sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Kuvia sunnuntailta

Heti juhannuksen jälkeen palattiin töihin, jotka käsittivät mm. päiden liimaamista paikalleen...



esineiden kuljetusta...


ja uusien päiden esiinkaivamista.


Varsinainen pääurakka oli "hovikohtausta" kattavan rakennelman kokoaminen ja nostaminen ylös.



Kiinnityskohta on kohdistettu valonsäteellä:


Nostovaiheessa tarvittiin mukaan lähes kaikki paikallaolijat.






Viimeisessä kuvassa rakennelma paikallaan, mutta mitä ja keitä tuleekaan "hovikohtaus" pitämään sisällään?

torstai 20. kesäkuuta 2013

Samaan aikaan Kalastajankadulla

Turun linnassa käy vilske, mutta aherrus jatkuu myös Turun museokeskuksen konservointi- ja toimistotiloissa Kalastajankatu 4:ssä. Esineitä pakataan ja kuljetetaan edelleen, vasta osa on perillä näyttelytiloissa. Konservaattori Sari Selkee pakkaa tässä hilparia käärimällä sen arimman osan kuplamuoviin.


Muovikelmu pitää paketin koossa.



Sivupöydällä vuoroaan odottavat mm. liitupiippujen pesät.


Pakatut esineet (ja muu näyttelyyn menevä materiaali) odottavat kuljetustaan lastauslaiturin oven edessä.


Siellä voi bongata vaikkapa päättömiä lapsia!


Myös tietokoneen näytön ääressä riittää työtä. Esinetekstit tulevat kosketusnäytöille, ja teksteistä vastanneiden tutkijoiden on tarkistettava graafikon luonnokset: ovatko oikeat kuvat oikeiden tekstien kohdalla ja oikein päin, onko teksteissä kirjoitusvirheitä jne. Tässä etusivun luonnos kuvakaappauksena.

Esimerkkinä yllä olevat liitupiiput.


Piiput ovat Turun linnan arkeologisissa kaivauksissa löytynyttä materiaalia, jota tullaan hyödyntämään erityisen paljon, keskittyyhän näyttely linnan omaan historiaan ja siellä eläneisiin ihmisiin.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

"Karkkiseinän" valoja ja varjoja

Tarkan harkinnan jälkeen valitut "karkkiseinän" esineet ovat saamassa paikkansa, kuvat eiliseltä päivältä.

Sakset ovat saaneet muodolleen ja materiaalilleen sopivan ripustuksen.


Jollekin toiselle ryhmälle sopivat paremmin pleksikoukut.


Samat pleksitangot takaapäin voisivat jo käydä valotaideteoksesta...


Valosta on tässäkin kysymys. Rautaiset sakset kestävät sitä paremmin kuin herkästi haalistuvat kankaat. Jokaisessa karkkiseinän lokerossa on oma valaistuksensa, joka säädetään siinä olevan materiaalin mukaan. Siitä on rakentajille muistutus lokeron reunassa.


Kurkistus taakse jäävään tilaan kertoo miten paljon piuhaa ja millaisia järjestelyitä rakennelman valaistus vaatii.


Rinnan esineasettelun kanssa käy seinän etupinnan käsittely, tässä taidekonservaattori Emilia Kallisen toimesta.


Näyttelyiden valosuunnittelu on vaativaa, ja paradoksaalisesti onnistuneimmillaan silloin kun kävijä ei edes kiinnitä siihen huomiota, vaan näkee vain itse esineen tai teoksen.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Maatiaiskanat hovissa

Turun linna oli 1500-luvun puolivälissä melkoinen laitos. Sen alueella asui ja se työllisti suoraan tai mutkan kautta satoja henkilöitä. Turun linnan uusi perusnäyttely työllistää sekin jos ei nyt ihan satoja, niin ainakin kymmeniä yrittäjiä ja alan harrastajia.

Eläintentäyttäjä Sari Mastromarinolla (viittä vailla luonnontieteen alan konservaattori – meniköhän ammattinimike oikein?) on ollut verstaallaan Turun biologisessa museossa menneen kevään aikana monenlaista eläintä täytettävänään. Eikä suinkaan eläintieteelliseen näyttelyyn vaan Turun linnaan. Yhtenä ryhmänä suomalaiset maatiaiskanat, joiden maallinen taival päättyi eläinlääkärin kautta pakastimeen ja sitten konservaattorin pöydälle.


pakastamisen jälkeen sulatettiin


sitten kuivattiin


ja erinäisten toimenpiteiden jälkeen lopuksi topattiin.

Lopputulos on näin komea!

Nina

Henrik Innamaata puetaan

Niin elävän näköisiksi kuin perusnäyttelyn historialliset hahmot tulevatkin, eivät ne kykene itse pukeutumaan. Kauppias Henrik Innamaata oli eilen auttamassa Katri Tulonen Hämeen ammattikorkeakoulusta (Wetterhoff).



Housujen jälkeen oli hihojen vuoro.



Hihojen väliin ommeltiin pusero...


...ja koko komeus kruunattiin turkisviitalla.


Mutta miltä tulee Henrik näyttämään, sepä ei vielä tästä paljastu. Henrik oli tärkeä henkilö aikansa Turussa, ja Juhana-herttuan suosikki, mikä koitui hänen kohtalokseen Juhanan kukistuessa. Leski Valpuri Innamaa jatkoi miehensä liiketoimintaa menestyksekkäästi ja hänestä tuli yksi Turun historian tunnetuimpia naisia. Myös hänet tulemme näyttelyssä tapaamaan.

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Pietari Brahen pienoishovia rakennetaan 8

Esilinnan pienoismallia on tähän asti rakennettu museokeskuksen työtiloissa Kalastajankatu 4:ssä. Jossain vaiheessa se oli siirrettävä paikkaan jota se esittää, Turun linnaan, ja se päivä oli tänään.

Matkan alkupäässä urakka oli vielä suhteellisen helppo. Ovet auki ja elementit museon pakun tavaratilaan.


Linna luona olikin toinen juttu. Korkealla autolla ei pihaan pääsee, vaan kaikki on kannettava portilta asti, askeleenkaan horjahtamatta.


Eikä perillä odota hissi, vaan ahtaat ja jyrkät portaat, joista kuljetusjoukkojen on myös selvittävä.



Kuten kuvista käy ilmi, Turun linna ei näyttelytilana todellakaan ole logistinen ideaali, jossa isot esineet rullattaisiin trukilla siististi paikoilleen. Kaikki on lihasvoimin keploteltava käytössä olevista oviaukoista, korkeintaan miehen mentävistä.


Brahen hovi on nyt koottavana ja viimeisteltävänä juuri siellä missä sen kuvaamaa elämää lähemmäs neljä vuosisataa sitten vietettiin, Turun linnan esilinnassa.

Siirrossa mukana näyttelyrakentajat Tony Saari, Seppo Kannisto ja Mika Myllymäki.

Kuka naamion alla?



Näyttelyn rakentamisen loppumetreillä esille tulevat nuket ovat puettavina ja joillekin joudutaan tekemään muodonmuutos partakarvoja myöten. Astrologi Johannes Copp näytti tänään olevan kauneusunilla konservaattorin työpöydällä. Viimeistään juhannuksena hänet ravistellaan hereille ja istutetaan omaan vitriinikammioonsa tähtitaivaan alle.

Salme