Reformaatioajan uutuus: virsikirjat

Viimeisenä reformaatioviikon esinevalintana ovat vuorossa virsikirjat. Turun tuomiokirkossa pidetään tänään reformaation merkkivuoden juhlajumalanpalvelus. Virsikirjat avataan ja kirkkosalissa kaikuu yhteislaulu.

Virret ja virsien laulaminen yhdessä on reformaatioaikana syntynyt kirkkomusiikin uutuus. Kansankielelle kirjoitetut virret oli tarkoitettu kirkkokansan laulettaviksi. Martin Luther uskoi musiikin kasvatuksellisiin vaikutuksiin ja hänen kynästään ovat peräisin monet nykyäänkin virsikirjasta löytyvät virret. Enkeli taivaan tai Jumala ompi linnamme lienevät tunnetuimpia jo 1500-luvulla kirjoitettuja virsiä.

Ensimmäisen suomenkielisen virsikirjan tekeminen tapahtui kuningas Juhana III:n aloitteesta. Hän antoi turkulaiselle Jacobus Petri Finnolle tehtäväksi kääntää "muutamia tarpeellisia kirjoja suomeksi". Finno ryhtyi työhön, ja hänen laatimansa ensimmäinen suomenkielinen virsikirja valmistui todennäköisesti vuonna 1583. Virsikirja sisälsi 101 virttä, joista seitsemän lienee Finnon käsialaa. Virsikirjan seuraava versio syntyi 1600-luvun alussa Hemminki Maskulaisen työnä.

Kuvan virsikirjat ovat 1700-luvun puolelta. Kyseessä on uusi suomalainen virsikirja, josta otettiin lukuisia painoksia vuoteen 1886 asti. Virsien lisäksi kirja sisälsi luettelon historian tärkeimmistä tapahtumista, katekismuksen, rukouskirjan ja tärkeimpien kirkollisten toimitusten kaavat. Virsikirja oli pitkään ainoa suomalaiskodeista löytyvä kirja.

Valtapeliä-näyttelyssä voi myös kuulla reformaation vaikutuksen musiikkiin. Kosketusnäytöiltä voi valita kuunneltavaksi latinankielistä katolisen ajan kirkkolaulua ja suomenkielisiä versioita, joita kappaleista tehtiin reformaation jälkeen. Kuunnella voi myös Lutherin kirjoittamia virsiä.

 
Teksti ja kuvat
Päivi Lönnberg
Näyttelykuraattori

Pois valittuja esineitä

Valmista näyttelyä voisi verrata jäävuoren huippuun. Se on kävijöille ja kokijoille näkyvä osa näyttelyn eteen tehdystä työstä. Keskeinen osa näyttelysuunnittelua on valintojen tekeminen. Näyttelyn aihe ja näkökulma rajataan harkitusti, ja valituilla esineillä on perusteltu paikkansa juuri kyseisessä näyttelyssä. Valitseminen tarkoittaa myös pois valitsemista. Näyttelyä varten kartoitetaan yleensä enemmän esineitä kuin mitä esille lopulta tulee. Merkityksellisiä ja kiinnostavia esineitä jää matkan varrella pois monista eri syistä. Tänään näyttelykuraattorin valintoina nähdään esineitä, joita Valtapeliä-näyttelyssä ei nähdä.

Näyttelysuunnittelussa kuraattorin tehtävänä on ajatella kokonaisuutta. Miten näyttelyn tarina hahmottuu ja millä tavalla esineet sijoitellaan. Osa esineistä on näyttelyn tähtiä ja niillä on näyttelyn tarinassa suurempi rooli, esineet voivat saada toisistaan tehoa pareina, ryhminä tai vastakohtina. On myös mietittävä, millaista tunnelmaa näyttelyllä halutaan viestiä. Pienet yksityiskohdat ja isot linjat ja kaikki siltä väliltä on järjestettävä toimivaksi kokonaisuudeksi näyttelytilaan. Suunnitelmaa täytyy rakentaa ja miettiä myös kolmiulotteisesti: miten vitriinit sijoitellaan tilaan, millaisia näkymiä ja toisaalta katveita tilaan halutaan, miten esineet sijoitellaan vitriineihin, millä tavalla tekstit, kuvat, äänet, videot ja muu sisältö toteutetaan. Miten kävijöiden ja ryhmien halutaan tilassa liikkuvan. Lisäksi suunnitteluun vaikuttavat mm. esineiden materiaalit. Konservaattoreiden kanssa on punnittava erilaisia valaistus- tai kosteusolosuhteita tarvitsevien esineiden sijoittelua. Kokonaisuuden toteutumiseen vaikuttavat myös käytettävissä olevat vitriinit, tekniikka ja muut tarvikkeet. Muun muassa tällaista taustaa vasten jokainen esine käy valintakierroksella ehkä useitakin kertoja.

Valtapeliä-näyttelyssä on nähtävänä noin 250 esinettä. Noin määrä siksi, etten ole tarkasti laskenut ihan kaikkia arkeologisia löytöjä. Näyttelystä pois jätettyjen esineiden määrästä ei ole tallella tarkkaa dokumentaatiota, mutta esinelistojen ja ideoiden aiempia versioita selailemalla sain laskettua ainakin kolmisen kymmentä esinettä tai asiakirjaa, jotka olen valinnut jättää näyttelystä pois. Osa on karsiutunut helposti jo alkuvaiheessa, toiset ovat olleet mukana ehkä-sarakkeessa ja jokunen esine hyvin pitkällekin suunnittelussa. Ehkäpä jokin seuraavista pois valituista esineistä valitaan johonkin toiseen näyttelyyn?

Graduale-laulukirjan lehti

Näyttelyn yksi osio käsittelee reformaation vaikutusta kirkolliseen musiikkiin. Tämä katolisessa jumalanpalveluksessa käytetty suurikokoinen graduale-laulukirjan lehti on 1400–1500-lukujen taitteesta. Se sisältää osan messusta, joka todennäköisesti oli käytössä sellaisina pyhimysten juhlapäivinä, joille ei ollut omaa nimikkomessua. Laulukirjan lehti on todennäköisesti kopioitu Italiassa. Toisella puolella on lahjoituksesta kertova merkintä ”Gåva till Åbo Hist. Museum av Doktor Jünkelmann, München”.

Miksi laulukirjan lehti jäi pois näyttelystä, vaikka sen sisältö selvitettiin ja sen alkuperästäkin on tietoa? Kirkolliseen musiikkiin liittyvässä vitriinissä on useita esineitä, joten halusin tiivistää sisältöä. Näyttelyssä ei tarvitse olla esillä kaikkea, mikä aiheeseen liittyy. Gradualen lehti on myös hyvin suuri, 60 x 40 cm, joten sen asettelu mitoiltaan tarkentuneeseen 50 cm syvään vitriiniin olisi ollut hankalaa. Tämän lehden sijasta näyttelyssä on nähtävänä upea, mahdollisesti Naantalin luostarissa kopioitu antiphonaurium-laulukirjan sivu, joka on reformaation jälkeen tarpeettomana kierrätetty tilikirjan kansiksi. 

Arkut Pyhän Hengen kirkosta

Arkut ja niihin liittyvä taustatarina olisi sopinut Valtapeliä-näyttelyyn monestakin näkökulmasta. Arkut ovat peräisin Pyhän Hengen kirkosta, jota alettiin rakentaa suomenkielisen seurakunnan käyttöön vuonna 1588 kuningas Juhana III:n käskystä. Juhana ei enää kuningaskaudellaan palannut Turkuun, mutta hän oli kiinnostunut kaupungin kehittämisestä ja määräsi toteutettavaksi muutamia kirkollisia rakennushankkeita. Aninkaisten kortteliin rakenteilla ollut Pyhän Hengen kirkko paloi keskeneräisenä, ja 1600-luvun puolivälissä se purettiin. Kaupunkilaisia haudattiin kirkkoon vielä tulipalon jälkeenkin. Kirkon arkeologisissa tutkimuksissa on löydetty yli 600 vainajaa, jotka haudattiin uudelleen kirkon raunioihin rakennettuun Pyhän Hengen kappeliin. Museon kokoelmiin on talletettu kolme arkkua. 

Painiskelin näiden arkkujen kanssa kauan ja pidin ne mukana suunnitelmissa pitkään, mutta lopulta ne oli valittava esinekokonaisuudesta pois. Näyttelytila on rajallinen ja tarvittavan tilan piirtäminen arkuille ei olisi onnistunut ilman työlästä vitriinien uudelleen miettimistä, ja ehkä joidenkin toisten esineiden jättämistä pois. Arkut ovat olleet näytteillä useita kertoja, joten tämäkin vaikutti ratkaisuun. Arkkujen kohtalona oli siis tällä kertaa jäädä esinevaraston hyllylle.

Apostolilusikka
Myös apostolilusikka oli aika pitkään mukana esinelistalla. Tällaisia lusikoita alettiin pohjoisessa Euroopassa antaa vastasyntyneille lapsille lahjaksi 1400-luvun lopulla. Lusikoiden suosio väheni 1600-luvun lopulla ja niille main osuu myös tämä Turusta Hämeenkadun alueen tutkimuksista löydetty lusikka. Valtapeliä-näyttelyn suunnitelmissa lusikalle ei tuntunut löytyvän sopivaa paikkaa ja se painui projektin edetessä yhä enemmän taka-alalle, kunnes valitsin sen pois.
 

Samettinen kasukka Turun linnan kirkosta

Näyttelyssä nähtävästä, linnan kirkossa käytetystä kasukasta kirjoitin eilen. Kokoelmissa on kolme kasukkaa ja alun perin ajatuksena oli laittaa esille ne kaikki. Kasukoiden konservointi osoittautui kuitenkin niin työlääksi, että tekstiilikonservaattorin toiveesta eniten konservointia vaatinut kasukka jätettiin näyttelystä pois. Esineen kunto onkin yksi tekijä, joka voi vaikuttaa siihen, ettei esinettä voida laittaa esille. Konservointiin ei ehkä ole riittävästi aikaa tai esine ei kestäisi liikuttelua ja esillepanoa. Pitkäkestoisempien näyttelyiden kohdalla pohditaan myös aina valon vaikutusta esimerkiksi tekstiilien väreihin. Näyttelystä jätettiin esineiden kunnon vuoksi pois myös joitakin arkeologisia löytöjä.

Valtapeliä-näyttelyssä ei siis nähdä yllä kuvattuja esineitä. Jokaisen esineen kohdalla on hieman erilainen syy, miksi ne valittiin pois lopullisesta kokoonpanosta. Samoista esineistä saisi luotua monenlaisia erilaisia näyttelyitä valintaperusteista ja näkökulmista riippuen. Se onkin tässä työssä parasta!


Päivi Lönnberg
Näyttelykuraattori

Kuvat
Raakkel Närhi, Mikko Kyynäräinen, Otto Holmborg ja Päivi Lönnberg / TMK

Alttariristin salaisuudet

Tänään on vuorossa reformaatioviikon kolmas esinevalinta Valtapeliä-näyttelystä.

Kun ajatellaan, miten reformaatio vaikutti tavallisten ihmisten arkeen ja uskonelämään, tulee mieleeni keskeisenä muutoksena suhtautuminen pyhimyksiin ja pyhäinjäännöksiin eli reliikkeihin. Katolisessa kirkossa pyhimyksillä on tärkeä rooli rukousten ja pyyntöjen välittäjinä. Reformoidussa opissa pyhäinjäännösten ja pyhimysten merkitys riisuttiin ja niihin liittyvät tavat leimattiin jopa pyhimysten palvonnaksi. Kirkoista määrättiin poistettaviksi pyhimysveistokset, alttarit ja pyhäinjäännökset. Muutos tapahtui kuitenkin hitaasti, ja tiedetään että vielä 1600-luvun alussa käytössä oli myös sivualttareita vastoin reformaation ajatusta yhdestä alttarista.

Tämän päivän esinevalinta liittyy katolisen ajan alttareihin ja pyhäinjäännöksiin. Lempäälän alttariristi on yksi lempiesineistäni Valtapeliä-näyttelyssä. Risti kertoo reformaatioajasta monella tavalla ja sen näyttävä ulkomuoto kätkee alleen myös yllätyksiä. Risti kuuluu Suomen kansallismuseon kokoelmiin eli kyseessä on näyttelylaina. Se on nyt ensimmäistä kertaa yleisön nähtävillä. Tutkitaanpa tarkemmin.

Risti on kaikille tuttu kristinuskon tunnus, joka symboloi Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta. Tätä ennen 1400-luvun puoliväliä valmistettua ristiä on käytetty sekä alttarilla että kulkueissa. Ristiosa on upotettu jalustaan, josta se voitiin irrottaa ja kiinnittää kulkuetta varten salkoon.

Alttariristin kimalteleva ulkomuoto kätkee alleen salaisuuden. Risti on nimittäin kullatuilla kuparilevyillä päällystettyä puuta. Ehkäpä tässä on syy sille, miksi risti on aikanaan säästynyt Kustaa Vaasan määräämiltä kirkollisten arvoesineiden takavarikoilta? Risti on koristeltu Kristus-hahmolla ja sakaroiden päihin upotetuilla vuorikristalleilla. Kristallien lähempi tarkastelu paljastaa, että ylimmän kristallin tausta on maalattu vihreäksi ja siihen on kirjoitettu punaisella ”pax vobis’” eli tervehdys ”rauha kanssanne”. Alimman vuorikristallin alla on pala punaista kangasta, joka saa kristallin hehkumaan punertavana. Vaakapuiden päissä olevien vuorikristallien alla on hohtavaa hopeafoliota. Risti on hyvin kaunis ja katse jää viipyilemään sen yksityiskohtiin.

Lisää yllätyksiä paljastuu ristin takapuolelta. Keskellä erottuu luukku, jonka alta löytyy viisi pientä lokeroa. Nykyään lokerot ammottavat tyhjinä, mutta aikanaan ne ovat säilyttäneet reliikkejä eli pyhäinjäännöksiä. Reliikki tarkoittaa katolisessa kirkossa pyhimyksen ruumista, sen osaa tai esinettä, joka on ollut kosketuksessa pyhään henkilöön. Ennen reformaation alkua Suomessa on säilytetty satoja reliikkejä katolisten kirkkorakennusten alttareilla. Minnehän tämän alttariristin reliikit ovat aikojen saatossa joutuneet? Ja keihin pyhimyksiin ne ovatkaan liittyneet? Reliikkejä on Suomessa myös säilynyt merkittävä määrä Turun tuomiokirkossa, ja Ahvenanmaaltakin tunnetaan yksi ristin sisälle kätketty reliikki. Reliikkejä on siis haluttu suojella ja säilyttää vielä luterilaisenakin aikana. Valtapeliä-näyttelyssä Lempäälän alttariristin parina samassa vitriinissä on Pyhän Benedictan reliikki Turun tuomiokirkosta.

Pyhimykset näkyvät kulttuurissamme ja ympäristössämme edelleen monin tavoin. Pyhimysaiheesta on luvassa esinevalinta myös huomenna.

Päivi Lönnberg

Näyttelykuraattori

Kuvat

Mikko Kyynäräinen ja Päivi Lönnberg / TMK

Lähteenä on käytetty julkaisua Kirkkojen ja kartanoiden kätköistä (Visa Immonen, 2015).

Näyttelykuraattorin valintoja reformaatioviikolle

Ensi viikolla käynnistyy valtakunnallinen reformaatioviikko. Turussa on runsaasti tapahtumia reformaation merkkivuoden teemaan liittyen, ja Turun linna on tietysti viikon ohjelmassa mukana Valtapeliä-näyttelyn, näyttelyopastusten ja Ruhtinasreformaatio-pienoisnäytelmän muodossa.

Reformaatioviikkoon liittyen täällä linnan blogissa julkaistaan maanantaista alkaen joka päivä viikon ajan yksi näyttelykuraattorin valinta. Luvassa on tietoa ja tarinoita valikoiduista Valtapeliä – Reformaatio Suomessa -näyttelyssä nähtävistä esineistä. Näyttelyn kaikki noin 250 esinettä kantavat kertomuksia luterilaisen reformaation vaikutuksesta maassamme. Näyttelyssä reformaatiota käsitellään kulttuuria hitaasti muuttavana ilmiönä. Näkökulma lähtee valtakunnan hallinnon tasolta. Näyttelyssä selviää, miten uskonto ja politiikka kietoutuivat yhteen Vaasa-suvun kuninkaiden valtapelissä läpi 1500-luvun. Esineet kertovat, miten valtapeli ja reformaatio näkyivät ja vaikuttivat Turussa ja lähiseudulla tavallisen kansan arjessa ja ympäristössä. Ei ollut aivan selvää tulisiko Ruotsista lopulta katolinen vai luterilainen maa.

Otetaan jo pieni varaslähtö reformaatioviikkoon shakkipelin muodossa. Kuvan shakkinappulat on löydetty Turun keskiaikaisen keskustan alueelta, Åbo Akademin tontilta läheltä tuomiokirkkoa. Strateginen lautapeli shakki oli alkuun yläluokan peli, mutta se levisi ajan myötä eri yhteiskuntaryhmiin. Shakissa pelaajan armeija pyrkii voittamaan vastapuolen armeijan. Shakkinappulat on valittu näyttelyyn kuvastamaan valtapeliä ja sen lopputulosta Ruotsin valtakunnassa. Voittajien puolelle päätyivät kruunu ja aateli, jotka hyötyivät reformaatiosta monin tavoin mm. omaisuuttaan ja valtaansa kartuttamalla. Valtapelin tätä puolta kuvastavat kuningatar ja ritari (nykyshakissa hevonen). Häviäjien puolelle jäivät kirkko ja luostarilaitos, joita edustaa näyttelyssä piispanhiipan muotoinen piispa (nykyshakissa lähetti).

Shakkinappulat 1300-1400-luvulta. Vasemmalla kuningatar, takana ritari (nyk. hevonen) ja etualalla piispa (nyk. lähetti). Löydöt kuuluvat Turun museokeskuksen kokoelmiin.

 Shakkinappulat valmisti ja maalasi käsin Janne Aakko. Hieno toteutus, eikö!

Shakkipeli toteutettiin myös toiminnallisena kohteena näyttelyyn. Projektityöntekijä Janne Aakko keksi mahtavan idean shakista, jossa pelaajat voisivat valita joukkojensa kokoonpanon itse. Pelin lomassa pelaajat voivat miettiä, miten historia olisikaan mennyt, jos jokin historian kulkuun vaikuttanut tapahtuma tai siirto olisi toteutunut eri tavoin. Kuninkaat, kuningattaret, piispat, linnat, ritarit ja sotilaat ovat valmiina peliin...

Historian käänteet saavat vaihtoehtoisia muotoja tässä shakkipelissä.

Englantilainen Lucy Burrows kauhistuu sisarensa Alexin siirrosta.

Muistutan vielä lopuksi, että näyttelyn oheisohjelmaa järjestetään tänä vuonna vielä kahtena viikonloppuna.

Näyttelyopastukset:

la 28.10. klo 15

su 29.10. klo 15

la 4.11. klo 15

su 5.11. klo 15

Pienoisnäytelmä Ruhtinasreformaatio:

su 29.10. klo 14.30 ja klo 16

su 5.11. klo 14.30 ja klo 16

Reformaatioviikon ohjelma löytyy kokonaisuudessaan tästä linkistä.

Teksti & kuvat

Päivi Lönnberg

Näyttelykuraattori 

Kustaa Vaasa palaa Turun linnaan pienoisnäytelmän päähenkilönä

Kuningas Kustaa Vaasa on mies, joka ei turhia aikaile. Uusi luterilainen uskonto tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia sille, joka uskaltaa ne hyödyntää
 – ja Vaasahan uskaltaa!

Näin tiivistyy sunnuntaina 15.10. ensi-iltansa saavan Ruhtinasreformaatio-pienoisnäytelmän lähtökohta. Turun linnan Keskiaikaisessa kuninkaansalissa esitettävä näytelmä vie loppukesään 1530, jolloin kuningas Kustaa Vaasa vieraili linnassa. Näytelmä kertoo määrätietoisesta hallitsijasta, hänen toimeenpanemistaan uudistuksista sekä niiden vaikutuksista turkulaisten arkeen.

Idea näytelmästä syntyi viime syksynä, kun pohdimme oheisohjelmaa 1500-luvun uskonnollis-poliittisista kiemuroista ja Vaasa-suvun valtataisteluista kertovalle näyttelylle Valtapeliä – reformaatio Suomessa. Kustaa Vaasan vierailu linnassa on herkullinen lähtökohta näytelmälle, sillä tapahtumapaikka, päähenkilö ja ajankohta pohjautuvat todellisiin tapahtumiin. Näytelmän käsikirjoittajaksi kutsuttiin Emmi Louhivuori, joka on tuttu mm. Keskiaikaisten markkinoiden markkinanäytelmien käsikirjoittajana ja ohjaajana.

Näytelmän tarina alkoi hahmottua nopeasti, sillä Kustaa Vaasan valtakaudelta ei tapahtumia puutu. Vaasa nousi valtaistuimelle 1523 tilanteessa, jossa Ruotsi oli eronnut Kalmarin unionista. Kuningasta vaivasivat taloudelliset ongelmat ja poliittinen epävarmuus. Kustaa Vaasa ratkaisi tilanteen ryhtymällä keskittämään valtaa itselleen sekä uudistamalla ja tehostamalla valtakunnan keskus- ja paikallishallintoa sekä verotusta. Samaan aikaan edistetyn reformaation varjolla Vaasa saattoi ottaa kruunun haltuun kirkon valtavan omaisuuden ja syrjäyttää korkeat kirkonmiehet valtion tärkeistä viroista.

Kustaa Vaasa, Cornelius Arendtzin kopio 1540-luvulla maalatusta muotokuvasta, Kansallismuseo.

Louhivuori kertoo käsikirjoitusprosessissa lähteneensä liikkeelle Kustaa Vaasan monisärmäisestä persoonasta. ”Vaasa on näytelmän liikkeelle paneva voima. Hän on vahva ja itsetietoinen hallitsija, jonka käskyihin ja oikkuihin näytelmän muut roolihahmot yrittävät parhaansa mukaan sopeutua.” Louhivuoren mukaan pienoisnäytelmän keskeiseksi teemaksi nouseekin valta. ”Tanskalaisten sortovaltaa vastaan nousseesta Vaasasta tuli itse valtaan päästyään keinojakaihtamaton yksinvaltias, joka haali itselleen valtaa ja omaisuutta mistä suinkin irti sai”.

Vaasan toimeenpanemia uudistuksia tarkastellaan näytelmässä paikallisesta näkökulmasta. Turkulaisille Vaasan toimet näkyivät mm. Kuusiston piispanlinnan purkamisena ja kirkon omaisuuden takavarikoimisena. Ruhtinasreformaatio-näytelmässä nähdään, miten kirkon aarteet vilahtavat kruunun kirstuihin, Kuusiston piispanlinnan tiilet hyödynnetään linnan uudistustöihin ja kallisarvoiset kirkonkirjat saavat uuden käyttötarkoituksen linnan tilikirjojen kansina, Louhivuori kuvailee. Myös luostarien lakkauttaminen ja muutokset jumalanpalveluselämässä herättävät hämmennystä turkulaisten keskuudessa.

Kustaa Vaasan vuoden 1530 matkan tarkoituksena oli näyttäytyä valtakunnan itäisessä osassa ja tarkastaa toimeenpantujen uudistusten toteutumista. Näytelmän myötä Kustaa Vaasa palaa Turun linnaan.

Ruhtinasreformaatio

Käsikirjoitus ja ohjaus: Emmi Louhivuori
Rooleissa: Ikaros Ainasoja, Petra Lähde, Taina Malmikare, Kari Päiviö, Timo Salo

Esitykset Keskiaikaisessa kuninkaansalissa, kesto noin 30 minuuttia. Esitys alkaa linnan lipunmyyntiaulasta.

su 15.10. 14.30 ja 16

su 22.10. 14.30 ja 16

su 29.10. 14.30 ja 16

su 5.11. 14.30 ja 16

Näytelmäpäivinä järjestään myös yleisöopastukset Valtapeliä-näyttelyyn klo 15. Opastukselle ehtii klo 14.30 näytelmän jälkeen tai ennen klo 16 esitystä.

Hinta: linnan sisäänpääsymaksu + 3 €/hlö, jolla pääsee halutessaan myös yleisöopastukselle.

Säveliä kansien kätköistä

Kuva: TMK/Päivi Lönnberg

Kuvassa on laulukirja Piae Cantiones vuodelta 1582 ja etualalla nippu jonkin toisen suunnilleen samanaikaisen laulukirjan sivuja, jotka on löydetty ensin mainitun laulukirjan kansien täytteistä.

Piae Cantiones -laulukirja kertoo Valtapeliä-näyttelyssä yhden esimerkin reformaation vaikutuksesta musiikkiin. Kansien täytteet lisäävät tarinaan toisenkin tason. Tarinaan liittyy myös yliopistomiesten muistivihkojen sivuja 1600-luvulta.

Laulukirja Piae Cantiones

Piae Cantiones eli Hurskaita lauluja on kokoelma latinankielisiä hengellisiä ja moraalisia lauluja. Monet ovat alkuperältään vanhoja, osa jopa ajalta ennen vuotta 1000. Kokoelman laulut lienevät pääosin keskieurooppalaista alkuperää, mutta mukana on myös suomalaisia lauluja. Kirjan on toimittanut Turun katedraalikoulun rehtori, pappi Jaakko Finno. Sen painatti Greifwaldissa suomalainen ylioppilas Theodoricus Petri Rutha, joka maisterintutkinnon jälkeen toimi kuningas Juhana III:n kansliassa. Rutha suosi kappalevalinnoissa katolista aineistoa, kun taas Finno oli vakaumuksellinen protestantti ja muokkasi katolisia tekstejä paremmin protestanttisen opin mukaiseksi. Katoliselta ajalta periytyvien laulujen sanoittaminen uudelleen tai laulujen muuttaminen olivat keinoja muokata laulujen sisältöä heijastamaan paremmin luterilaista oppia.

Kansien täytteet

Mutta mitä kansien täytteenä olevat sivut ovat? Ja miksi ne on sinne pantu? Laulukirjan kuluneet kannet ovat kätkeneet sisäänsä 23 sivua jostakin osiin leikatusta hetkipalvelusten antiphonarium-laulukirjasta, 1500-luvun jälkipuolelta. Laulukirja Piae Cantiones ja sen kansiksi joutuneet toisen laulukirjan sivut ovat siis molemmat alkujaan 1500-luvun jälkipuolelta. Kansien täytteiksi joutuneet sivut on kierrätetty tarpeettomina myöhemmin sidottujen kansien vahvikkeiksi.

Kansien täytteinä käytetyt arkit ovat paperia ja niille on kirjoitettu latinaksi käsin esimerkiksi pääsiäiseen ja sunnuntaipäiviin liittyviä kirkkovuotta rytmittävien päivien lauluja sekä antifoneja, joita on voitu laulaa erilaisissa tilaisuuksissa, kuten kirkkoa vihittäessä. Lauluista löytyy muun muassa psalmitekstejä ja Uuden testamentin jakeita sekä kirkkorukouksia. Nuottikirjoitus on neliönuottikirjoitusta neliviivaisella nuottiviivastolla ja melodiat seuraavat katolisen kirkon eurooppalaista perinnettä.

Vasemmalla kulunut Piae Cantiones ja oikealla sen kansien kätkemät sivut. Kuva: TMK/Mikko Kyynäräinen

Kannet sidottiin 1600-luvulla

Piae Cantiones on saanut nykyiset kantensa 1600-luvulla. Kansien ajoitukseen on päästy kiinni tutkimalla kansien sidonnassa käytettyjä kierrätettyjä muistivihkojen sivuja, jotka ovat olleet liimattuna esilehdiksi kansiin. Muistivihkojen sivujen merkintöjen perusteella kannet on tehty viimeistään 1687. Kansien sidonnassa käytetyissä paperisuikaleissa on myös päivämäärä vuodelta 1605, joten kannet on saatettu sitoa aiemminkin. Kansien ajoituksessa auttaneiden muistivihkojen sivujen alkuperä on myös kiinnostava, sillä latinan ja kreikan kielisissä merkinnöissä on muutamia nimiä, mm. Matthiae Sidaerus Aboensis, mahdollisesti siis Turun akatemian rehtori Matthias Svedereus. Näin on syntynyt kerrostunut kokonaisuus, jossa vuonna 1582 julkaistun laulukirja Piae Cantiones'n kansien liimaamiseen on kierrätetty muistivihkoja 1600-luvulta ja kansien täytteeksi jokin pois käytöstä jäänyt laulukirja 1500-luvun jälkipuolelta.

Kansien täytteinä olleiden arkkien löytöajankohta ei ole tiedossa. Historiantutkijat ryhtyivät avaamaan esimerkiksi tilikirjojen kansiksi kierrätettyjä pergamenttilehtiä jo 1800-luvulla. Ei tiedetä, onko laulukirjan kannet avattu joskus tarkoituksella vai olisivatko huonokuntoisen kirjan kannet rikkoutuneet aikojen saatossa ja siten paljastaneet sisällä olleet sivut. Myös laulukirjan tulo museon kokoelmiin on arvoitus, sillä vanhoissa kokoelmatiedoissa siitä ei ole merkintöjä. Kirja löydettiin ikään kuin uudelleen 1980-luvun alussa. Turun linnasta oli siirretty valtavat määrät kokoelmia museon uusiin tiloihin Kalastajankadulle. Eräänä päivänä kirja oli sattunut arkistonhoitajan käteen hyllystä aivan katon rajasta.

Piae Cantiones ja kansien täytteet on lyhyesti mainittu O.D. Schalinin julkaisussa Kulthistoriska studier till belysande av reformationens genomförande i Finland, vol 1 (1946). Laulukirjaa ja kansien täytteitä on vuosien varrella välillä otettu tutkijoiden nähtäväksi. Viime vuosien aikana täytteet ovat jälleen olleet tutkijoiden mielenkiinnon kohteena. SKS:n hanke Codices Fennici on koonnut Suomessa kirjoitettujen ja käytettyjen keskiaikaisten ja 1500-luvun käsikirjoitusten digitaalisen kokoelman. Kokoelma käsittää yli 200 käsikirjoitusta tai käsikirjoitusfragmenttia, jotka on kerätty yhteen eri maiden kirjastoista ja arkistoista. Hankkeen myötä laulukirjan täytteet otettiin uudelleen tutkimuksen kohteeksi. Arkit on kuvattu ja niiden sisällöstä laadittu tarkempi kuvaus ja litterointi. Kansien täytteitä voi tutkia netissä virtuaalisessa kirjastossa www.codicesfennici.fi.

Kansien täytteitä. Vasemmanpuoleisen sivun keskivaiheilta alkaa laulu Ad te domine levavi animam meam. Kuva: TMK/Mikko Kyynäräinen

Täytteiden lauluja ja käyttökontekstia kirkkovuodessa selviteltiin myös Valtapeliä-näyttelyn valmisteluvaiheessa. Työn lomassa mieleen tuli ajatus konserttien järjestämisestä. Olisipa hienoa, jos voisi kuulla kappaleita Piae Cantiones -laulukirjasta ja sen täytteistä! Linnamuusikko Anneliina Koskinen innostui heti ideasta. Kansien täytteiden laulut ovat fragmentaarisia, mutta kokonaiset laulut kaikuvat tänään Turun linnassa!

Ad te domine levavi animam meam -konsertti
Turun Vanha Musiikki ry
Sunnuntaina 17.9. klo 15 Turun linnan Kuninkaansalissa
Liput: 25/20 €, alle 16-vuotiaat maksutta.

Konsertti on jatkoa viime keväänä pidetylle Anneliina Koskisen konsertille, jossa kuultiin kappaleita laulukirjasta Piae Cantiones.

Päivi Lönnberg
Näyttelykuraattori

Kansien täytteiden sisältöä koskevat tiedot Anneliina Koskinen ja Jesse Keskiaho (Codices Fennici -hanke). Laulukirjan vaiheita on muisteltu myös arkistonhoitaja Henrik Swanljungin ja konservaattori Maarit Hirvilammen kanssa.

Näin rakennettiin näyttely Valtapeliä - Reformaatio Suomessa

Linnan aulan valtasi viime torstaina mieletön puheensorina, kun 300 avajaisvierasta odotti avajaispuheita ja ovien avautumista Isoon linnantupaan. Ovien takana odotti näyttely, jota on valmisteltu lähes parin vuoden ajan. Valmista tuli avajaispäivänä klo 16 -- ja sitten halattiin valmistumisen kunniaksi, kuten meillä linnassa on tapana. Linnan asiakaspalvelu, oppaat ja työpaja jatkavat näyttelyn kanssa työtä tästä eteenpäin. Näyttelyn rakentajat, konservaattorit ja tutkijat puolestaan suuntaavat energiansa kohti seuraavia projekteja...

Tässä kuvia ja tunnelmia näyttelyn rakentamisen kulisseista niin Isosta linnantuvasta kuin työtiloistamme Kalastajankadulta.

Pohjapiirustuksesta valmistettiin tällä kertaa pienoismalli. Näyttely alkaa hahmottua ensimmäisen rakennusviikon aikana. Vitriinien rungot ovat pystyssä ja valotornien paikkoja lyödään lukkoon.

Rakentaminen on jo käynnissä, mutta sisältö ei ole vielä aivan valmis. Historiantutkija Meri Heinonen tuli auttamaan Juhana III:n Punaisen kirjan vitriiniin avattavan aukeaman valitsemisessa. Osa painoksesta on punaisessa samettikansissa. Kansalliskirjaston kappaleessa on kauniisti koristellut nahkakannet.

Ensimmäinen vitriini suomen kirjakielen synnystä on valmis. Huomatkaa johtoviidakko vitriinin katolla. Jokainen esine saa oman valospottinsa kuituvaloprojektorista.

Toisella viikolla työmaalla on kaikenlaista viidakkoa muuallakin kuin vitriinien katoilla... Roskakärry on valokeilassa, mutta kumihanskoja, jotain tiettyä poranterää, rullamittaa jne aina etsiskellään. Rakentamista tehdään useassa kohteessa samaan aikaan, joten tarvikkeet eivät koskaan ole siellä, missä ne viimeksi nähtiin...

Vitriinien lasien tarkastaminen ja peseminen sekä sisä- että ulkopuolelta on tärkeä työvaihe.

Valaistus ja esineiden esillepano tekee näyttelyn viimeisen silauksen. Jokaiselle esineelle on valmistettu mittojen mukaan turvallinen ja huomaamaton kiinnitys. Asettelu on yleensä senttien tai jopa millien säätämistä - kuraattorin pikkutarkkuudesta riippuen.

Turun tuomiokirkkomuseon ciborium (ehtoollisleipien säilytysastia) ja Seilin kalkki ja pateeni saatiin paikoilleen nopeasti. Kun taas Kansallismuseosta lainattu, hurjan painava Pyhän Olavin dominikaanikonventin holvin päätekivi aiheutti päänvaivaa. Onko tässä Rodinin Ajattelija vai Turun museokeskuksen konservaattori työssään?

Iso linnantupa on kuutisen metriä korkea tila. Pyörillä liikkuva rakennusteline on vakiovaruste mm. valojen säätämistä tai tässä näyttelyssä viirien ripustamista varten. Näyttely alkaa olla jo melkein valmis. Nyt on enää minuuteista kiinni, kuten pääkonservaattorimme tilanteesta tiedotti.

Eräänä iltana avajaisviikolla tehtiin myöhään Kuusiston piispanlinnan purkamisesta kertovan vitriinin tiilien kiinnityksiä. Vitriinin seinä on tässä erikoispaksu, jotta levy kestää tiilien painon.

Tekstiilikonservaattorimme valmisti Elina Nurmen tekemien pukujen helmoille ja hihoille mittojen mukaiset tuet muotoon kovettuvasta fossshape-kankaasta. Näin painavat puvut kestävät venymättä vuoden ajan näyttelyssä. Kaikkien vitriinien valaistus- ja kosteusolosuhteet on suunniteltu esineiden materiaalien mukaan. Vitriinien valmistelu on yllättävän työlästä. Päivässä aseteltiin, valaistiin ja suljettiin maksimissaan muutama vitriini. Yhteensä vitriinejä on näyttelyssä 19.

Valmista tuli! On aika viettää avajaisia! Näyttelyn avasi arkkipiispa Kari Mäkinen.

Suuri kiitos kaikille Valtapeliä - Reformaatio Suomessa -näyttelyn toteuttamiseen osallistuneille!

Teksti & kuvat:
Päivi Lönnberg, näyttelyn kuraattori

Yhteisellä reviirillä

 Kuvassa: Supikoira, TMK. Aleks Talve/TMK 2016.

Varhaisimmat arkeologiset esinelöydöt ja ihmisen itsestään luontoon jättämät jäljet, kuten kalliomaalaukset, liittyvät usein eläimiin. Eläimet ovat aina olleet monin tavoin läsnä ihmisten elämässä ja niillä on ollut suuri merkitys koti-, saalis- ja lemmikkieläiminä.

Toiset eläimet, kuten sudet tai uudempana tulokkaana supikoira, taas koetaan ihmisen reviirille ja elintilaan tunkeutuvina petoina tai oman eläimistömme kanssa kilpailevina muukalaisina. Ihmisen halu kontrolloida ja hallita luontoa ja toisaalta halu suojella sitä kilpailevat selvästi keskenään. Näyttelyssä voi siellä täällä nähdä myös näitä kiistanalaisia eläimiä, jotka ihminen toivoisi raivokkaasti pois omasta elintilastaan. Biologian näkökulmasta nähtynä kyse on kilpailusta samoista saaliseläimistä ja samasta elintilasta.

Saalis vai lemmikki?

Taiteilija Tellervo Viitaniemi kuvaa lihahyytelöä muistuttavien, säilykepurkkeihin grafiikanmenetelmin tehtyjen eläinmuotokuviensa kautta ihmisten jopa raadollista ja hyväksikäyttävää tapaa suhtautua eläimiin ja eläinten selvästi alisteista asemaa ihmiseen nähden. Eläinmuotokuvien rinnalle vitriineihin on asetettu monenlaisia museoesineitä. Nämä esineet kertovat omaa tarinaansa ristiriitaisesta suhteestamme eläimiin. Eläimet ovat meille rakastettuja lemmikkejä, toisaalta taas meitä hyödyttäviä kotieläimiä tai metsästettäviä saaliseläimiä.

Kuvassa: Tellervo Viitaniemi – Sian muotokuva (2016), serigrafia, säilykepurkin kansi, hartsi. Keskiaikaisia tiiliä, joissa on eläinten jälkiä, TMK. Kuva: Aleks Talve/TMK 2016.

Siiveniskuja

Taiteilija Miia Rinteen Keskiaikaisen kuninkaansalin holveihin ja seinille heijastettu kolmikanavainen videoteos ”Viesti” (2016) kuvaa viestikyyhkyn matkaa ja vaistoja, joiden avulla lintu osaa aina palata takaisin kotipesäänsä. Toisaalta nykypäivän tapahtumiin rinnastettuna teos voisi herättää ajatuksia myös maahanmuutosta, toiveikkaasta kotiinpaluusta ja kaihoisasta koti-ikävästä. Kuten kaikki näyttelyn teokset, myös Rinteen videoinstallaatio on juuri Turun linnan tiloja varten suunniteltu ja se hyödyntää upeasti linnan arkkitehtuuria.

Kuvassa: Miia Rinne – Viesti (2016), 3-kanavainen videoteos, ääni. Kuvassa näkyy osa teoksesta. Kuva: Aleks Talve / TMK 2016.

Aina rinnallamme

Taiteilija Liisa Kanerva kuvaa Nuorten herrain huoneeseen ripustetussa vanhalle plyysimatolle akryylivärein maalatussa ”Lemmikkigobeliini” (2016) -maalauksessaan ihmisen ja eläinten pitkää yhteistä historiaa ja ihmisen läheistä suhdetta rakastettuihin lemmikkieläimiin. Eksoottisia lemmikkejä, kuten apinoita, pidettiin Euroopan hoveissa ja myös Turun linnassa Juhana herttuan aikana eräänlaisina korkeaan asemaan ja rikkauteen liittyvinä statussymboleina ja kuriositeetteina. Liisa Kanervan Teoksessa onkin kuvattuna monia hyvin varhaisia lemmikkieläimiä, kuten koiria ja hieman eksoottisempia ja harvinaisempia lemmikkieläimiä, kuten riikinkukkoja ja kauluspapukaijoja.

Kuvassa: Liisa Kanerva – Lemmikkigobeliini (2016). Akryylimaalaus plyysimatolle.

Kuva: Aleks Talve / TMK 2016.

 

Taikauskoa

Eläimiin on liittynyt valtavasti erilaisia uskomuksia ja suomalaisessa kansanperinteessä on käytetty esimerkiksi metsästysonnen saavuttamiseksi ja karjaa laitumelle vietäessä erilaisia loitsuja apuna. Toisaalta esimerkiksi harakan näkeminen metsästysretkelle lähdettäessä aiheutti varman metsästysonnen menetyksen. Entisaikoina myös parantamisessa käytettiin apuna paitsi loitsuja, myös taikakaluja ja eläinperäisiä rohdoksia. Näyttelyssä voit nähdä esimerkiksi myös koreita vihreitä espanjankärpäsiä, joiden kuori sisältää myrkyllistä kantaridiiniä, joka pieninä annoksina nautittuna uskomusten mukaan nostattaa lempeä ja aiheuttaa kihelmöivää tunnetta.

Kuvassa: Espanjankärpäsiä, TMK. Kuva: Aleks Talve/TMK 2016.

Outo luontomme

Näyttelyn nimi ”Outo luonto” kertookin paitsi ihmisen suhtautumisesta luontoon ja eläimiin, myös ihmisluonnosta. Taitelijat Tellervo Viitaniemi ja Päivi Häkkinen ottavat ”Äitimaa” -installaatiollaan (2016) kantaa ihmisen ja luonnon väliseen suhteeseen. Teoksessa on mukana myös säkeittäin Turun arkeologisilta kaivauksilta löydettyjä eläinten luita. Teoksen äitimaa-hahmo yrittää epätoivoisesti parhaansa mukaan kerätä poikansa (ihmisen) luita Tuonelanjoesta liittääkseen ne jälleen yhteen parantaakseen poikansa. Teoksessa voi nähdä viitteitä myös kaikkien suomalaisten tuntemaan Akseli Gallen-Kallelan Lemminkäisen äiti -teokseen (1897). Häkkisen ja Viitaniemen teos kuvaa symbolisella tasolla myös murroskautta, kun tieteen kehittyminen ja kristinuskon saapuminen syrjäyttivät hitaasti Suomessa vanhat uskomukset.

Kuvassa: Päivi Häkkinen ja Tellervo Viitaniemi – Äitimaa (2016). Installaatio, serigrafia harsolle, sekatekniikalla toteutettu veistos ja keskiaikaisia eläinten luita.

Outo luonto – Ihmisen ja eläimen yhteinen polku on Turun linnassa esillä vielä lokakuun loppuun saakka. Näyttelyyn on syyslomalla opastuksia ti-su klo 15. Tervetuloa opastukselle kuulemaan lisää!

Teksti: Näyttelyn kuraattori, tutkija Maria Huokkola

Kuvat: Aleks Talve/TMK 2016.