Haltiatontuista metsänpeittoon – Ajatuksia Tonttupäivän valmisteluista

Tonttupäivä lähestyy, mutta tapahtuma ei synny tuosta vain. Se vaatii paljon taustatyötä, sillä Tonttupäivää varten pitää käydä neuvotteluja Turun linnan Tonttu-ukon kanssa, pohtia haltiatonttujen vaatetusta, miettiä monipuolista ohjelmaa, suunnitella markkinointia, koluta kokoelmien kätköistä tonttumaisia esineitä ja jopa ideoida metsän rakentamista kokoustilaan. Mikään ei kuitenkaan ole mahdotonta, kun koolla on porukka luovia, innostuneita ja osaavia ihmisiä.

Haltiatontut valtaavat isänpäivän aattona 11.11. Turun linnan jo seitsemättä kertaa. Linnan käytävillä voit törmätä mitä erilaisimpiin haltiatonttuihin askareitaan toimittamassa. Tonttujen houkutteleminen linnaan ei kuitenkaan ole aina helppo juttu. Joskus täällä Turun linnassa on ihan kriisi, tonttukriisi. Saammeko Turun linnan Tonttu-ukkoa houkuteltua paikan päälle? Tonttu-ukko on tottunut kulkemaan linnan holvien alla omissa oloissaan ja tapahtumapäivänä käy aikamoinen vilske. Tonttupäivää vietetään kuitenkin Tonttu-ukon kunniaksi, joten pitäähän päähenkilön olla paikalla. Turun linnan Tonttu-ukkoa ehkä jopa hieman hivelee se suuri kunnia ja huomio, jota hän tapahtumassa saa osakseen. Helppo ei tapahtumapäivä Tonttu-ukolle kuitenkaan ole, sillä vastuuntuntoisena olentona hän haluaa tavata kaikki museokävijät ja se tarkoittaa kokonaista päivää ilman taukoja.

 Bryggman-sali muuntuu vaikka Haltiametsäksi. Pystytyspuuhissa Suski. Haltiatonttujakin on jo selvästi paikalla...

Tapahtuman kunniaksi linnaan saapuu myös muita haltiatonttuja, joiden värväämiseen on käytettävä erilaisia keinoja. Mielelläänhän moni toki tulee, Tonttupäivänä kun on aina paljon iloisia museokävijöitä kohdattavana. Konservaattoritonttu, kotitonttu, saunatonttu ja tallitonttu ovat olleet mukana aiemminkin ja kehuneet kovin tapahtumaa. Tästä hauskuudesta ei halunnut jäädä paitsi käsityötonttukaan, joka innokkaana tarjoutui avuksi Tonttupäivään. Hänellä vaan oli pula sopivasta vaatetuksesta. Onneksi linnan pukuhuollossa on ammattitaitoista väkeä töissä ja sopivat pukimet löytyivätkin helposti. Käsityötonttu ei osaa hetkeäkään olla toimettomana, joten päänsä ympärille hän aikoo kieputtaa kaulahuivin, jota on hyvä taukoamatta neuloa.

Haltiatontuille tuottaa toisinaan päänvaivaa tapahtuman pukukoodi. Haltiatonttujen garderobi on toki laaja, ovathan he nähneet monien tyylien vaihtuvan vuosien varrella. He ovat koonneet muotivillityksistä ne eniten itseään miellyttävät asiat ja muokanneet niitä hieman tonttumaisemmiksi. Haltiatontut kuitenkin joskus pohtivat, että ovatko he pukeutuneet sellaisiin vaateparsiin, joista museovieraat heidät haltiatontuiksi tunnistavat. Joulutontuilla taitaa olla helpompaa, he tuumivat, sillä heidät tunnistaa aina punaisista nutuista ja tonttulakeista. Haltiatonttujen tunnistusta helpottaa heidän työvälineensä ja muut attribuutit, joita he kanniskelevat mukanaan.

Linnaan on saatu houkuteltua myös hieman kärttyinen haltiatonttu, joka ei ole aiemmin osallistunut Tonttupäivään. Tällä tontulla on usein kovasti kiireitä, mutta pohjimmiltaan hän lempeä ja hyväsydäminen. Kärttyisyyden hän näyttää museokävijöille vain, jos he menevät koskemaan museoesineisiin, sillä sellaista käytöstä tonttu ei siedä. Tonttu kirjaakin kaikenlaisen huonon käytöksen pieneen vihkoonsa.

Haltiat ovat näkymättömiä, mutta halutessaan ne saattavat näyttäytyä ihmisille. Onneksi Tonttupäivänä kaikki linnaan vierailulle tulleet haltiatontut ovat luvanneet olla näkyväisiä, ja Turun linnan Tonttu-ukkokin on kääntänyt lakkinsa nurin.

Haltiametsätöissä on mukana myös tutkija Bengt. Metsäneläimiä on saatu tapahtumaan lainaan Biologisesta museosta.

Suomalaisille metsä on aina ollut monella tavalla tärkeä paikka ja sen vuoksi Tonttupäivään on haluttu tänä vuonna lisätä ripaus kansanperinnettä Haltiametsän muodossa. Turun linnaan loihditaan pieni palanen metsää, jossa pääsee ihastelemaan talvisen luonnon tunnelmaa ja kuulemaan metsään liittyvistä uskomuksista. Luonnossa on uskottu elävän monenlaista väkeä, yliluonnollista voimaa, jota ajateltiin olevan elollisissa olennoissa ja elottomissa kappaleissa. Väkeä ei kannattanut suututtaa, sillä silloin saattoi saada niiden vihat ylleen. Varomaton kulkija saattoi joutua myös metsänpeittoon, jos ei osannut käyttäytyä metsässä oikeaoppisesti. Tonttupäivänä Haltiametsä on taianomainen paikka, jossa voi viettää hetken metsässä tunnelmoiden ja sen asukkaita katsellen. Kannattaa siis suunnata lauantaina Turun linnaan.

Tapahtuman koko ohjelma on luettavissa tapahtumakalenterista.

Susanna Lahtinen

Tutkija (ma.)

Pois valittuja esineitä

Valmista näyttelyä voisi verrata jäävuoren huippuun. Se on kävijöille ja kokijoille näkyvä osa näyttelyn eteen tehdystä työstä. Keskeinen osa näyttelysuunnittelua on valintojen tekeminen. Näyttelyn aihe ja näkökulma rajataan harkitusti, ja valituilla esineillä on perusteltu paikkansa juuri kyseisessä näyttelyssä. Valitseminen tarkoittaa myös pois valitsemista. Näyttelyä varten kartoitetaan yleensä enemmän esineitä kuin mitä esille lopulta tulee. Merkityksellisiä ja kiinnostavia esineitä jää matkan varrella pois monista eri syistä. Tänään näyttelykuraattorin valintoina nähdään esineitä, joita Valtapeliä-näyttelyssä ei nähdä.

Näyttelysuunnittelussa kuraattorin tehtävänä on ajatella kokonaisuutta. Miten näyttelyn tarina hahmottuu ja millä tavalla esineet sijoitellaan. Osa esineistä on näyttelyn tähtiä ja niillä on näyttelyn tarinassa suurempi rooli, esineet voivat saada toisistaan tehoa pareina, ryhminä tai vastakohtina. On myös mietittävä, millaista tunnelmaa näyttelyllä halutaan viestiä. Pienet yksityiskohdat ja isot linjat ja kaikki siltä väliltä on järjestettävä toimivaksi kokonaisuudeksi näyttelytilaan. Suunnitelmaa täytyy rakentaa ja miettiä myös kolmiulotteisesti: miten vitriinit sijoitellaan tilaan, millaisia näkymiä ja toisaalta katveita tilaan halutaan, miten esineet sijoitellaan vitriineihin, millä tavalla tekstit, kuvat, äänet, videot ja muu sisältö toteutetaan. Miten kävijöiden ja ryhmien halutaan tilassa liikkuvan. Lisäksi suunnitteluun vaikuttavat mm. esineiden materiaalit. Konservaattoreiden kanssa on punnittava erilaisia valaistus- tai kosteusolosuhteita tarvitsevien esineiden sijoittelua. Kokonaisuuden toteutumiseen vaikuttavat myös käytettävissä olevat vitriinit, tekniikka ja muut tarvikkeet. Muun muassa tällaista taustaa vasten jokainen esine käy valintakierroksella ehkä useitakin kertoja.

Valtapeliä-näyttelyssä on nähtävänä noin 250 esinettä. Noin määrä siksi, etten ole tarkasti laskenut ihan kaikkia arkeologisia löytöjä. Näyttelystä pois jätettyjen esineiden määrästä ei ole tallella tarkkaa dokumentaatiota, mutta esinelistojen ja ideoiden aiempia versioita selailemalla sain laskettua ainakin kolmisen kymmentä esinettä tai asiakirjaa, jotka olen valinnut jättää näyttelystä pois. Osa on karsiutunut helposti jo alkuvaiheessa, toiset ovat olleet mukana ehkä-sarakkeessa ja jokunen esine hyvin pitkällekin suunnittelussa. Ehkäpä jokin seuraavista pois valituista esineistä valitaan johonkin toiseen näyttelyyn?

Graduale-laulukirjan lehti

Näyttelyn yksi osio käsittelee reformaation vaikutusta kirkolliseen musiikkiin. Tämä katolisessa jumalanpalveluksessa käytetty suurikokoinen graduale-laulukirjan lehti on 1400–1500-lukujen taitteesta. Se sisältää osan messusta, joka todennäköisesti oli käytössä sellaisina pyhimysten juhlapäivinä, joille ei ollut omaa nimikkomessua. Laulukirjan lehti on todennäköisesti kopioitu Italiassa. Toisella puolella on lahjoituksesta kertova merkintä ”Gåva till Åbo Hist. Museum av Doktor Jünkelmann, München”.

Miksi laulukirjan lehti jäi pois näyttelystä, vaikka sen sisältö selvitettiin ja sen alkuperästäkin on tietoa? Kirkolliseen musiikkiin liittyvässä vitriinissä on useita esineitä, joten halusin tiivistää sisältöä. Näyttelyssä ei tarvitse olla esillä kaikkea, mikä aiheeseen liittyy. Gradualen lehti on myös hyvin suuri, 60 x 40 cm, joten sen asettelu mitoiltaan tarkentuneeseen 50 cm syvään vitriiniin olisi ollut hankalaa. Tämän lehden sijasta näyttelyssä on nähtävänä upea, mahdollisesti Naantalin luostarissa kopioitu antiphonaurium-laulukirjan sivu, joka on reformaation jälkeen tarpeettomana kierrätetty tilikirjan kansiksi. 

Arkut Pyhän Hengen kirkosta

Arkut ja niihin liittyvä taustatarina olisi sopinut Valtapeliä-näyttelyyn monestakin näkökulmasta. Arkut ovat peräisin Pyhän Hengen kirkosta, jota alettiin rakentaa suomenkielisen seurakunnan käyttöön vuonna 1588 kuningas Juhana III:n käskystä. Juhana ei enää kuningaskaudellaan palannut Turkuun, mutta hän oli kiinnostunut kaupungin kehittämisestä ja määräsi toteutettavaksi muutamia kirkollisia rakennushankkeita. Aninkaisten kortteliin rakenteilla ollut Pyhän Hengen kirkko paloi keskeneräisenä, ja 1600-luvun puolivälissä se purettiin. Kaupunkilaisia haudattiin kirkkoon vielä tulipalon jälkeenkin. Kirkon arkeologisissa tutkimuksissa on löydetty yli 600 vainajaa, jotka haudattiin uudelleen kirkon raunioihin rakennettuun Pyhän Hengen kappeliin. Museon kokoelmiin on talletettu kolme arkkua. 

Painiskelin näiden arkkujen kanssa kauan ja pidin ne mukana suunnitelmissa pitkään, mutta lopulta ne oli valittava esinekokonaisuudesta pois. Näyttelytila on rajallinen ja tarvittavan tilan piirtäminen arkuille ei olisi onnistunut ilman työlästä vitriinien uudelleen miettimistä, ja ehkä joidenkin toisten esineiden jättämistä pois. Arkut ovat olleet näytteillä useita kertoja, joten tämäkin vaikutti ratkaisuun. Arkkujen kohtalona oli siis tällä kertaa jäädä esinevaraston hyllylle.

Apostolilusikka
Myös apostolilusikka oli aika pitkään mukana esinelistalla. Tällaisia lusikoita alettiin pohjoisessa Euroopassa antaa vastasyntyneille lapsille lahjaksi 1400-luvun lopulla. Lusikoiden suosio väheni 1600-luvun lopulla ja niille main osuu myös tämä Turusta Hämeenkadun alueen tutkimuksista löydetty lusikka. Valtapeliä-näyttelyn suunnitelmissa lusikalle ei tuntunut löytyvän sopivaa paikkaa ja se painui projektin edetessä yhä enemmän taka-alalle, kunnes valitsin sen pois.
 

Samettinen kasukka Turun linnan kirkosta

Näyttelyssä nähtävästä, linnan kirkossa käytetystä kasukasta kirjoitin eilen. Kokoelmissa on kolme kasukkaa ja alun perin ajatuksena oli laittaa esille ne kaikki. Kasukoiden konservointi osoittautui kuitenkin niin työlääksi, että tekstiilikonservaattorin toiveesta eniten konservointia vaatinut kasukka jätettiin näyttelystä pois. Esineen kunto onkin yksi tekijä, joka voi vaikuttaa siihen, ettei esinettä voida laittaa esille. Konservointiin ei ehkä ole riittävästi aikaa tai esine ei kestäisi liikuttelua ja esillepanoa. Pitkäkestoisempien näyttelyiden kohdalla pohditaan myös aina valon vaikutusta esimerkiksi tekstiilien väreihin. Näyttelystä jätettiin esineiden kunnon vuoksi pois myös joitakin arkeologisia löytöjä.

Valtapeliä-näyttelyssä ei siis nähdä yllä kuvattuja esineitä. Jokaisen esineen kohdalla on hieman erilainen syy, miksi ne valittiin pois lopullisesta kokoonpanosta. Samoista esineistä saisi luotua monenlaisia erilaisia näyttelyitä valintaperusteista ja näkökulmista riippuen. Se onkin tässä työssä parasta!


Päivi Lönnberg
Näyttelykuraattori

Kuvat
Raakkel Närhi, Mikko Kyynäräinen, Otto Holmborg ja Päivi Lönnberg / TMK

Äänessä linnan kesäoppaat

Tänäkin vuonna Turun linna työllistää kiireisellä kesäkaudella taitavia ja hurmaavia kesäoppaita. Moni heistä opiskelee yliopistossa museoalaan liittyviä tieteitä. Osalle linna on tuttu työpaikka aikaisemmiltakin vuosilta, osalle tämä kesä on ensimmäinen. Kierrosten vetämisen lisäksi kesäoppaat ovat mukana monissa linnan järjestämissä tapahtumissa, kuten Turun linnan Keskiaikapäivässä ja Turun linnan Turnajaisissa.

Linnan oppaita kesällä 2017. Ylärivissä: Ida Degerlund, Antti Solin, Mikko Myllyntausta, Terhi Katajamäki, Jenny Åkerberg ja Jaakko Mäkinen. Alarivissä: Cecilia Gustafsson, Liisa Lalu, Annika Lindén ja Senja Evesti.

Mutta minkälaista on olla Turun linnassa oppaana? Tässä blogikirjoituksessa tutustumme muutamiin linnan oppaisiin hieman paremmin.

Annika Lindén haki aikoinaan Turun linnaan kesähaun kautta. Eräs hänen tuttunsa, joka oli jo aiemmin töissä linnalla, vinkkasi että hän sopisi tämänlaiseen työhön.

-       - Tämä on jo minun seitsemäs vuoteni Turun linnalla. Ensimmäisenä vuotena kun olin täällä, vietettiin juuri Turun kulttuuripääkaupunkivuotta. Se oli hyvinkin kiireinen vuosi, todellinen tulikaste.

Eri vuosia oppaana on Annikan mukaan vaikea vertailla keskenään, koska jo jokainen kierros on erilainen.

-     - Joka vuosi tulee uusia näyttelyitä, ja aina tulee lisää opittavaa. On aina uusia juttuja, joita pääsee kertomaan ja itsekin tutustumaan uusiin asioihin. Tätä pidän oppaan työssä todella mielenkiintoisena asiana. Myös jokaisella kierroksella on uusia, täysin erilaisia ihmisiä.

Antti Solin on ollut oppaana viimeksi 2015, ja nyt hän on toista vuotta Turun linnassa.

-       - Viime vuosi jäi väliin, kun loikkasin vuodeksi Roomaan opiskelemaan. Ikävöin vanhoja muureja ja raunioita, ja niin päätin palata tänne Turun linnalle. Olin kokeillut museoalan työtä aikaisemminkin ja koen opastamisen omaksi jutukseni. Turun linnan tiesin totta kai suosituksi ja ahkerasti vierailluksi museoksi, joten ajattelin myös että se olisi komeannäköinen etappi omalla oppaan urallani.

Kesän odotusten suhteen Antti on hyvin innoissaan.

-       - Toivon, että saan pitää monenlaisia opastuksia monenlaisille ryhmille eri kielillä, pikkuritarikierrokset ovat kaikkein antoisimpia. Ne ovat aina sellaista vuoristorataa. Lasten kanssa on aina yllätys mitä tapahtuu.

Taidehistoriaa ja museologiaa opiskeleva Cecilia Gustafsson toimii nyt linnan kesäoppaana neljättä kertaa. 

-         - Avoimen haun kautta hain oppaaksi ja olen nyt neljättä kesää täällä. Odotan, että tämäkin kesä olisi yhtä hyvä kuin edelliset kesät. Siksi minä aina palaan tänne Turun linnaan takaisin. Työ tarjoaa paljon mukavia kokemuksia. Omia highlightejani ovat asiakkaat ja mukavat työkaverit.

Opastettuja kierroksia Turun linnassa järjestetään pääosin suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi. Haastateltavana on mukana myös venäjänkielinen opas Selena Frosti, joka aloitti linnassa viime helmikuussa.

- Valmistuin matkaoppaaksi viime syksynä. Halusin tutustua Turun linnaan, joten tulin tänne ensin valvojaksi ja pääsin siitä oppaaksi. Tähän mennessä minulla on ollut työstäni erittäin hyviä kokemuksia. Linna on hieno työpaikka, tämä on upea ympäristö ja asiakkaat ja henkilökunta ovat erittäin mukavia. Voin sanoa pelkästään hyvää! Toivon, että saisimme kesälle mahdollisimman paljon kävijöitä.

Loppukevennykseksi kysyin kaikilta haastatelluilta oppailta, mikä olisi heidän keskiaikainen ammattinsa, jos he itse saisivat valita. Vastaukset olivat mukavan vaihtelevia ja yllättäviä.

Annika: Kirjuri. Se oli niitä harvoja henkilöitä, joilla oli luku- ja kirjoitustaitoa. Olen sen verran kirjaihmisiä itsekin, että näkisin akateemisemman uran itselläni keskiajallakin.

Antti: Drabantti. Se tarkoittaa kuninkaan henkivartijasotilasta. Täällä Turun linnassa voisin olla vaikkapa Juhana-herttuan henkivartijasotilas. Se olisi ihan hieno keskiaikainen tai 1500-luvun renessanssi-ammatti. Drabanttia ei pidä sekoittaa Trabantiin, ne ovat itäsaksalaisia autoja!

Cecilia: Tämä on aikamoinen klisee, mutta minä voisin haluta jonkun herttuan kanssa naimisiin. Tulisin jostain hienosta perheestä, asustelisin linnoissa ja matkustelisin ympäri Eurooppaa. Elämä olisi sellaista talouden ylläpitoa ja muiden kritisointia (nauraa).

Selena: Olisin sotilas. Oikein miekalla varustettu ratsusotilas.

Teksti ja kuvat:
Eero Heikkilä, harjoittelija HUMAK

Linnamuusikko herättää keskiajan eloon

Tällä kertaa Turun Linnan blogissa syvennytään 23.05.–02.06.2017 Turun linnan Nunnakappelissa esiintyneen linnamuusikko Anneliina Koskisen ammatin taustoihin. Anneliina Koskinen on solistisen laulukoulutuksen Sibelius Akatemiassa saanut muusikko. Tällä hetkellä hän kiertää Suomen Kulttuurirahaston myöntämällä puolivuotisella apurahalla linnoissa soittamassa ja laulamassa itse keksimällään ammattinimikkeellä linnamuusikkona, elvyttämässä noin 500 vuotta vanhaa traditiota, että linnoissa on oma palkattu muusikko. Turun linnassa Anneliina nähdään seuraavan kerran Keskiaikapäivässä 01.07.2017. Linnamuusikko palaa Turun linnaan muutamaksi päiväksi vielä loppukesästä 23.–26.08.2017.

Une Jeune Fillette / Jumalast En Erit Taida

Ondas Do Mar De Vigo

-    Varmaan oopperalaulaja siihen aikaan 80-luvulla Sibelius Akatemiassa opiskelevasta laulajasta pyrittiin tekemään, mutta mulla oli jo silloin vähän toinen ajatus siitä mitä elämässäni tekisin. Olin soittanut nokkahuiluja jo 11-vuotiaasta asti ja sitä ennen ja sen aikana vielä viulua. Vanha musiikki soundina jo jotenkin ihastutti, vaikken tiennyt mitään faktoja tai teoreettisia oppeja, mutta tiesin sen renessanssin ja barokin sävyn joka viehätti. Sibelius Akatemian aikoina hakeuduin vielä vanhan musiikin muusikoiden seuraan, vaikka laulajille ei vielä ollut siihen liittyvää koulutusta siihen aikaan, nykyään on. Vaikka valmistuin ihan klassisen laulajan nimikkeellä, niin enimmäkseen olen tehnyt nimenomaan vanhaa musaa.

Sibelius Akatemian aikoinaan Anneliina soitti nokkahuilua laulamisen ohella, mutta jätti viulun pitkäksi aikaa huomiotta, kunnes löysi suolikieliset instrumentit. Näistä hyvänä esimerkkinä on hänen itse rakentamansa rebec, eräänlainen keskiajalla viulua edeltänyt kolmikielinen jousisoitin.

-    Tämä rebec on tehty puolipakasteena. Se tuli palikoina jotka oli sinnepäin leikattu ja piti sitten itse siitä jatkaa työstämistä, veistämistä, kaivertamista ja hiomista. Halusin kokeilla miten syntyisi tällainen keskiaikainen soitin itsetehtynä. Kyllähän se syntyi. Ei se ehkä ihan maailman paras ole, mutta ainakin se on omatekemä. Sen takia minulla siihen on erityinen suhde. Tuntuu ettei kukaan muu sitä osaisi soittaa kun kielet elävät omilla ehdoillaan. Olen ainoa joka sen kanssa tulee toimeen.

Anneliinalla on sylissään itse koottu rebec ja vieressä harppu. Kuva: Micke Pettersson.

Anneliina toteaa, että kaikkein hauskinta asiassa oli se, että nykyään rebecejä saa tilattua vaivattomasti esimerkiksi saksalaisesta Thomann-musiikkiliikkeestä. Rebecin ohella Anneliinalla on esillä paljon muitakin vanhan musiikin soittimia, joita hän on onnistunut haalimaan ympäri maailmaa. Ensimmäisellä videolla näkyvä kampiliiraa muistuttava laatikon mallinen soitin on nimeltään Sinfonia, ja sen on rakentanut Peter Talve Virossa. Toisella videolla näkyvä harppu on valmistettu Englannissa, jonka hän teetti ihastuttuaan englantilaisen soitinrakentajan Simon Cappin tuotantoon.

-    Suurin osa soittimista, jos haluaa sellaisen hyvin soivan ammattikäyttöön kelpaavan soittimen, täytyy teettää jollakin soitinrakentajalla joka näitä tekee. Kaksoisnokkahuiluni on etsimisen jälkeen löytyneen italialaisen LiVirghi -tehtaan käsityötä. Krumhorn on taas yhden Helsinkiläisen ystävän Jonte Knifin tekemä joka rakentaa myös Knifonium-syntetisaattoreita. Hän on kätevä käsistään ja tehnyt myös cembaloita ja muita soittimia. 

Kaksoisnokkahuilun Anneliina on ostanut Italiasta. Kuva: Heili Kolkkanen.

Hyvän soittimen ei aina kuitenkaan tarvitse olla käsityötä ollakseen kaunissointinen tai hyvälaatuinen. Anneliina kertoo hyvänä esimerkkinä renessanssityylisistä nokkahuiluistaan, jotka ovat tehdastuotantoa. Hän näyttää vielä barokkinokkahuiluaan, joka on tehty puoliksi tehdastuotantona ja puoliksi käsin Japanissa, tunnetulla Takeyaman tehtaalla.

-    Toki jokainen tykkää aina vähän erilaisesta soinnista. Siihen vaikuttaa niin moni asia, puulaji ja malli esimerkiksi.

Monien soittimien joukosta voi olla vaikeaa löytää sitä yhtä suosikkia. Mieluisimmat soittimet ovat vaihdelleet useasti, ja nytkin Anneliina korostaa valintojensa olevan vain tämän hetken mielipiteitä.

-    Tällä hetkellä kaksi joista en osaa sanoa kumpi on lähempänä sydäntä, toinen on kaksoisnokkahuilu. Siinä on jotain siinä sen soundissa ja puhtaudessa mikä hivelee vanhaa nokkahuilistia. Se hämmästys ja ihmetys joka kerta kun voi soittaa kaksiäänisesti, joka ei ole huilistille itsestäänselvyys ollenkaan. Siinäkin aina kestää, että löytää sellaisen kappaleen joka osuu niihin säveliin jotka tuolla on mahdollista soittaa, siinä mielessä se on vähän haastavaa. Sitten toinen on harppu, siinä on ihana ääni ja se on käytännöllinen. Asento jossa sitä soitetaan, ei ole mahdoton sen kanssa laulamiselle. Sinfonia (soitin) vetää ainoastaan pohjaääntä, mutta tämän kanssa on jo mahdollista liikkua laajemmalla alueella. Tämä on monipuolinen vaikka tämä on vielä siinä mielessä varhainen malli jossa ei ole niitä puolisävelaskeleita tai mustia koskettimia kuin ainoastaan yksi. Muista soittimista jotka ei liity tähän ollenkaan, niin tykkään ihan kamalasti mun sähköbassosta. Se on niin suloinen. Se on jotenkin ihanaa kun sopraanona laulaa korkeita ääniä ja sitten pääsee soittamaan oikein murisevaa bassoa.

Linnamuusikko ja sinfonia Turun linnassa.

Kysyessäni musiikin henkilökohtaisesta merkityksestä, Anneliina kertoo asiasta erittäin syväluotaavasti.

-    Näyttäisi merkitsevän aika paljon, kun se on tämä urani. Siinä mielessä olen joskus sanonut jotain jopa niin radikaalia, että itse musiikki ei kiinnosta pätkän vertaa, mikä on hirveän kärjistetty väite. Olen tahtonut vähän provosoida, että ihan yhtä paljon kuin kauniit melodiat ja hieno soinnutukset, niin minua on aina myös kiehtonut se viitekehys mistä se musa tulee, se saundimaailma, mikä se milloinkin on ollut. Nämä vanhat soittimet tietynlaisessa rosoisuudessaan kiehtoo, miten tietynlaisessa olopaikassaan se epätäydellisyys kääntyykin tosi täydelliseksi. Ja sitten tietenkin lisäksi mitkä ovat tärkeitä eli tekstit, laulamisen ollessa se mun pääinstrumentti.

-    Olin kuullut kotona paljon myös laulua, ja sehän lähtee siitä tekstistä liikkeelle. Se mitä vanhempaa musaa, niin ehkä sitä tärkeämmässä asemassa se teksti oli silloin sen musiikin sävellysaikana. Toki kirkollinen musiikki joka oli vahva keskiajalla, sehän ilman muuta oli tekstipainotteista. Kaikki musiikki vain tuki sitä, että se sanoma menisi eteenpäin, että se kuuluisi paremmin kaikuisassa tilassa, kun sitä vähän hitaammin suustaan päästää. Toisaalta maallisen puolen muusikot olivat uutistoimistoja. Truveerit, trubaduurit ja saksalaiset minnelaulajat, he toivat tarinoita, juoruja ja faktauutisia kylistä, naapurimaista ja kauempaakin ja pukivat ne usein musiikilliseen muotoon.

Anneliina kertoo, että musiikin teoriakin on ollut erilaista keskiajan tienoilla. Esimerkiksi nuoteissa ei koskaan merkitty sävelen kestoa, vain pelkkä korkeus. Runouden rytmitysten ollessa kaikille tuttuja aikansa mukaisesti, nuottien kestot ja rytmit musiikkiin löytyivät usein runojen teksteistä. Viritykset ja sävellajitkin ovat olleet erittäin tärkeässä roolissa oikeanlaisen tunnelman luomisessa

-    Ja vielä barokin aikana se tulee ilmi siinä, että esimerkiksi viritysjärjestelmät olivat toisenlaiset, oli sävellajeja jotka soivat hyvin kirkkaasti ja puhtaasti, ja oli sävellajeja jotka soivat korvaan hyvin epävireisesti. Säveltäjät käyttivät niitä tekstin mukaan mikä heille oli annettu sävellettäväksi. Joko kauniisti soivaa puhdasta sävellajia, ja kun tekstissä tuli sydänsuruja tai kun joku kuoli tai sota syttyi, niin säveltäjä moduloi teoksen pahankuuloisen sävellajiin. Niin, että tulee oikea fyysinen yökötys kun sitä kuuntelee ja toivoo, että tämä ristiriita nyt ratkaistaisiin.

Turun linnan Nunnakappelin seinien kaiun kuulee selvästi puhuessa, mutta laulaessa ja soittaessa se korostaa musiikkia ilmiömäisen hienosti. Tämänlaiset tilat varmasti helpottivat musiikin kuuluvuutta aikana, jolloin äänentoistolaitteita ei vielä ollut saatavilla.

Linnamuusikko esiintyy Nunnakappelissa, joka on rakennettu 1400-luvun loppupuolella. Kuva: TMK/Ania Padzik.

 -    Olen omassa elementissäni tällaisessa tilanteessa, että olen autenttisessa ympäristössä vanhassa linnassa ja pystyn tietyllä tavalla elämään, vähän fantasioimaan sitä maailmaa mikä on ollut silloin, ja kuuntelemaan sitä miten tämä tila vastaa. Kirkossa jos vaikka laulaa yksin ilman säestystä, niin miten holvit tavallaan tekee siihen sen toisen äänen kaiullaan. Se musiikki ei ollut ihan täysin yksiäänistä vaan siinä oli myös se kaiku.

Ympäristöön eläytymisestä puheen ollen, kysyin missä linnan osassa Anneliina haluaisi mieluiten asua, jos elettäisiin vielä aikoja, kun Turun linna oli täynnä elämää ja vanhan ajan loistoa.

-    Nuorten herrain kamarissa, siellä olisi tosi jännää! (nauraa) Lähinnä nyt voisi ajatella, että se renessanssiaikainen kerros olisi kivempi kuin keskiaikainen, kun siellä olisi ikkunoita joista näkisi ulos ja siellä oli ehkä vähän muutenkin kehittyneempää kuin siellä keskiaikaisella puolella. Jos ei nyt nuorten herrain kammarissa niin jossain muualla siellä renessanssipuolella.

Nuorten herrain kamarissa on isot ikkunan ulkomuurissa. Kuva: TMK/Ania Padzik.

Turun linnan olemassaolon aikana aina 1280-luvulta tähän päivään, on siellä ehtinyt tapahtua kaikenlaista. Lukuisat tarinat värittävät linnan muureja ja käytäviä. Kysyin mikä monista tarinoista on jäänyt Anneliinalle parhaiten mieleen.

-    Olen ollut paljon tekemässä renessanssijuhlia, niin tämä Katariina Jagellonican tänne linnaan tulo, sehän oli valtava spektaakkeli. Hänen seurueensa saapuminen ja miten mukana oli henkilökuntaa, tekstiilejä, koruja, koristeita ja se haarukka (joidenkin lähteiden mukaan Katariina Jagellonica oli ensimmäinen joka toi haarukan Suomeen). Sen haluisin nähdä kun se tänne tuli ja mitä hän tykkäsi, kun Puolaan verrattuna oltiin aika takapajulassa. Sitten se, miten hän laitatti tätä linnaa, on asia jota usein mietin. Mitä hän näki kun hän tuli portista sisään ja millainen tohina täällä oli kun linnaa koitettiin asettaa soveliaaksi hänen majesteetilleen.

Linnamuusikko kiertää kesän aikana myös Hämeen linnassa, Olavinlinnassa Savonlinnassa ja Kastelholmassa Ahvenanmaalla.
-    Hämeen linnassa on hyvin samankaltainen sali akustiikaltaan kuin tämä Nunnakappeli,  Keskiaikainen kuninkaansali, jossa esiinnyn. Juhannuksen jälkeisellä viikolla olen ennen Turun linnan Keskiaikapäivää vielä esiintymässä Savonlinnan Olavinlinnassa. 

Anneliinan löytää myös netistä, osoitteesta www.anneliinakoskinen.com.

Teksti: Eero Heikkilä
Kuvat: Kuvaajatiedot kuvan yhteydessä.