Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tyttökuningas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tyttökuningas. Näytä kaikki tekstit

tiistai 31. lokakuuta 2017

Nyt saatavana Coco Pyhä Ramattu Suomexi

Tänään tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Martin Luther julkaisi 95 kirkon harjoittamaa anekauppaa kritisoivaa teesiään. Lutherin herättämä keskustelu leimahti ennennäkemättömällä voimalla, ja sen vaikutukset levisivät myös Ruotsin valtakuntaan. Ruotsin itäiseen osaan, Suomeen reformaatio tuli erityisesti Turun ja Viipurin kautta.

Yksi Martin Lutherin keskeisistä ajatuksista oli, että jokaisen tulisi saada itse tutustua kristillisen opin perusteisiin. Suomen kirjakielen syntyminen tämän ajatuksen toteuttamiseksi onkin merkittävimpiä reformaation vaikutuksia Suomessa. Pitkällä aikavälillä myös kansan opettaminen lukemaan pohjautuu tähän Lutherin ajatukseen.

Mutta tiedätkö milloin Raamattu julkaistiin ensimmäisen kerran kokonaan suomeksi? Vastaus on vuonna 1642. Tuolloin Ruotsia hallitsi kuningatar Kristiina, joten ensimmäinen suomenkielinen Raamattu ”Biblia, Se on: Coco Pyhä Ramattu Suomexi” tunnetaan myös nimellä Kristiinan Raamattu. Kuusikiloisesta kirjajärkäleestä otettiin Tukholmassa 1200 kappaleen painos, josta 750 kappaletta tuli Suomeen.

Ajan hammas on puraissut ensimmäisen suomenkielisen Raamatun nimiölehteä.

Raamatulla on painoa noin kuusi kiloa. Suuret metallihelat suojaavat kirjan nahkaisia kansia.

Raamatun käännöstyö ja saattaminen painokuntoon oli pitkä prosessi. Mikael Agricola aloitti kääntämisen 1530-luvulla työskennellessään Turun piispan palveluksessa. Työ jatkui Wittenbergissä, jonne Agricola matkusti 1536 opiskelemaan latinaa, kreikkaa ja hepreaa. Uuden Testamentin käännös valmistui vuonna 1548. Agricola käänsi myös Vanhaa Testamenttia luultavasti avustajien kanssa yhdessä, mutta työ jäi kesken. Käännöstyöhön palattiin vuonna 1602, kun kuningas Kaarle IX asetti komitean valmistelemaan Raamatun suomennosta. Vieläkään projekti ei edennyt kovin nopealla aikataululla. Lopullinen käännös perustuu heprean ja kreikankielisiin teksteihin, mutta käännöksessä on seurattu myös Lutherin saksannosta ja uudistettua ruotsinnosta vuodelta 1618 (ns. Kustaa II Adolfin Raamattu). Raamatun käännöksen tyylieroja hiottiin vastaamaan tavoitetta hyvästä ja puhtaasta suomesta. Lopulta vuonna 1642 ensimmäinen suomenkielinen Raamattu tuli painosta. Ruotsinkielinen Raamattu oli käännetty jo 101 vuotta aiemmin, vuonna 1541 (ns. Kustaa Vaasan Raamattu).

Kristiinan Raamatun kirjaintyyppi on saksalainen fraktuura, joka on suht helposti nykylukijankin luettavissa. Kirjan kuvituksena on saksalaisen Jacob Moresin puupiirroksia. Piirrokset kuuluvat 1500-luvun lopun ja 1600-luvun alun suosituimpiin, luterilaisten Raamattujen kuvituksiin.

Kuvassa vasemmalla suomenkielinen Kristiinan Raamattu (1642) ja oikealla ruotsinkielinen Kustaa II Adolfin Raamattu (1618). Kuvanottohetkellä oli mietinnässä miltä aukeamalta Raamatut avataan näyttelyyn ja mitä valittu aukeama kertoisi reformaatioajasta.

Kristiinan Raamattuun liittyy myös dramatiikkaa. Kuningatar luopui kruunusta vuonna 1654. Kruunusta luopumisen taustalla oli Kristiinan halu kääntyä katoliseen uskoon ja muuttaa Roomaan. Ruotsin lisäksi kuningattaren päätös kohahdutti koko Eurooppaa. Protestanttisen Ruotsin kuningattaren kääntyminen oli suuri voitto katoliselle kirkolle ja paaville. Joidenkin kuningatar Kristiinan aikana painettujen Raamattujen alussa oli hallitsijattaren kuparipiirroskuva. Hänen luovuttuaan kruunusta ja käännyttyä katoliseen uskoon kuvia revittiin irti monista Raamatuista. Turun museokeskuksen kokoelmiin kuuluvassa Raamatussa Kristiinan kuvaa ei ole, mutta siinä ei myöskään näy merkkejä revitystä sivusta.

Päivi Lönnberg
Näyttelykuraattori

Kuvat Mikko Kyynäräinen ja Päivi Lönnberg

Lisää luettavaa:
http://www.helsinki.fi/vvks/katsaus_vanhaan_kirjallisuuteen/3_1640-1700/index.html

torstai 10. joulukuuta 2015

1600-luvun sotaväkeä linnalla


Sunnuntaina 13.12.2015 voi Turun linnalla tavata 1600-luvun sotilaita. Kello 11 heidän upseerinsa pitää äksiisiharjoitukset uusille rekryyteille. 1600-luvun alkupuoliskolla Ruotsin kuningaskunta, johon koko Suomikin kuului, oli osallisena nk. 30-vuotisessa sodassa. Suurin osa Suomesta sotaan lähteneistä miehistä ei suinkaan ollut Euroopassa pahamaineisen kuuluisia kevyen ratsuväen "hakkapeliittoja" vaan jalkaväen musketöörejä ja pikenöörejä. Toisin kuin ratsuväen vapaaehtoiset sotaanlähtijät, jalkaväen miehet kutsuttiin palvelukseen väenotoilla, joissa joka kymmenes mies määrättiin palvelukseen ja loput yhdeksän saivat maksaa hänen varusteensa. Paitsi että nämä miehet sotivat kaukomailla kuningaskunnan sodissa, he myös miehittivät kotimaamme linnoja.

Tule linnalle näkemään suurvalta-ajan äksiisiä, tapaamaan tuon aikakauden sotaväkeä ja kokemaan aikakaudesta kertovan ja juuri ensi-iltansa saaneen Mika Kaurismäen ohjaaman elokuvan pohjalta tehty näyttely Tyttökuningas, joka kertoo Kuningatar Kristiinasta, aikansa erikoislaatuisesta monarkista.

Sotaväkeä linnalla esittää historianelävöitysryhmä GARS. Lue lisää:

http://gars.harmaasudet.fi/

Jani Hyväri

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Lasten itsenäisyyspäivän vastaanotto Turun linnassa

Suuri joukko turkulaisia 6-luokkalaisia saapui perjantaina 4.12. jo hieman ennakkoon juhlistamaan Suomen itsenäisyyspäivää Turun linnaan. Tänä vuonna kutsu vieraille oli lähtenyt juuri valtaan nousseelta kuningatar Kristiinalta eli juhlaa vietettiin tänä vuonna 1600-luvun hengessä. Jo perinteeksi muodostuneeseen tilaisuuteen saapui tänä vuonna 290 oppilasta. Ensimmäisenä vieraita vastaanottamassa oli valtakunnankansleri Axel Oxenstierna, joka johdatti juhlavieraat linnan ala-aulasta Kuninkaansaliin.

Juhlahuoneistossa vieraat vastaanotti kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Seppo Lehtinen ja rouva Kaija Lehtinen kättelemällä kaikki vieraat, jonka jälkeen vieraat pääsivät nauttimaan tervetuliaismaljan. Juhlallisuudet jatkuivat Seppo Lehtisen tervetulopuheella sekä Turun Seudun musiikkioppilaitoksen huiluryhmän musiikkiesityksellä.


Myös itse kuningatar Kristiina, yhdessä tätinsä Katariinan kanssa tulivat tervehtimään juhlavieraita. Hyväkäytöksiset nuoret vieraat vastaanottivat kuningattaren hovin tapoihin kuuluen niiaamalla tai kumartamalla, jonka Kristiinan kasvatuksesta vastannut kansleri Oxenstierna opetti juhlavieraille ennen kuningattaren saapumista. Vieraat saivat myös kuulla kuningattaren koulutuksesta, harrastuksista ja kiinnostuksen kohteista. Juhlatilaisuus päättyi Maamme lauluun, jonka jälkeen kuningattaren johdolla juhlavieraat siirtyivät Kuningattaren saliin nauttimaan kuningatar Kristiinan nimikkoleivokset. Tilaisuuden lopuksi sivistystoimialajohtaja Timo Jalonen ja museopalvelujohtaja Olli Immonen palkitsivat juhlatilaisuuden parhaan käyttäytyjän Turun museokeskuksen uudella, Tonttu-ukko tarinoi -satukirjalla.


Hyvää itsenäisyyspäivää!

Teksti Heidi Aalto
Kuvat Susanna Lahtinen

tiistai 3. marraskuuta 2015

Elokuvapuvustaja seuraa tutkimustiedon punaista lankaa


Joulukuussa elokuvateattereihin tulevan Mika Kaurismäen Tyttökuningas-elokuvan puvustaja Marjatta Nissinen luennoi viime viikonloppuna Turun linnassa elokuvapuvustuksesta. Luento oli osa Turun linnan Pajan aikuisille suunniteltua Aikuisten salonki -luentosarjaa. Tänä syksynä on pureuduttu erityisesti kuningatar Kristiinan aikakauteen, 1600-lukuun. Marjatta Nissisen luento keräsi paikalle runsaan joukon kuulijoita.


Elokuvaa katsoessa ja tarinan maailmaan uppotuessa ja eläytyessä ei tule ajatelleeksi, miten valtava työ elokuvapuvustuksessa oikein on. Erityisesti historiallisten elokuvien, kuten Tyttökuningas-elokuvan puvustuksen taustalla on suunnittelijan lisäksi valtava joukko erilaisia käsityöläisiä ja alan huippuosaajia kengäntekijöistä pitsinnyplääjään. Kaikkea tekemistä edeltää kuitenkin suunnittelijan tekemä perinpohjainen tutkimustyö aikakauden asuista ja asusteista. 

Kaksi esimerkkiä Marjatta Nissisen suunnittelemista puvuista Tyttökuningas-elokuvaan.

Nissinen kertoi luennolla, miten suunnittelun pohjalla ovat paitsi ohjaajan näkemykset lopputuloksesta, myös tietty aikakausi, johon elokuvan tapahtumat sijoittuvat. Tyttökuningas-elokuvassa eletään vuosia 1632–1654. Nissisen täytyi ottaa suuunnittelutyössään huomioon esimerkiksi aikakauden kansainvälisen politiikan, 30-vuotisen sodan, Ruotsin sisäpolitiikan ja tapakulttuurin vaikutukset. Näiden lisäksi puvustuksen taustalla vaikuttivat Kristiinan henkilöhistoriaan liittyvät tapahtumat ja henkilöt. Näitä kaikkia tutkimalla hän pääsi viimein itse puvustukseen liittyviin valintoihin ja päätöksiin, kuten mitä materiaaleja asuissa voisi käyttää, miten asut tulisi kaavoittaa, miten ompelijoiden tulisi työskennellä, millaisia alusvaatteita tulisi valmistaa, millaisia turkiksia, saappaita, hattuja, huntuja, kypäriä, hevosten satuloita ja loimia sekä sotilaallisia varusteita tulisi valmistaa. Lisäksi Nissisen tuli suunnitteluvaiheessa huomioida, miten eri raaka-aineiden heijastumat ja pinnan struktuuri, puvun muoto, vaaleiden ja tummien osien vaihtelu sekä yksityiskohdat näkyivät eri kohtauksissa. Asujen tuli sopia näyttelijän ylle kuin hansikas ja lisäksi asun tuli sopia kohtaukseen ja kohtauksen lavasteisiin ja valaistukseen sekä kuvakulmiin täydellisesti. Tutkimustyössä maalauksia luotettavimmiksi 1600-luvun kuvalähteiksi osoittautuivat kuivaneulalla tehdyt gravyyri-piirustukset, jotka tehtiin usein nopeasti luonnostellen itse tapahtumassa ja painettiin tapahtuman jälkeen. Maalausten ja itse tapahtumien välillä taas saattoi olla liian pitkä aika ja maalauksissa taiteilija saattoi ottaa hyvinkin suuria vapauksia.

Tyttökuningas-elokuvan puvustus vaati lukemattomia työtunteja; yhteen naisen asuun saattoi esimerkiksi mennä peräti 20 metriä kangasta ja aikakauden tapaan myös elokuvan asujen koristeelliset yksityiskohdat tehtiin käsin ompelemalla. Elokuvaan valmistettujen asujen määrä oli valtava, sillä yksin Kuningatar Kristiinan roolia varten valmistetiin 32 asua. Tärkeänä apuna puvustuksen valmistamisessa olivat esimerkiksi Turun ammattikorkeakoulun Mynämäen yksikön vaatetusmuotoilun suuntautumisvaihtoehdon opiskelijat.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan pian elokuvateattereihin saapuvaa elokuvaa, jossa voi ihailla puvustuksen lisäksi upeaa näyttelijäntyötä sekä taustalla komeilevaa Turun linnaa. Ja muistattehan, että elokuvan pukuja on mahdollista nähdä vielä 10.1.2016 asti jatkuvassa Tyttökuningas-näyttelyssä Turun linnassa!

Teksti: Maria Huokkola 

Kuvat: Maria Huokkola ja Martti Puhakka

torstai 2. huhtikuuta 2015

Harvinaisia aarteita Tukholman kuninkaanlinnasta näytteillä Turun linnassa

Turun linnan Tyttökuningas -näyttelyssä saa omin silmin nähdä Kuningatar Kristiinalle kuuluneita alkuperäisiä esineitä 1600-luvulta. Tukholman Kuninkaallinen varuskamari, josta esineet ovat peräisin, on todellinen aarreaitta.  Sieltä löytyy pukuja, aseita ja varusteita, joita Ruotsin kuninkaalliset ovat käyttäneet vuosisatoja sitten. Eikä esineistä tee ainutlaatuisia pelkästään niiden ikä tai loistokkuus, vaan se, että niillä on tarina ja että ne ovat kuuluneet merkityksellisille historiallisille henkilöille.  

Linnassa on esillä mm.  ranskalainen naistensatula, jonka päällä Kristiina on ratsastanut Punaisesta sametista valmistettu satula ja satulapeite on kirjailtu hopealangalla ja on aikoinaan maksanut omaisuuksia. Kristiina ei nuukaillut hankkiessaan kauniita esineitä hoviinsa. Kirjailun on suunnitellut tukholmalainen Simon Jüterbock ja se on valmistettu Pariisissa 1650. Varustukseen kuuluu myös kaksi pistoolikoteloa pistooleineen ja naisten jalustin. Pistooliparia käyttivät ratsuväen sotilaat. Kristiinalla ne taas symboloivat hallitsijan vallan korostamista.  Kristiina rakasti ratsastamista ja hänen sanotaan ratsastaneen kuin mies.


Pieni pellavainen lapsen paita näyttää ensi silmäyksellä vaatimattomalta, mutta kun katsoo sitä tarkemmin, näkee taidokkaasti nyplätyt pitsit hihansuissa. Juuri tämä paita oli Kristiinan yllä hänen ollessaan kaksivuotias (1628), silloin, kun isä Kustaa II Adolf vielä eli.  Kristiina oli tuolloin jo saanut tietää perivänsä valtakunnan kruunun. Jos paitaa olisi käyttänyt joku muu, se ei olisi todennäköisesti säilynyt, vaan kulutettu loppuun.


Kristiinan varuskamariin kuulunut pieni pähkinäpuusta ja teräksestä valmistettu varsijousi vuodelta 1646 on oikea taidonnäyte. Se on koristeltu sarvella, luulla, helmiäisellä ja silkillä. Koristeaiheena on nainen – Kristiina itse – ampumassa maaliin.  Kristiina on harrastanut tällä aseella tarkkuusammuntaa. Näyttelyssä on esillä myös rataslukkoisia metsästysluodikkoja, jotka on koristeltu metsästysaihein ja antiikin mytologian hahmoin.  Myös toisessa luodikossa on naisen kuva, joka saattaa esittää Kristiinaa, koska ase tehtiin hänelle. Jo nuorena Kristiina oli taitava ampuja. Hän kykeni ampumaan jäniksen yhdellä laukauksella.

Nämä esineet tarinoineen tuovat Kristiinan meidän kaikkien tavoitettavaksi. Hän ei ole vain yksi hallitsija historiankirjan lehdillä. 

"Ihmiset jotka kulkevat omia polkujaan eivät tarvitse karttaa” kirjoitti Kristiina. Hän todella kulki omia teitään.

Seija Väärä

perjantai 6. helmikuuta 2015

Tyttökuningas tuli Turun linnaan



Valmista tuli, eikä jäänyt edes viime tippaan! Tyttökuningas - Made in Turku -näyttelyn viimeiset vitriinit suljettiin viime tiistaina, kun Ruotsista lainattu esineistö asetettiin näytteille konservaattori Ann-Cathrin Rothlindin avustuksella.

Keskiviikkona linnassa juhlittiin. Näyttelyn avajaisiin osallistui ennätysmäärä kutsuvieraita, lähes 600 henkilöä. Suureen yleisömäärään vaikuttivat tietenkin näyttelyn avaajat, ohjaaja Mika Kaurismäki ja elokuvassa The Girl King Kristiinan roolissa esiintyvä Malin Buska. Tunnelma oli lämmin ja ahtaudesta huolimatta kaikki sujui hyvin. Vieraat tuntuivat olevan tyytyväisiä näkemäänsä, ja etenkin Marjatta Nissisen suunnittelema elokuvapuvustus herätti ihastunutta huokailua.

Mika Kaurismäki esitteli syksyllä ensi-iltansa saavan elokuvan trailerin ja kertoi kokemuksia kuvauksista linnassa. Kuvauspaikkaa etsittäessä Turun linnan valttikortti oli jälleen kerran sen karu kauneus ja yksinkertaisuus Euroopan ja Pohjolan linnoihin verrattuna. Myöskin alkuperäisyys – vaikka päälinna tuhoutuikin jatkosodan pommituksessa ulkomuureja lukuun ottamatta hyvinkin perusteellisesti, sen restaurointi tehtiin varovaisesti, lisäämättä rakenteisiin mitään, minkä olemassaolosta ei ollut varmaan tietoa.

Näyttelyn tekijät saavat nyt huokaista helpotuksesta ja levätä - jos ei muuta niin ainakin viikonlopun yli.

Opastuksia näyttelyyn järjestetään:
Helmikuussa lauantaisin ja sunnuntaisin klo 14
Maaliskuussa sunnuntaina 1.3. suomeksi klo 14, ruotsiksi klo 13





Teksti Nina Lepokorpi
Kuvat Martti Puhakka

torstai 22. tammikuuta 2015

Jännitys tiivistyy lähes käsin kosketeltavaksi


Niinhän usein sanotaan ennen suurta finaalia. Turun linnan Tyttökuningas - Made in Finland -näyttelyn rakentamisessa lähestytään loppuvaiheen kiireitä. Eilen tuli vahingossa jo ihmeteltyä että kylläpä sujuu hyvin, ja pieni takaisku seurasi välittömästi. Eiköhän siitä selvitä. Tämä viimeisten päivien hektinen tunnelma on parasta kaikesta, kiireen keskellä  voi olla varma siitä että ammattitaitoinen työporukka hoitaa homman. Vitriini toisensa jälkeen tulee valmiiksi, tekstit ja esineet löytävät paikkansa. Korokkeelle ilmestyy valtaistuin, hevoselle loimi, korokkeelle puvut.

 

 




Niitä odotellessa voi vaikka käydä Hansatorilla vilkaisemassa Tonyn, Rauskin ja Tanjan pystyttämää esittelyvitriiniä.






Teksti Nina Lepokorpi
Kuvat Martti Puhakka ja Nina Lepokorpi