahankuuloisen sävellajiin. Niin, että tulee oikea fyysinen yökötys kun sitä kuuntelee ja toivoo, että tämä ristiriita nyt ratkaistaisiin.
Turun linnan Nunnakappelin seinien kaiun kuulee selvästi puhuessa, mutta laulaessa ja soittaessa se korostaa musiikkia ilmiömäisen hienosti. Tämänlaiset tilat varmasti helpottivat musiikin kuuluvuutta aikana, jolloin äänentoistolaitteita ei vielä ollut saatavilla.
Linnamuusikko esiintyy Nunnakappelissa, joka on rakennettu 1400-luvun loppupuolella. Kuva: TMK/Ania Padzik.
- Olen omassa elementissäni tällaisessa tilanteessa, että olen autenttisessa ympäristössä vanhassa linnassa ja pystyn tietyllä tavalla elämään, vähän fantasioimaan sitä maailmaa mikä on ollut silloin, ja kuuntelemaan sitä miten tämä tila vastaa. Kirkossa jos vaikka laulaa yksin ilman säestystä, niin miten holvit tavallaan tekee siihen sen toisen äänen kaiullaan. Se musiikki ei ollut ihan täysin yksiäänistä vaan siinä oli myös se kaiku.
Ympäristöön eläytymisestä puheen ollen, kysyin missä linnan osassa Anneliina haluaisi mieluiten asua, jos elettäisiin vielä aikoja, kun Turun linna oli täynnä elämää ja vanhan ajan loistoa.
- Nuorten herrain kamarissa, siellä olisi tosi jännää! (nauraa) Lähinnä nyt voisi ajatella, että se renessanssiaikainen kerros olisi kivempi kuin keskiaikainen, kun siellä olisi ikkunoita joista näkisi ulos ja siellä oli ehkä vähän muutenkin kehittyneempää kuin siellä keskiaikaisella puolella. Jos ei nyt nuorten herrain kammarissa niin jossain muualla siellä renessanssipuolella.
Nuorten herrain kamarissa on isot ikkunan ulkomuurissa. Kuva: TMK/Ania Padzik.
Turun linnan olemassaolon aikana aina 1280-luvulta tähän päivään, on siellä ehtinyt tapahtua kaikenlaista. Lukuisat tarinat värittävät linnan muureja ja käytäviä. Kysyin mikä monista tarinoista on jäänyt Anneliinalle parhaiten mieleen.
- Olen ollut paljon tekemässä renessanssijuhlia, niin tämä Katariina Jagellonican tänne linnaan tulo, sehän oli valtava spektaakkeli. Hänen seurueensa saapuminen ja miten mukana oli henkilökuntaa, tekstiilejä, koruja, koristeita ja se haarukka (joidenkin lähteiden mukaan Katariina Jagellonica oli ensimmäinen joka toi haarukan Suomeen). Sen haluisin nähdä kun se tänne tuli ja mitä hän tykkäsi, kun Puolaan verrattuna oltiin aika takapajulassa. Sitten se, miten hän laitatti tätä linnaa, on asia jota usein mietin. Mitä hän näki kun hän tuli portista sisään ja millainen tohina täällä oli kun linnaa koitettiin asettaa soveliaaksi hänen majesteetilleen.
Linnamuusikko kiertää kesän aikana myös Hämeen linnassa, Olavinlinnassa Savonlinnassa ja Kastelholmassa Ahvenanmaalla.
- Hämeen linnassa on hyvin samankaltainen sali akustiikaltaan kuin tämä Nunnakappeli, Keskiaikainen kuninkaansali, jossa esiinnyn. Juhannuksen jälkeisellä viikolla olen ennen Turun linnan Keskiaikapäivää vielä esiintymässä Savonlinnan Olavinlinnassa.