Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tapahtumat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tapahtumat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Ritaripäivien tunnelmia

Loppiaisviikonloppuna linnassa vietettiin jälleen perinteisiä Ritaripäiviä. Ohjelmassa oli kohtaamisia historian elävöittäjien kanssa, tutkijoiden tietovartteja ja puuhaa pajassa. Nähtävää ja koettavaa riitti helposti useammaksi tunniksi. Museoväen mieltä lämmittivät kovasti havainnot lapsista, joita aikuisten oli vaikea saada lähtemään kotiin...
Linnamuusikko Anneliina Koskinen soitti ja lauloi Kuningattaren salissa. Vanhan musiikin instrumentit, kuten harppu ja sinfonia, soivat tilassa upeasti!

 Elävöittäjät ylläpitävät vanhoja käsityötaitoja. Näin syntyy kenkä nahasta.
Taitavan oppaan kanssa on mukava sukeltaa linnan vaiheisiin. Tässä tutkitaan Portinvartijan kamarin maalauksia. 

Kierroksen varrella kohdattiin salaperäinen alkemisti, joka kertoi taikakeinoista ja yllytti lapsia nappaamaan voimaa sian kallosta.

Tämän vuoden uutuutena ohjelmassa olivat tietovartit. Tutkija Bengt Selin kertoi pyhimysveistoksista. Tiesitkös, että hulluilla koirillakin on oma suojeluspyhimyksensä? 

Katariina Jagellonican puvuista, asusteista ja koruista kertoi Nina Manninen. Maahan asti ulottuva huntu, arvokkaat kankaat ja kulta- ja helmikirjailut kuuluivat prinsessojen garderoobiin renessanssiaikana. 

Piparkakkumestari Petrus esitteli koristeellisten piparkakkujen valmistusmenetelmää. Taikinan painelu ja irrottaminen muotista vaatii oikean tekniikan.

Pajassa tutustuttiin arkkitehtuuriin valmistamalla tikuista siltoja.

Tunnelma ja lämpötila olivat korkealla Ritarisalissa, jossa sai sovittaa varusteita ja pukuja.

Näin käynnistyi linnan vuosi 2018! Kiitos kaikille kävijöille - teitä oli 2296! Kiitos myös kymmenille talkoolaisille ja linnan väelle ikimuistoisesta tapahtumasta!

Kuvat: TMK/Päivi Lönnberg

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Turun linna hohtaa itsenäisyyden väreissä

Suomi 100 -juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään, jota juhlitaan tänä vuonna kahtena päivänä. Juhlan kunniaksi on kannustettu valaisemaan keskeisiä kohteita sinivalkoisin valoin. Valotaiteilija Kari Kola on tarttunut haasteeseen todella isossa mittakaavassa,  ja hänen luomastaan Luminous Finland 100 -valotaideteoskokonaisuudesta on putkahdellut kuvia uutisissa ja somessa jo viikon ajan eri paikkakunnilta. Kolan teoskokonaisuus huipentuu Turun linnassa ja linnan puistossa 5.-6.12. Luvassa on ainutlaatuinen koko linnan ja linnan puiston valaiseva valotaideteos, jota kannattaa tulla katsomaan ja kokemaan kauempaakin! 
Turun linnan sisäpihojen ja linnan muurien lukuisat ikkunat tulevat hohtamaan sini-valkoisissa sävyissä kahtena päivänä 5.-6.12. Valot alkavat näkyä päivän hämärtyessä ja auringon laskiessa. Valot ovat päällä klo 24 asti molempina päivinä. Teokseen tutustutaan ulkona kulkemalla linnan sisäpihojen kautta linnan puistoon.

Itsenäisyyspäivänä 6.12. teosta täydentää useita eri taidemuotoja yhdistävä Suomen luonto -teos linnan sisäpihalla ja puistossa kello 17–22. Teoksessa on mukana yhteensä noin 130 sirkustaitelijaa, tanssijaa, ilma-akrobaattia ja kuorolaista. Kuusituntinen, kameleonttimainen ja eri taidemuotoja yhdistävä teos tulee olemaan elämys, joka hakee varmasti vertaistaan. Esittävän taiteen kokonaisuuden on suunnitellut turkulainen sirkustaitelija, SirkusUnionin taiteellinen johtaja Antti Kulmala. 

Valoteoksen rakentaminen alkoi linnassa perjantaina. Teoksen toteuttaminen museotiloihin on vaatinut paljon työtunteja ja suunnittelua jo ennen varsinaista rakentamista. Ikkunoille ja ulos puistoon tulee noin 600 lamppua. Sähköjohtoa tarvitaan muutamia kilometrejä.  Tässä muutamia kuvia sisältä päin koettuna kun valoja perjantaina testattiin. Linna on normaalisti yleisölle auki ti 5.12., joten iltapäivän puolella linnan tilat on mahdollista nähdä myös sisältä kirjaimellisesti uudessa valossa. Itsenäisyyspäivänä linna on kiinni.

Kari Kola kertoilee, että Luminous Finland 100 -teoskokonaisuus huipentuu ehdottoman oikeutetusti juuri Turun linnaan. Turku on Suomen entinen pääkaupunki ja 1200-luvun lopulla rakennettu linna kuuluu Suomen historian kivijalkaan. ”Olemme tehneet Luminouksen työryhmän kanssa uskomattoman matkan ja se on hienoa päättää Turun linnaan”, hehkuttaa Kola. Juhlitaan Suomen sadatta itsenäisyyspäivää - Yhdessä!
Luminous Finland 100 valaisee Turun linnan 5.-6.12.2017.
Turun linnan alueelle odotetaan tuhansia kävijöitä, joten paikalle kannattaa saapua paikallisbussilla nro 1, joka lähtee sataman suuntaan kauppatorilta Hansakorttelin edestä. Linnan ympäristössä on rajallinen määrä parkkipaikkoja. Tapahtumaan (linnan sisäpihat ja puisto) on vapaa pääsy. Valot ovat päällä klo 16-24.

Turun linna on normaalisti avoinna 5.12 klo 10-18, mutta suljettu itsenäisyyspäivänä 6.12.

Lisätietoa: Luminous Finland 100 -valotaidekokonaisuus kaupungin tapahtumakalenterissa.
Toteutuksesta ja tuotannosta vastaa Valoparta Oy ja valotaiteilija Kari Kola.

Kuvat:
Luminous Finland 100 / Tiia Pulkkinen
Päivi Lönnberg / TMK

torstai 16. marraskuuta 2017

Tonttupäivä 2017 kuvina

Viime lauantaina linnan ovella oli ennen kymmentä perheitä aivan jonoksi asti. Ovet avattiin ja riemukas ja hieman jännittäväkin tapahtumapäivä saattoi alkaa!

Linnassa vietettiin siis Turun linnan tonttu-ukolle ja muille haltiatontuille omistettua Tonttupäivää. Opastetuilla kierroksilla, haltiametsässä ja satutuokioilla pienille museokävijöille tulivat tutuiksi haltiatontut ja niihin liittyvä kansanperinne monenlaisine uskomuksineen. Päivän aikana etsittiin myös Murri-kissaa ja Tonttu-ukon kultaiseksi muuttamia esineitä. Pajassa kirjoitettiin kirjeitä tontulle ja Ritarisalissa soviteltiin ylle linnaan sopivaa vaatetusta. Ja mikä tärkeintä, haltiatontut pitivät lupauksensa ja olivat ihmisille näkyväisiä!

Turun linnan 700-vuotias Tonttu-ukko on nyt kääntänyt lakkinsa nurin eikä häntä ole lauantain jälkeen enää nähty. Ehkäpä lakki kääntyy toisin päin taas joulukuussa, kun Tonttu-ukon kierrokset alkavat...

Kuvat: Ville Härmä & Päivi Lönnberg

torstai 9. marraskuuta 2017

Haltiatontuista metsänpeittoon – Ajatuksia Tonttupäivän valmisteluista

Tonttupäivä lähestyy, mutta tapahtuma ei synny tuosta vain. Se vaatii paljon taustatyötä, sillä Tonttupäivää varten pitää käydä neuvotteluja Turun linnan Tonttu-ukon kanssa, pohtia haltiatonttujen vaatetusta, miettiä monipuolista ohjelmaa, suunnitella markkinointia, koluta kokoelmien kätköistä tonttumaisia esineitä ja jopa ideoida metsän rakentamista kokoustilaan. Mikään ei kuitenkaan ole mahdotonta, kun koolla on porukka luovia, innostuneita ja osaavia ihmisiä.

Haltiatontut valtaavat isänpäivän aattona 11.11. Turun linnan jo seitsemättä kertaa. Linnan käytävillä voit törmätä mitä erilaisimpiin haltiatonttuihin askareitaan toimittamassa. Tonttujen houkutteleminen linnaan ei kuitenkaan ole aina helppo juttu. Joskus täällä Turun linnassa on ihan kriisi, tonttukriisi. Saammeko Turun linnan Tonttu-ukkoa houkuteltua paikan päälle? Tonttu-ukko on tottunut kulkemaan linnan holvien alla omissa oloissaan ja tapahtumapäivänä käy aikamoinen vilske. Tonttupäivää vietetään kuitenkin Tonttu-ukon kunniaksi, joten pitäähän päähenkilön olla paikalla. Turun linnan Tonttu-ukkoa ehkä jopa hieman hivelee se suuri kunnia ja huomio, jota hän tapahtumassa saa osakseen. Helppo ei tapahtumapäivä Tonttu-ukolle kuitenkaan ole, sillä vastuuntuntoisena olentona hän haluaa tavata kaikki museokävijät ja se tarkoittaa kokonaista päivää ilman taukoja.


 Bryggman-sali muuntuu vaikka Haltiametsäksi. Pystytyspuuhissa Suski. Haltiatonttujakin on jo selvästi paikalla...

Tapahtuman kunniaksi linnaan saapuu myös muita haltiatonttuja, joiden värväämiseen on käytettävä erilaisia keinoja. Mielelläänhän moni toki tulee, Tonttupäivänä kun on aina paljon iloisia museokävijöitä kohdattavana. Konservaattoritonttu, kotitonttu, saunatonttu ja tallitonttu ovat olleet mukana aiemminkin ja kehuneet kovin tapahtumaa. Tästä hauskuudesta ei halunnut jäädä paitsi käsityötonttukaan, joka innokkaana tarjoutui avuksi Tonttupäivään. Hänellä vaan oli pula sopivasta vaatetuksesta. Onneksi linnan pukuhuollossa on ammattitaitoista väkeä töissä ja sopivat pukimet löytyivätkin helposti. Käsityötonttu ei osaa hetkeäkään olla toimettomana, joten päänsä ympärille hän aikoo kieputtaa kaulahuivin, jota on hyvä taukoamatta neuloa.

Haltiatontuille tuottaa toisinaan päänvaivaa tapahtuman pukukoodi. Haltiatonttujen garderobi on toki laaja, ovathan he nähneet monien tyylien vaihtuvan vuosien varrella. He ovat koonneet muotivillityksistä ne eniten itseään miellyttävät asiat ja muokanneet niitä hieman tonttumaisemmiksi. Haltiatontut kuitenkin joskus pohtivat, että ovatko he pukeutuneet sellaisiin vaateparsiin, joista museovieraat heidät haltiatontuiksi tunnistavat. Joulutontuilla taitaa olla helpompaa, he tuumivat, sillä heidät tunnistaa aina punaisista nutuista ja tonttulakeista. Haltiatonttujen tunnistusta helpottaa heidän työvälineensä ja muut attribuutit, joita he kanniskelevat mukanaan.

Linnaan on saatu houkuteltua myös hieman kärttyinen haltiatonttu, joka ei ole aiemmin osallistunut Tonttupäivään. Tällä tontulla on usein kovasti kiireitä, mutta pohjimmiltaan hän lempeä ja hyväsydäminen. Kärttyisyyden hän näyttää museokävijöille vain, jos he menevät koskemaan museoesineisiin, sillä sellaista käytöstä tonttu ei siedä. Tonttu kirjaakin kaikenlaisen huonon käytöksen pieneen vihkoonsa.

Haltiat ovat näkymättömiä, mutta halutessaan ne saattavat näyttäytyä ihmisille. Onneksi Tonttupäivänä kaikki linnaan vierailulle tulleet haltiatontut ovat luvanneet olla näkyväisiä, ja Turun linnan Tonttu-ukkokin on kääntänyt lakkinsa nurin.


Haltiametsätöissä on mukana myös tutkija Bengt. Metsäneläimiä on saatu tapahtumaan lainaan Biologisesta museosta.

Suomalaisille metsä on aina ollut monella tavalla tärkeä paikka ja sen vuoksi Tonttupäivään on haluttu tänä vuonna lisätä ripaus kansanperinnettä Haltiametsän muodossa. Turun linnaan loihditaan pieni palanen metsää, jossa pääsee ihastelemaan talvisen luonnon tunnelmaa ja kuulemaan metsään liittyvistä uskomuksista. Luonnossa on uskottu elävän monenlaista väkeä, yliluonnollista voimaa, jota ajateltiin olevan elollisissa olennoissa ja elottomissa kappaleissa. Väkeä ei kannattanut suututtaa, sillä silloin saattoi saada niiden vihat ylleen. Varomaton kulkija saattoi joutua myös metsänpeittoon, jos ei osannut käyttäytyä metsässä oikeaoppisesti. Tonttupäivänä Haltiametsä on taianomainen paikka, jossa voi viettää hetken metsässä tunnelmoiden ja sen asukkaita katsellen. Kannattaa siis suunnata lauantaina Turun linnaan.

Tapahtuman koko ohjelma on luettavissa tapahtumakalenterista.

Susanna Lahtinen
Tutkija (ma.)

torstai 2. marraskuuta 2017

Kasvoton Pyhä Dominicus

Valtapeliä-näyttelyn yhtenä tärkeänä teemana on hidas muutos ja toisaalta jatkuvuudet. Nämä ovat keskeisiä näkökulmia kun tarkastellaan reformaation etenemistä ja vaikutuksia. Pyhimysveistokset ja pyhimykset ovat yksi esimerkki hitaasta muutoksesta ja jatkuvuudesta, jossa vallinnut vanhempi kulttuuri painuu hitaasti historiaan, mutta myös muuttaa muotoaan ja sekoittuu uuteen. Pyhimykset eivät ole täysin kadonneet kulttuuristamme, kielestämme tai ympäristöstämme, vaikka reformaation tuomista muutoksista on aikaa 500 vuotta.

Näyttelyssä on esillä Pyhää Dominicusta kuvaava puuveistos Liedon kirkosta. Sen kasvot ja kädet puuttuvat ja veistoksen alkuperäinen maalipinta on rapissut lähes kokonaan pois. Myös veistokseen kuulunut kaappi tai muu veistoskokonaisuus on kadonnut. Veistos näyttää hyvin erilaiselta verrattuna värikkäisiin ja puettuihin pyhimysveistoksiin ja alttareihin, joita olet ehkä nähnyt, jos olet vieraillut katolisissa kirkoissa. Valtaosalle suomalaisista Pyhän Dominicuksen merkityskin lienee nykyään tuntematon. Pahoin vaurioituneenakin veistos on silti säilytetty.


Pyhä Dominicus oli dominikaaniveljestön, mustien veljien, perustaja. Dominikaanit saarnasivat ja opettivat myös Turussa, jossa toimi vuoteen 1536 asti dominikaanikonventti. Pyhä Dominicus kuoli mätäkuussa Koirantähden eli Siriuksen aikaan elokuussa 1221. Dominicuksesta tuli täten mätäkuussa sairastuneiden, erityisesti kuumeisten suojeluspyhimys. Pyhän Dominicuksen tunnuksia ovat rukousnauha, tähti ja koira.

Reformaation myötä pyhimyksiä kuvaavat veistokset jäivät tarpeettomiksi, ja ne kehotettiin poistamaan kirkoista. Veistoksia on kuitenkin säilynyt Suomessa noin 800 eikä kirjallisissa lähteissä ole ainakaan säilynyt tietoja, että Suomessa olisi tuhottu tai vahingoitettu pyhimysveistoksia kuten esimerkiksi Saksassa tai Tallinnassa. Osassa säilyneistä veistoksista näkyy erilaisia vaurioita, mutta on vaikeaa tai mahdotonta arvioida milloin ja millä tavalla ne ovat syntyneet. Olisiko reformaatio kuohauttanut jonkun seurakuntalaisen tunteita vai ovatko veistokset vaurioituneet vuosisatojen mittaisen säilytyksen aikana?

Monet säilyneet veistokset näyttävät erilaisilta kuin millaisia ne olivat katolisen kirkon aikana. Veistoksille puettuja vaatteita, kruunuja ja muita koristeita on riisuttu ja veistoskokonaisuuksia hajotettu osiin. Veistoksia on myös muokattu monin tavoin sopimaan paremmin luterilaiseen kirkkotilaan. Niitä on muutettu kuvaamaan esimerkiksi apostoleja. Myöhemmin veistoksia jopa maalattiin vallitsevien tyylisuuntien mukaan. Monessa seurakunnassa veistoksia siirrettiin syrjään torneihin ja ullakoille. Veistoksia on sittemmin voitu myös palauttaa kirkkotiloihin kertomaan paikallisten kirkkojen historiasta.

Vuosisadat ovat vaihtuneet toisiin, mutta pyhimykset ovat yhä läsnä aivan huomaamatta esimerkiksi sanonnoissa. Katolisena aikana vuotta rytmitti pyhimyskalenteri, jossa jokaisella pyhimyksellä oli omat päivänsä. Pyhimysten päivät jäivät elämään vuodenkiertoon muistisääntöinä ja rytminä tulevan suunnittelulle ja talon töiden tekemiselle. Kalenteriin ja juhlapäivien viettoon on kerrostunut tapoja kauempaakin, katolista aikaa edeltäneeltä esikristilliseltä ajalta. Pyhimyskalenterista juontuu meillä ja Ruotsissa myös yhä käytössä oleva nimipäiväkalenteri.

Pyhimykset ovat ympärillämme läsnä myös lukuisten kirkkojen nimissä, esimerkkinä vaikkapa Pyhän Katariinan kirkko täällä Turussa. Pyhimyksiä kohtaa myös teiden varsilla. Ajellessa kannattaa kiinnittää huomiota vaakunoihin. Turusta Raision puolelle mentäessä Raision vaakunassa ratsastaa Pyhä Martti, Nousiaisten vaakunassa seisoo Pyhä Henrik, Liedon vaakunassa on Pyhä Pietari ja niin edelleen.

Neitsyt Maria on katolisessa kirkossa tärkeimpiä pyhimyksiä ja hänen asemansa säilyi vahvana myös reformaation jälkeen. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, keneltä haet vakuuttavuutta asiallesi, kun tokaiset ”kyl maar” tai ”totta maar”?


Päivi Lönnberg
Näyttelykuraattori

Kuvat Mikko Kyynäräinen / TMK

Pyhimysveistoksista lisää esimerkiksi FT Elina Räsäsen artikkelissa ”Ikonoklasmi Suomessa - Keskiajan puuveistosten muodonmuutokset”, julkaisussa Pohjoinen reformaatio (2016 toim. Meri Heinonen ja Marika Räsänen).

tiistai 31. lokakuuta 2017

Nyt saatavana Coco Pyhä Ramattu Suomexi

Tänään tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Martin Luther julkaisi 95 kirkon harjoittamaa anekauppaa kritisoivaa teesiään. Lutherin herättämä keskustelu leimahti ennennäkemättömällä voimalla, ja sen vaikutukset levisivät myös Ruotsin valtakuntaan. Ruotsin itäiseen osaan, Suomeen reformaatio tuli erityisesti Turun ja Viipurin kautta.

Yksi Martin Lutherin keskeisistä ajatuksista oli, että jokaisen tulisi saada itse tutustua kristillisen opin perusteisiin. Suomen kirjakielen syntyminen tämän ajatuksen toteuttamiseksi onkin merkittävimpiä reformaation vaikutuksia Suomessa. Pitkällä aikavälillä myös kansan opettaminen lukemaan pohjautuu tähän Lutherin ajatukseen.

Mutta tiedätkö milloin Raamattu julkaistiin ensimmäisen kerran kokonaan suomeksi? Vastaus on vuonna 1642. Tuolloin Ruotsia hallitsi kuningatar Kristiina, joten ensimmäinen suomenkielinen Raamattu ”Biblia, Se on: Coco Pyhä Ramattu Suomexi” tunnetaan myös nimellä Kristiinan Raamattu. Kuusikiloisesta kirjajärkäleestä otettiin Tukholmassa 1200 kappaleen painos, josta 750 kappaletta tuli Suomeen.

Ajan hammas on puraissut ensimmäisen suomenkielisen Raamatun nimiölehteä.

Raamatulla on painoa noin kuusi kiloa. Suuret metallihelat suojaavat kirjan nahkaisia kansia.

Raamatun käännöstyö ja saattaminen painokuntoon oli pitkä prosessi. Mikael Agricola aloitti kääntämisen 1530-luvulla työskennellessään Turun piispan palveluksessa. Työ jatkui Wittenbergissä, jonne Agricola matkusti 1536 opiskelemaan latinaa, kreikkaa ja hepreaa. Uuden Testamentin käännös valmistui vuonna 1548. Agricola käänsi myös Vanhaa Testamenttia luultavasti avustajien kanssa yhdessä, mutta työ jäi kesken. Käännöstyöhön palattiin vuonna 1602, kun kuningas Kaarle IX asetti komitean valmistelemaan Raamatun suomennosta. Vieläkään projekti ei edennyt kovin nopealla aikataululla. Lopullinen käännös perustuu heprean ja kreikankielisiin teksteihin, mutta käännöksessä on seurattu myös Lutherin saksannosta ja uudistettua ruotsinnosta vuodelta 1618 (ns. Kustaa II Adolfin Raamattu). Raamatun käännöksen tyylieroja hiottiin vastaamaan tavoitetta hyvästä ja puhtaasta suomesta. Lopulta vuonna 1642 ensimmäinen suomenkielinen Raamattu tuli painosta. Ruotsinkielinen Raamattu oli käännetty jo 101 vuotta aiemmin, vuonna 1541 (ns. Kustaa Vaasan Raamattu).

Kristiinan Raamatun kirjaintyyppi on saksalainen fraktuura, joka on suht helposti nykylukijankin luettavissa. Kirjan kuvituksena on saksalaisen Jacob Moresin puupiirroksia. Piirrokset kuuluvat 1500-luvun lopun ja 1600-luvun alun suosituimpiin, luterilaisten Raamattujen kuvituksiin.

Kuvassa vasemmalla suomenkielinen Kristiinan Raamattu (1642) ja oikealla ruotsinkielinen Kustaa II Adolfin Raamattu (1618). Kuvanottohetkellä oli mietinnässä miltä aukeamalta Raamatut avataan näyttelyyn ja mitä valittu aukeama kertoisi reformaatioajasta.

Kristiinan Raamattuun liittyy myös dramatiikkaa. Kuningatar luopui kruunusta vuonna 1654. Kruunusta luopumisen taustalla oli Kristiinan halu kääntyä katoliseen uskoon ja muuttaa Roomaan. Ruotsin lisäksi kuningattaren päätös kohahdutti koko Eurooppaa. Protestanttisen Ruotsin kuningattaren kääntyminen oli suuri voitto katoliselle kirkolle ja paaville. Joidenkin kuningatar Kristiinan aikana painettujen Raamattujen alussa oli hallitsijattaren kuparipiirroskuva. Hänen luovuttuaan kruunusta ja käännyttyä katoliseen uskoon kuvia revittiin irti monista Raamatuista. Turun museokeskuksen kokoelmiin kuuluvassa Raamatussa Kristiinan kuvaa ei ole, mutta siinä ei myöskään näy merkkejä revitystä sivusta.

Päivi Lönnberg
Näyttelykuraattori

Kuvat Mikko Kyynäräinen ja Päivi Lönnberg

Lisää luettavaa:
http://www.helsinki.fi/vvks/katsaus_vanhaan_kirjallisuuteen/3_1640-1700/index.html

maanantai 30. lokakuuta 2017

Uunikaakeleista löytyy viesti reformaation puolesta

Reformaatioviikko käynnistyi tänään ja sen merkeissä linnan blogissa tutustutaan seitsemään näyttelykuraattorin valitsemaan esineeseen Valtapeliä-näyttelystä. Ensimmäisenä valintana ovat uunikaakelit, jotka ovat löytöjä Turun linnasta. Kaakelit kytkevät Turun ja Turun linnan reformaation laajempaan mittakaavaan Itämeren alueella.

Reformaatio käynnistyi 500 vuotta sitten Martin Lutherin julkaisemista teeseistä, joissa hän kritisoi anekauppaa. Lutherin tarkoituksena oli herättää keskustelua eikä tarkoituksena ollut perustaa uusia kirkkokuntia. Keskustelu kuitenkin leimahti ennennäkemättömällä voimalla ja sen vaikutukset levisivät Ruotsiinkin. Kustaa Vaasa nousi Ruotsin valtaistuimelle 1523 ja aloitti valtakunnassa reformaation. Yhteydet katoliseen kirkkoon katkaistiin ja valtakunnan ohjaaminen uuden opin mukaiseen uskoon alkoi.


Miten nämä kaakelit sitten liittyvät reformaatioon? Renessanssityylisissä levykaakeleissa on kuvattuna Saksin vaaliruhtinas Johann Friedrich I (1503–1554) ja hänen puolisonsa Sibilla Kleveläinen. Friedrich I oli yksi tunnetuimmista reformaation maallisista kannattajista ja reformaatiota puolustavan Schmalkaldenin liiton johtohahmo. Hän oli hyvin suosittu aihe reformaatiopropagandassa, ja säilytti asemansa esikuvallisena reformaation puolustajana 1600-luvulle asti.
 
Kaakelit on löydetty Turun linnasta ja ne ovat koristaneet linnan edustustilojen uuneja. Friedrichin ja hänen puolisonsa muotokuvien valitseminen kaakeleiden koristeaiheiksi viestii politiikan ja uskonnon vahvoista kytköksistä. Kaakelit voidaan nähdä kannanottona reformaation puolesta ja merkkinä herttua Juhanan luterilaisesta uskosta. Kaakelit ajoittuvat 1560-luvulle aikaan, jolloin Juhana avioitui Puola-Liettuan prinsessa Katariina Jagellonican kanssa. Katariina oli katolilainen ja avioliittosopimukseen hänelle kirjattiin oikeus säilyttää uskonsa. Juhanan kytkökset katoliseen kirkkoon puolisonsa kautta herättivät epäluuloja, ja myöhemmin Ruotsissa supatettiin jopa epäilyksiä Juhanan uskonnollisen vakaumuksen laadusta.

Kaakeleille löytyy toinenkin linkki Saksin ruhtinaskuntaan. Kaakelien valmistajaksi on arveltu Turun linnassa vuosina 1560–1563 työskennellyttä savenvalaja Abraham von Wittenbergiä. Nimensä mukaisesti hän lienee tuonut kaakelien muotit mukanaan kotiseudultaan Wittenbergistä, Saksin ruhtinaskunnan pääkaupungista. Kaakeleiden koristeaihe ei ole erikoinen, sillä Ruotsin 1500-luvun hallitsijat ja valtaeliitti käyttivät taidetta luterilaisuutensa korostamiseen. Esimerkiksi kuningas Kustaa Vaasa tilasi Wittenbergin tunnetuimman taiteilijan Lucas Cranachin verstaalta taideteoksia osoittaakseen yhtäältä kuningashuoneen loistoa mutta toisaalta myös luterilaista vakaumusta. Samanlainen tarkoitus liittyy näihin Juhana-herttuan aikaisiin Turun linnan kaakeleihin. Tällaisia kaakeleita on löydetty myös Turun keskustan varakkaiden talojen raunioista. Ovatkohan kaakeleiden koristeet olleet kuuma puheenaihe 1500-luvun linnan juhlissa tai kaupunkilaisten saleissa?


Päivi Lönnberg
Näyttelykuraattori

Kuvat
Mikko Kyynäräinen / TMK
Kaakelit kuuluvat Turun museokeskuksen kokoelmiin

Lähteenä käytetty FT Kirsi Majantien artikkelia ”Saksin vaaliruhtinas Johann Friedrichin muotokuvat Turun linnan kaakeliuuneissa”, julkaisussa Pohjoinen reformaatio (2016 toim. Meri Heinonen ja Marika Räsänen).