Museokeskuksen arkiston metallikaapista on kaivettu esiin aarteita, jotka tulevat näyttelyyn. Yksi niistä on Mikael Agricolan Rucouskirja, jota meillä tutkijoilla on mahdollista selailla ennen kuin teos laitetaan lukittuun vitriiniin. Kirjassa on ollut puukannet, mutta jäljellä on enää vain pieni osa takakannesta. Selkämyksen nyöritykset on kiinnitetty kanteen puuntapein. Kirjan alkulehdet puuttuvat, mutta muutoin lumppupaperista valmistetut sivut, jopa kuvasivut, ovat säilyneet hyvin. Näyttelyyn kirjan voisi laittaa avoimeksi siltä kohtaa, jossa on sivun kokoinen kuva aiheesta laupias samarialainen. Rukouskirja on tarkoitettu hartauskäyttöön ja sen on ollut määrä kulua suomalaisten käsissä. Teoksen lopussa on Isä meidän rukous ja katolisen kirkon messuista tuttu Terve Maria armahainen.
 |
| Kuva: Mikael Agricolan Rucouskirja, joka on painettu Tukholmassa 1544. Kuva: Martti Puhakka |
Huolellisesti suorittamansa kirjoitustyön päätteeksi Agricola arveli, että kirjaan on saattanut lipsahtaa joitain virheitä. Työ onkin ollut vaativa, sillä Agricola on kääntänyt ja yhdistellyt myöhäiskeskiajan ja uuden ajan alun saksaksi ja latinaksi julkaistujen rukouskirjojen tekstejä. Agricola sanoo kirjan lukijalle tiukkaan sävyyn: Älä polje kirjaa kuin sika, vaikka siinä on jokunen vika.
Kirjoitan tätä Kalevalan päivänä, joten pitääkö näyttelytekstiin kirjoittaa: Ellei Mikael Agricola olisi tehnyt käännöstyötä läntisten lähteitten vaikutuspiirissä luoden meille kirjakielen, vieläkin olisi käytössä silloisen puhekielen kalevalaiset riimitykset, joiden kohtaloksi tuli väistyä 1600-1700-luvuilla. En taida kirjoittaa, vaikka mieleni minun tekevi.
Salme
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti