Näin rakennettiin näyttely Valtapeliä - Reformaatio Suomessa

Linnan aulan valtasi viime torstaina mieletön puheensorina, kun 300 avajaisvierasta odotti avajaispuheita ja ovien avautumista Isoon linnantupaan. Ovien takana odotti näyttely, jota on valmisteltu lähes parin vuoden ajan. Valmista tuli avajaispäivänä klo 16 -- ja sitten halattiin valmistumisen kunniaksi, kuten meillä linnassa on tapana. Linnan asiakaspalvelu, oppaat ja työpaja jatkavat näyttelyn kanssa työtä tästä eteenpäin. Näyttelyn rakentajat, konservaattorit ja tutkijat puolestaan suuntaavat energiansa kohti seuraavia projekteja...

Tässä kuvia ja tunnelmia näyttelyn rakentamisen kulisseista niin Isosta linnantuvasta kuin työtiloistamme Kalastajankadulta.

Pohjapiirustuksesta valmistettiin tällä kertaa pienoismalli. Näyttely alkaa hahmottua ensimmäisen rakennusviikon aikana. Vitriinien rungot ovat pystyssä ja valotornien paikkoja lyödään lukkoon.

Rakentaminen on jo käynnissä, mutta sisältö ei ole vielä aivan valmis. Historiantutkija Meri Heinonen tuli auttamaan Juhana III:n Punaisen kirjan vitriiniin avattavan aukeaman valitsemisessa. Osa painoksesta on punaisessa samettikansissa. Kansalliskirjaston kappaleessa on kauniisti koristellut nahkakannet.

Ensimmäinen vitriini suomen kirjakielen synnystä on valmis. Huomatkaa johtoviidakko vitriinin katolla. Jokainen esine saa oman valospottinsa kuituvaloprojektorista.

Toisella viikolla työmaalla on kaikenlaista viidakkoa muuallakin kuin vitriinien katoilla... Roskakärry on valokeilassa, mutta kumihanskoja, jotain tiettyä poranterää, rullamittaa jne aina etsiskellään. Rakentamista tehdään useassa kohteessa samaan aikaan, joten tarvikkeet eivät koskaan ole siellä, missä ne viimeksi nähtiin...

Vitriinien lasien tarkastaminen ja peseminen sekä sisä- että ulkopuolelta on tärkeä työvaihe.

Valaistus ja esineiden esillepano tekee näyttelyn viimeisen silauksen. Jokaiselle esineelle on valmistettu mittojen mukaan turvallinen ja huomaamaton kiinnitys. Asettelu on yleensä senttien tai jopa millien säätämistä - kuraattorin pikkutarkkuudesta riippuen.

Turun tuomiokirkkomuseon ciborium (ehtoollisleipien säilytysastia) ja Seilin kalkki ja pateeni saatiin paikoilleen nopeasti. Kun taas Kansallismuseosta lainattu, hurjan painava Pyhän Olavin dominikaanikonventin holvin päätekivi aiheutti päänvaivaa. Onko tässä Rodinin Ajattelija vai Turun museokeskuksen konservaattori työssään?

Iso linnantupa on kuutisen metriä korkea tila. Pyörillä liikkuva rakennusteline on vakiovaruste mm. valojen säätämistä tai tässä näyttelyssä viirien ripustamista varten. Näyttely alkaa olla jo melkein valmis. Nyt on enää minuuteista kiinni, kuten pääkonservaattorimme tilanteesta tiedotti.

Eräänä iltana avajaisviikolla tehtiin myöhään Kuusiston piispanlinnan purkamisesta kertovan vitriinin tiilien kiinnityksiä. Vitriinin seinä on tässä erikoispaksu, jotta levy kestää tiilien painon.

Tekstiilikonservaattorimme valmisti Elina Nurmen tekemien pukujen helmoille ja hihoille mittojen mukaiset tuet muotoon kovettuvasta fossshape-kankaasta. Näin painavat puvut kestävät venymättä vuoden ajan näyttelyssä. Kaikkien vitriinien valaistus- ja kosteusolosuhteet on suunniteltu esineiden materiaalien mukaan. Vitriinien valmistelu on yllättävän työlästä. Päivässä aseteltiin, valaistiin ja suljettiin maksimissaan muutama vitriini. Yhteensä vitriinejä on näyttelyssä 19.

Valmista tuli! On aika viettää avajaisia! Näyttelyn avasi arkkipiispa Kari Mäkinen.

Suuri kiitos kaikille Valtapeliä - Reformaatio Suomessa -näyttelyn toteuttamiseen osallistuneille!

Teksti & kuvat:
Päivi Lönnberg, näyttelyn kuraattori

Nenäliinojen matka näyttelyyn

Vielä tämän viikon sunnuntaihin asti avoinna olevassa Keisarillisia lahjoja Pavlovskin palatsista -näyttelyssä on esillä muutamia keisarillisia lahjoja myös Turun museokeskuksen omista kokoelmista. Kaksi näistä lahjoista on nenäliinoja, jotka Nikolai II:n puoliso Aleksandra Fjodorovna lahjoitti 1800-luvun jälkipuoliskolla kummityttärelleen, kreivitär Nadine Armfeltille (os. von Jacobson, 1850-1941).

Turun museokeskuksen kokoelmaan nämä nenäliinat ja joukko muita tekstiilejä tuli Nadinen lahjoittamana vuonna 1926. Ajankohta liittyy Nadinen miehen, kreivi Carl Alexander Armfeltin (1850-1925) kuolemaan ja parin kotikartanon, Halikon Åminnen tyhjentämiseen. Kreivi Carl Alexander testamenttasi suvun esineistöä Kansallismuseolle, ja esineitä luovutettiin myöhemmin edelleen myös Turun ja Porvoon museoille.

Molemmat Aleksandra Fjodorovnan Nadine Armfeltille lahjoittamat nenäliinat on valmistettu hienosta musliinikankaasta ja ne on koristettu kirjailuin ja pitsein. Kuvan nenäliinan reunoissa on venetsialaista pitsiä ja kulmaan kirjailtu keisarinnan monogrammi. Reunoissa näkyy myös korjailua, joka on tehty ennen nenäliinan tuloa museon kokoelmaan.

Yli sadan vuoden aikana nenäliinat ovat haurastuneet ja kellastuneet, ja ne päätettiin konservoida ennen asettamista näyttelyyn. Tekstiilikonservaattorimme Tanja Huikuri pohti sopivaa konservointimenetelmää päätyen kaliumboorihydridikäsittelyyn, joka vähentää kellastumista ja tasapainottaa kuituja hidastaen niiden haurastumista.

Kankaan väri mitattiin ennen konservointia spektrofotometrilla.

Nenäliinoille tehtiin kaliumboorihydridikäsittely vetokaapissa, koska selluloosakuidut kellastuvat vanhetessaan. Kellastumisen aiheuttaa selluloosakuitujen hapettumisreaktion aikaansaama värjääntyminen. Hapettuminen myös heikentää kuitujen fyysisiä ominaisuuksia. Käsittely vähentää kellastumista ja myös stabiloi kuituja.

Käsittelyn jälkeen nenäliinat pestiin deionisoidulla vedellä. Pesuaineena käytettiin konservoinnissa yleistä Mini Risk -astianpesuainetta.

Nenäliinat kuivattiin vaakatasossa kerniliinan päällä. Kosteana ohut nenäliina näyttää lähes läpinäkyvältä alustaa vasten.

Hauraiden nenäliinojen tueksi ommeltiin lopuksi tukikangas.

Konservoidut nenäliinat valokuvattiin museokeskuksen studiossa näyttelytekstejä ja esinetietokantaa varten.

Nenäliinat aseteltiin vitriiniin esille vaakatasossa, sillä hauraan kankaan kallistaminen tai taittaminen rasittaisi kuituja. Myös vitriinin valaistus säädettiin tekstiileille turvalliseen 50 luksin tasoon. Nenäliinojen kanssa samassa vitriinissä on näytteillä kaksi Aleksandra Fjodorovnan kruunajaislahjaksi saamaa viuhkaa ja muita kruunajaisiin liittyviä lahjoja.

Teksti ja kuvat: Päivi Lönnberg ja Tanja Huikuri

Museotyön monet ulottuvaisuudet

Taas kerran tuli todistettua konservaattoreiden osaaminen. Tyttökuningas-näyttelyyn tarvittiin ihmisen sydän. Ihan oikeaa sellaista ei toki haviteltu, mutta kuuleman mukaan sian sydän on aivan vastaavanlainen. Sen konservoiminen näyttelykuntoon olisi kuitenkin vienyt useamman kuukauden ja siksi käännyttiin museokeskuksen taidekonservaattori Emilia Kallisen puoleen.

Emilia lähti kauppaan, osti massaa, muotoili, pisti tuotoksen uuniin ja lopputulos näkyy kuvissa.

Salaisuudeksi jääköön, kenen rinnasta sydän on irrotettu. Asia selviää Tyttökuningas – Made in Turku – näyttelyssä. Se avataan yleisölle 5.2. kuluvana vuonna.

teksti: Nina Lepokorpi

kuvat. Sari Selkee

Maatiaiskanat hovissa

Turun linna oli 1500-luvun puolivälissä melkoinen laitos. Sen alueella asui ja se työllisti suoraan tai mutkan kautta satoja henkilöitä. Turun linnan uusi perusnäyttely työllistää sekin jos ei nyt ihan satoja, niin ainakin kymmeniä yrittäjiä ja alan harrastajia.

Eläintentäyttäjä Sari Mastromarinolla (viittä vailla luonnontieteen alan konservaattori – meniköhän ammattinimike oikein?) on ollut verstaallaan Turun biologisessa museossa menneen kevään aikana monenlaista eläintä täytettävänään. Eikä suinkaan eläintieteelliseen näyttelyyn vaan Turun linnaan. Yhtenä ryhmänä suomalaiset maatiaiskanat, joiden maallinen taival päättyi eläinlääkärin kautta pakastimeen ja sitten konservaattorin pöydälle.


pakastamisen jälkeen sulatettiin


sitten kuivattiin


ja erinäisten toimenpiteiden jälkeen lopuksi topattiin.

Lopputulos on näin komea!

Nina

Karttapallon alkuperä

Karttapallon puhdistaminen on edennyt eteläisille leveysasteille asti, ja on tullut aika paljastaa pallon alkuperä. Eteläisiltä meriltä löytyy nimittäin kaksi kartussia, suurempi...

...ja pienempi:

Pallo on peräisin Amsterdamista (jonka nimi latinaksi tuolloin oli Amstelodami), itse kartan on piirtänyt Jan Janssonius (1588-1664)  ja painolaatat kaivertanut Abraham Goosin (1590-1643) työpaja. Valmiiksi pallo on tullut 1648, joka oli merkittävä vuosi myös Alankomaissa: "seitsemän yhdistyneen provinssin" 80-vuotinen taistelu Espanjaa vastaan päättyi maan itsenäisyyden tunnustamiseen Westfalenin rauhassa.

Hollantilaiset ehtivät mukaan löytöretkille maailman valtamerille muita myöhemmin, vasta 1600-luvun alussa, mutta kirivät pian etumatkan kiinni. Amsterdamista tuli alati laajenevan maantieteellisen tiedon ja kartanvalmistuksen keskus aikana, jolta meidänkin karttapallomme on peräisin. Merenkulkijoiden mukana tullut tieto kirjattiin välittömästi työn alla oleviin atlaksiin ja voimme olla varmoja, että kartan kuvaukset maapallon eri maanosien rannikoista perustuvat ilmestymishetken tietämykseen.

Tilaajana on ollut Alankomaiden Länsi-Intian kauppakomppania, joka on paljolti jäänyt kuuluisamman Itä-Intian kauppakomppania varjoon. Sen toiminta-alueena olivat Amerikan mantereet, Karibian saaret ja Afrikan länsirannikko. Yksi yhtiön perustamista siirtokunnista oli Pohjois-Amerikan itärannikon Uusi Amsterdam, joka brittien haltuun jouduttuaan sai nimen New York.

Suuremman kartussin tekstistä käy myös ilmi, että yhdessä karttapallon kanssa on valmistunut myös tähtikarttapallo. Se on valitettavasti joutunut omille teilleen.

Repeämä Puolassa

Pohjoisnavalta alkanut karttapallon puhdistaminen on edennyt jo päiväntasaajalle. Suomen, tarkemmin Pohjanmaan, kohdalta on paljastunut yksi kompassiruusuista joita on eri puolilla palloa. Siitä lähtevät viivat peittävät maamme varsin perusteellisesti.

Myös muut vauriot näkyvät selvemmin. Puolan ja Baltian on halkaissut repeämä pinnassa, ehkäpä enteellisesti jos ajattelemme karttapallon valmistumisvuotta 1648. Tuolloin solmittu Westfalenin rauha toi kauan kaivatun rauhankauden Ruotsin suurvalta-ajan muutoin yhtämittaiseen sotimiseen. Se kesti vain muutaman vuoden: 1655 kuningas Kaarle X Kustaa hyökkäsi Puolaan. Ruotsalaisten maahantunkeutuminen ja ryöstely tunnetaan Puolan historiassa "ruotsalaistulvana" (potop szwedzki), ja se loppui vasta Olivan rauhaan 1660. Samaan aikaan Puola joutui taistelemaan myös Ukrainan kapinoivia kasakoita ja Moskovan suuriruhtinaskuntaa vastaan.

Karttapallon konservointi alkoi

Uuteen perusnäyttelyyn tulevat esineet vaativat joissain tapauksissa konservointia. Åbo Akademin kirjastossa työskentelevä paperikonservaattori Tõnu Uusküla aloitti eilen urakoista ehkä haastavimman, vuodelta 1648 olevan karttapallon puhdistamisen, työkaluna pumpulipuikot ja vesi-metyyliselluloosaseos. Pallon sisällä on oletettavasti puinen tukirunko, sen päällä kipsipinta ja uloinna paperi, johon on painettu planeettamme sellaisena kuin eurooppalaiset sen 1600-luvun puolivälissä löytöretkiensä seurauksena uskoivat olevan. Tuonaikaisilla kartoilla esiintyi vielä valtava eteläisen pallonpuoliskon manner Terra Australis Incognita, joka vasta 1700-luvun tutkimusmatkojen seurauksena halkesi Australiaksi ja Etelämantereeksi.

Tõnun urakka vaatii vielä erinäisiä työtunteja, joten palaamme asiaan työn edistyessä.

Uusi vanha seinävaate esille kuninkaan saliin

Turun linnan kuninkaan saliin on ripustettu nähtävillä 1600-luvun lopulle ajoitettu myöhäisbarokkityylinen seinävaate. Suomen oloissa harvinainen seinävaate on hankittu Turun museokeskuksen kokoelmiin 1960-luvulla. Hankinnan jälkeen se oli esillä osana silloista uutta perusnäyttelyä.

Seinävaate on nykykäsityksen mukaan tehty Englannissa ja sen kuvioinnin toteutukseen on käytetty häivepistotekniikkaa, eli crewelkirjonta-tekniikkaa. Crewelkirjonta oli  Englannissa käytössä etenkin 1600-luvulla, ja sieltä se kulkeutui siirtolaisten mukana uudelle mantereelle Amerikkaan.

Huonokuntoinen seinävaate on perusteellisesti konservoitu. Miltei vuoden kestänyt konservointityö on ollut haasteellisin Turun museokeskuksen tekstiilikonservaattori Tanja Huikurin uralla. Nykykunnossaan ja vaatetta tukevan ripustusratkaisun kanssa seinävaate on turvallisesti esillä Turun linnan kävijöiden nähtävillä.

Seinävaatteen ripustaminen sujui suuremmitta kommelluksitta. Kuvassa museomestarit Rauski ja Tony tikkaiden yläpäässä varmistavat, että seinävaate saadaan ripustettua suoraan ja tekstiilikonservaattori Tanja huolehtii vielä alareunan viimeisistä yksityiskohdista.

Turun linnan kuninkaan saliin on ripustettu nähtävillä 1600-luvun lopulle ajoitettu myöhäisbarokkityylinen seinävaate.